Lisää suosikkeihin

Kalastus - SP-Team Skjervöyssa 26.04-01.05.2007

SP-Team Skjervöyssa
 

SP-Team Skjervöyssa

Perjantai päivä näyttää menevän mökissä oleskeluun liian kovan tuulen takia. Saapa nähä päästäänkö illasta kokeileen.

Vähän päästiin pilkkimään, mutta tuuli yltyi uudelleen. Kalat ei ota. Kolmen neljän aikaan aamulla uudelleen.

Lauantai aloitettiin jo viiden aikaan, kun keli näytti suhteellisen siedettävältä. Syönti tosin oli edelleen tosi aneemista. Antti sai pelin avattua huikealla puolen kilon turskalla ja Make veti siihen vielä samaa kaliberia olevat koljan ja sein. Tuuli on taas yltymään päin ja eilisen jälkeen maininki on melkoista, mutta kyllä tässä taas lähetään kalastusta jatkamaan.

Illalla koitettiin päästä ulommas, mutta tuuli yltyi niin kovaksi, että jouduttiin jäämään lähisaarta kalastelemaan. Sieltähän EniZeille kohtuukokonen kissa napsahti, muuten tyhjän pyytämistä koko ilta surkeassa kelissä.

Sunnuntai päivänä ei kala syönyt. Make sai yhen turskan, jolla painoa huikeat 500 grammaa. Illasta sitten oli kissa kohtuu otilla, mutta ei oikein saatu niitä ylös. EniZeille jotakuinki samankokonen mitä eilen, 4,6 kg. Maken 2-3 kilon kissa karkas koukkauksesa. Myös Pokalla ja Enizeillä oli kissat kiinni, mitkä karkuutettiin.

Keli on jo paranemaan päin ja huomeselle on kovat odotukset.

Maanantai päivänä alkoi viimeinkin tapahtumia tulla. Päästiin riittävän kauas seuraamalla saksalaisia, jotka paria päivää aiemmin oli saanut kohtuullisen mukavan kokoisia turskia. Jo alkoi kalaa tulla. Kissa-Ana näpäytti puoli yhentoista aikaan 7,5 kilosen turskan. Muutaman tunnin tyhjänpyytämisen jälkeen tärähti EniZein vapaan kunnolla ja noin 10 minuutin väsyttämisen jälkeen kala saatiin pintaan ja koukattiin veneeseen. Puntari oli hajonnut varmaanki meriveden vaikutuksesta ja punnitus viivästyi tämän takia. 16,1 kiloa tuli mittariin sitten myöhemmin laiturilla.

Tuntia myöhemmin Pokaltaki putosi apina selästä, kun papukaija väriseen mustekalaan tärähti reilusti yli kympin turska Maken kans suoritetun pienen sähellyksen jälkeen. 10,1 kg näytti mittari. Kissa-Ana nappasi vielä vajaa seiska kilosen turskan ja 2-4 kilon turskaa tuli kymmenkunta kappaletta. Hiuka alkoi yltyä jo mitä melkosimmaksi, joten päätettiin lähtä Skjervöyn saarta kohti. Matkaa ottipaikoilta laiturille olikin noin 18 kilometria, joten matka kesti noin 40 minuuttia.

Illalla käytiin vielä kokeileen kissakalaa ja pallasta parin kilometrin päästä, mutta mitään ei saatu. Ilma oli kyllä todella hyvä viimeisenä päivänä, oispa ollut jo aiempinaki päivinä..

No, kamat kasaan ja aamulla seittemältä kotia kohti, että ehditään kattomaan vielä Suomi-Venäjä lätkä peliä..

