Ootteko koskaan kuullut sanontaa että kalamiehen kannattaa varautua kaikkeen mahdolliseen, ja mahdottomaan
itelle toi lause kävi toteen kun tänään kävin noormarkun ja pomarkun rajalla sijaitsevalla Kynäsjoella koittamassa kirreä. Noh, siinä muutaman heiton jälkeen tunnen että nyt on kala, ja siinä se hiukan aikaa väänsi (5 sekuntia) kunnes karkas. No, ajattelin että kun noin nopeesti otti kiinni niin uudestaan vaan laite veteen. "VETEEN". Saamari heitin sen vastarannalle kivikkoon. Ja viehe kivien väliin. Ja arvatkaa oliko kahluuhousut mukana
EI
ja sattuimoisin juuri toissapäivänä huomaamattani siima meni tuulisolmuun kun heitin jotain pientä lippaa. Ja jouduin katkaisemaan siiman aika pitkältä, ja mulla ei ollut sitä kuin ehkä 20 metriä kelalla. Joten ei ollut paljon vaihtoehtoja edes liikkua rannan suuntaisesti jotta olisin voinut hakea sitä paikkaa josta se olisi irronnut kivenkolosta. (siimaa oli niin vähän)
Noh, sinnehän se jäin kun väkisin yritin vääntää. Siima katkes ja rest in peace lottobete. Huoh. Turhauttavaa.
No, siinä sitten otin repusta tarvikelaatikkoni uuden perukkeen toivossa. Arvatkaa oliko ainoatakaan peruketta mukana
EI
Vartin jälkeen pillit pussiin ja 20 kilometriä takaisin kotiin.
Paska reissu mut tulipahan tehtyä! Kertokaas jotain omia juttuja missä ei oo käyny tuuri vaan päinvastoin. Ja antakaa mulle vähän sympatiaa
