Lisää suosikkeihin

Kalastus - Vardoaivijärvi 17-20.04.2008

Vardoaivijärvi
[1][2][3]

Vardoaivijärvi

17.4.2008 Klo:16.00 Lähtö rovaniemeltä kohti utsjokea mukana minä ja tietty jiipee ja rautu simo jonka lisä nimi tuli reissulla eikä tullut muuten turhaan:)Matka meni joutaisasti muutamien pysähdyksien ja oluiden merkeissä 9maissa illalla saavuimme utsjoen korkeudelle josta huitaisimme 27kilometriä karikasniemelle päin jossa majapaikka odotti(Tenon tunturituvat)Vehkeiden purku ja innolla odottamaan aamua veinasi uni olla tiukassa,kun punalihaiset pyörivät mielessä;)


18.4.2008
Täytynee kyllä sanoa että tuli herättyä aika helposti ei ollut samanlaista väsymys oloa kuin työ aamuna mistä lie johtu?
Aamusella paikan isäntä odotti jo kelkan ja reen kanssa pihalla,luvan ostot ja halki jylhie tuntureiden yli kohti kauan odotettua vardoaivia isäntä opasti meitä pelipaikoille muutamia hyviä tärppejä tuli mutta ylös ei kukaan viellä suostunut puolen päivän maissa simo tempaisi ensimmäisen raudun jäälle oli kokoa pikku pojan peli.Saman laisia tuli päivän mittaa useita ja isommat pysyttelivt piilossa.
Puolen päivän maissa päälle puski kunnon myräkkä tuuli suoraan pohjoisesta ja lunta tuli vaaka tasossa ei muuta kuin reki kyljelleen ja kolme äijää kylki kylkeen kuin pikku linnut pesässä istuttiin ja ihmeteltiin sään muutosta,yllättävästi myräkän aikana saatiin päivän suurimmat kalat.Myräkkä kalat jäivätkin päivän viimeisimmiksi,neljän hujakoilla tulikin jo kyyti hakemaan siitä sitten saunomaan ja pakolliset kaljatkin tuli huitastua!


19.4.2008
Jäälle päästyämme siirryimme järven toiselle laidalle isännän neuvosta aika rutiinilla rupesimme etsimään syönnös aluetta,kaloja tuli tasaiseen tahtiin ja kokokin rupesi pikku hiljaa asettumaan kohdilleen.
Yllätten Simo rupesi elämöimään avannolla näytti siinnä touhussa olevan kaikki raajat tiellä kun koetti jätti rautua avantoon saada,kuului vaan tulee tulee näyy näkyy ja sitten armotonta kiroilua ja mies puoliksi avannossa menetetyn jätti raudun perässa...Harmittavasti siima katkesi putkessa ja liukkaasta kalasta ei niin vain saanut otetta.jos joskus saat kyseiseltä järveltä raudun jolla on punainen morri leuka perissä laita yveellä kalan paino minulle:)


20.4.2008
Kaikki hyvä loppuu aikanaan mökin maksut ja kelkka kuljetusmaksut ja haikeina rovaniemeä kohti,hiljaista oli porukka paluu matkalla!


Yhteen veto!
-Kaloja tuli noin60kpl 3mieheen.
-Kelit olivat välillä mahtavat(itse sain naaman poltettua)ja taas välillä oikein arktiset niinkuin tunturissa tupaa olemaan.
-Mökki ja palvelut olivat loistavia ja kohtuullisen hintaisia.
-Paikkaa voin suositella jos kaipaa kohtuullisen helppoa rautu reissua.
-Tarkempia paikka tietoja saa minulta jos rupeaa rautu vedet kiinnostamaan:)

Jos oikein kirjoitus ynnä muut kieli opilliset virheet rupesi ahdistamaan niin oikein kirjoittajan paikka on vapaana:)


Reissussa mukana

japsa81

Piilota kommentit
KommentitKirjaudu sisään tai rekisteröidy lisätäksesi kommentin.
21.04.2008 23:08EniZeiTämmösiä rapsoja kun lukee, niin alkaa fiilis pikkuhiljaa itelläkin nousta raudun perään. Enää alta kaks viikkoa ja auton keulat kohti pohjosta =)
22.04.2008 22:47JataHyvää raporttia ja komeita kaloja! Minkäverran painoi nuo suurimmat?
22.04.2008 23:04japsa81Ei ollu oikein tarkkaa puntaria mukana noin 600-700grammaa menee aika lähelle.
KuvaAikaKalaPainoPituusLajitteleKalastusmuotoVesistöKalastaja
Rautu 1,80 kg
19.04.2008
09:00
Rautu
(3 kpl)
1,80 kg
ka. 600 g
- Pilkintä japsa81