Luettu 366 kertaa

Reissussa mukana

EniZei, poka, Make, Kissa-AnaTiimin logo

Piilota kommentit
KommentitKirjaudu sisään tai rekisteröidy lisätäksesi kommentin.
26.04.2007 16:00ykkönenhengessä mukana puhelinsoftan varassa ........ykkönen :)
27.04.2007 21:10ykkönennoh ... miten ilta meni ??
27.04.2007 21:32ReputtelijaJos ei kerran kalaan pääse, niin näpsikää niitä valokuvia.
28.04.2007 12:15ykkönenmitn muilla ... tiiättäkö ??
30.04.2007 00:36EniZeiEi kellään oikein mitään. Joku oli saanut 7 kilosen kissan, sen on tällä hetkellä varmaanki isoin.
30.04.2007 20:14Haukikuningas2006No niin...menihän se kymppi rikki!
30.04.2007 21:23ykkönenja reilusti ... on eni liekeisä ....vilipittömät onnittelut kymppimiehille :)
01.05.2007 12:38sepaonumista ylikympit tulivat
01.05.2007 13:54ykkönensepaonu ..klikkaa kalaa tai sen kuvaa nii tulee tarkempaa tietoa....esimerkiksi kartta kuva missä näkyy se saanti paikka ...
01.05.2007 15:01Haukikuningas2006Se tulikin se teidän suksipoksi aika täyteen, kun tuli noin monta isoa????
01.05.2007 18:22EniZeiSepaonu, näet nuiden kalojen saantipaikat kalan sivulta klikkaamalla kuvan alapuolella olevaa karttaa
01.05.2007 18:23EniZeiHK2006, ei otettu turskaa mukaan muuten ku yks file, joka menee meidän kissalle =). Taitaa olla ruokakalana puuta..
02.05.2007 18:54HekuMittee ruokoo te nuista kaloista väännätte ku niitä nuin paljon tulee? :)
02.05.2007 19:24pokaEipä niistä likikään kaikista tule ruokaa tehtyä.. Turska ei ole kovin kummoinen ruokakala, mutta kasvaa ihan mukavan kokoiseksi kalastettavaksi.. Noista suurimmista turskista eräs otti nahkat talteen ja aikoi tehdä niistä jotain rahapusseja ja taskumatin kuoria.. Kissakala on kyllä vähän joka tavalla hyvää evästä..
02.05.2007 22:03tsokaprkklllll.ku ei saada tuot enizeitä kiinni 11,5 ; 10,1 :10,0;9,5 x2 ;8,5x2 tänään sama paikka
02.05.2007 22:36EniZeiOn siellä kala ollut tsokalla syönnillään joka tapauksessa =)
02.05.2007 22:47pokaSiellä on vissiin keli taas parantunut, kun on päässyt taas paikoille? Miten sein kans?
03.05.2007 21:36tsokatäänän käytiin sitten melkein vastarannalla ja saatiin sentään ruoka seit ja 5 kissaa saksan pojat veti viime yönä 70 kg pallaksen sieltä ulkoa
03.05.2007 21:40EniZeiHuh huh.. Tais meidän reissu olla vähän turhan lyhyt =)
03.05.2007 21:45pokaJopa siellä on alkanut kalaa nouseen.. Liian aikaseen lähimmä pois..
03.05.2007 22:04tsokano niin loppu nyt meiltäkin reissu aurinko pastaa tällä hetkellä pilvettömältä taivaalta
03.05.2007 22:21pokaEikö se Tsoka ollut puhe olla lauantaihin asti?
04.05.2007 11:15tsokaoli mutta perkklllll täällä on auringon paisteesta huolimatta tuulta tänään joten viikonlopuks siikaongelle
04.05.2007 11:16tsokaniin ja eilön veti eestipoika + 40 kg pallaksen .
KuvaAikaKalaPainoPituusKalastusmuotoLajitteleVesistöKalastaja
Kissakala 4,61 kg
29.04.2007
21:30
Kissakala 4,61 kg - Syvänmeren kalastus Skjervöy,
Jäämeri
EniZei
Kissakala 4,50 kg
28.04.2007
20:00
Kissakala 4,50 kg - Syvänmeren kalastus Skjervöy,
Jäämeri
EniZei
Turska 10,10 kg
30.04.2007
18:00
Turska 10,10 kg - Syvänmeren kalastus Skjervöy,
Jäämeri
poka
Keila 1,88 kg28.04.2007
16:10
Keila 1,88 kg - Syvänmeren kalastus Skjervöy,
Jäämeri
EniZei
Turska 6,90 kg30.04.2007
15:50
Turska 6,90 kg - Syvänmeren kalastus Skjervöy,
Jäämeri
Kissa-Ana
Turska 16,10 kg
30.04.2007
14:20
Turska 16,10 kg - Syvänmeren kalastus Skjervöy,
Jäämeri
EniZei
Kissakala 2,00 kg28.04.2007
14:00
Kissakala 2,00 kg - Syvänmeren kalastus Skjervöy,
Jäämeri
Kissa-Ana
Turska 7,50 kg
30.04.2007
10:30
Turska 7,50 kg - Syvänmeren kalastus Skjervöy,
Jäämeri
Kissa-Ana