Kalastus - Ahvenia ja kuhia Naantalista 16.03.2013

Ahvenia ja kuhia Naantalista

10 aikaan oltiin jäällä papan kanssa ja lähdettiin hiihtämään Nunnalahdesta kohti Väskiä latua pitkin. Pakkasta oli kymmenisen astetta ja aurinko paistoi heti aamusta kirkkaana. Poikettiin ladulta sen verran että kokeiltiin pienen luodon läheltä ensimmäiset reiät,mutta siellä ei tärpännyt. Jatkoimme hiihtämistä ja seuraava pilkkipaikka oli Väskin rannassa oleva jyrkkä kallio. Parin metrin päässä rannasta oli vettä jään alla kolmisen metriä ja pienellä hopeamorrilla kesti kauan päästä pohjaan. Seuraavalta reiältä tuli morriin painava tärppi,mutta kala ei pysynyt kiinni(särki varmaankin...) Parin reiän jälkeen kokeilin kaislikon läheltä jossa vettä oli enää n.puoltoista metriä ja oranssiin mormuskaan nappasi reissun ensimmäinen ahven. Sormenmittainen sintti pääsi takaisin elementtiinsä ja samasta avannosta tuli vielä kolme samankokoista. Kahvitauon jälkeen jatkoimme matkaa Väskin takana sijaitsevalle patakarille jonka läheltä saimme muutaman kuhan pari vuotta sitten. Kaksi muuta kuhan pilkkijää kairasivat ahkerasti reikiä ja ilmeisesti etsivät syvänteen reunaa. Onneksi meillä oli merikortti josta katsoimme hyvän paikan. Vettä oli n.7 metriä ja pappa sai kolmannelta reiältä mitallisen kuhan Nils master jigging shadilla. Samaan aikaan sain kovan tärpin,mutta kala irtosi heti. Hetken päästä sain uudelta reiältä varovaisen tärpin jälkeen yhden kuhan ylös Kuhakiipperi nimisellä pystyllä. Pappa veti vielä yhden kuhan,mutta sen jälkeen paikka hiljeni.(kaikki kolme kuhaa olivat yli 37cm) Muutaman tyhjän avannon jälkeen siirryime patakarin taakse kokeilemaan ahvenia. Karin takana olevan pienen luodon vieressä oli vettä metristä kahteen ja ensimäiseltä reiältä tuli satagrammainen appura joka otti oranssiin morriin. Siltä istumalta en enempää ahvenia saanutkaan enkä seuraavaltakaan,mutta papan avannolla pienet nypläsivät tasuria tarttumatta siihen. Kun pappa siirtyi kauemmaksi menin hänen reiälle ja sieltä nousi heti samankokoinen ahven kuin äskenkin. Samasta avannosta nousi neljä kalaa ja kaikki olivat +/- 100 grammaa. Kiertelin Patakarin takana olevaa pienempää luotoa ja jokaiselta reiältä nousi ahvenia,mutta koko ei ollut kovinkaan hääviä. Kaikenkaikkiaan ahvenia tuli n.14-17 kappaletta,mutta ainoastaan 7 otin mukaan ja loput päästin pois. Pappa ei saanut mitään,mutta minun oranssiin morriin kalat otti kunhan sitä piti aivan pohjassa ja varovaisesti värisyttäen. Lähdimme hiihtelemään takaisinpäin ja kokeilimme vielä kuhapaikan ilman tuloksia. Viiden aikoihin pääsimme rantaan ja keli oli mitä parhain.(niinkuin se oli ollut koko päivän!)

Luettu 493 kertaa

Reissussa mukana

kalakala543

Piilota kommentit

Kommentit

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy lisätäksesi kommentin.
KuvaLajitteleAikaKalaPainoPituusPisteetKalastusmuotoVesistö
Ahven 400 g16.03.2013
15:00
kalakala543
Ahven
(4 kpl)
400 g
ka. 100 g
- - Pilkintä Naantali,
Itämeri
Kuha 1,10 kg16.03.2013
14:00
kalakala543
Kuha
(3 kpl)
1,10 kg
ka. 367 g
- - Pilkintä Naantali,
Itämeri