Kalatarinoita olen kuullut viime aikoina isoista kuhista, mutta omaan uistimeen ei mokomat ole tarttuneet.
Kirkkoselällä käytiin kaverin kanssa eilen vetämässä, kun kuulemma Pietarsaaren kupeestä oli iskeny kolmekiloinen, mutta meille jäi saaliiksi kaksi pientä ahventa.
Isolta selältä ollaan noin kerran kesässä saatu semmoinen parikiloinen, ja "varmoja" havaintoja on isoista taimenista jotka veivät uistimet mennessään.
Hauki on täällä aika tavallinen saalis. Mm.
näiltä lahdilta on ihan heittelemällä saatu joka ikinen reissu vähintään puolentoista kilon vonkaleita, suurimmat heittämällä saadut ovat noin viisikiloisia. Uistelemalla isolta selältä löytyy isompiakin, päälle kymmenkiloisia. Ja kannattaa muistaa, että Pyhäjärvellä hauki ei ole roskakala. Ne syövät selkävesillä muikkua ja lohenpoikasia, joten niiden itsensäkin liha on erittäin maukasta.