Eli väänsin tuos vanhasta kahvilusikasta uistimen. Lisäsin vielä lempiuistimen fiilistä siihen laittamalla helmen. Ei kaunis, mutta luulen että tulee ainakin jonkinverran kalaa. Ei oo päässyt kokeileen kun vettä tulee kuin aisaa.
kuvaSellasta vaan mietin, että mistä materiaalista olette tehneet noita lusikoita?Tilasin parista paikkaa myös noita vaapuntekovälineitä täytyy aloitella tuossa väsäileen niitä kun kerkiää syksymmällä/talvella ja saa hankittua välineitä no enää puuttu lähinnä kynäruisku ja kompura. Tietysti vois hommata pienen vannesahan ja nauhahiomakoneenkin. Kokeilin jo tuossa hieman tavaroita odotellessani. tein rungon männystä ja nokkalevyn vanhasta tratista ja runkolankana käytin isoa hakaneulaa kun ei sattunut olemaan muuta kädenulottuvilla tuli kyllä ihan hyvä. sen runkolanka on nyt liimauksessa jotain epoksi-liima näky olevan, että pääsen vasta huomenna tasotteleen ja pintakäsitteleen. Ajattelin vetää ihan paukkumaaleilla kun ei ole vielä sitä ruiskua.
olisko kellään tietoa onko vaapunteosta mitään kirjaa tai vastaavaa, jossa olisi eri tekniikoita. Netistä kun olen kattellut, niin jokaisella tuntuu olevan hiukan erilaisia tekniikoita/ työjärjestyksiä.
Niin viä sellanen, että millä sahalla olette tehneet ne urat runkolangalle ja turpalevylle?