Kirpun ja dragonin kans samoilla linjoilla. Keväällä ja syksyllä hidasta uittoa laajapotkuisella vaapulla (jos vaapulla kalastaa). Vaappu saa mielellään olla myös vähän isompi mitä lämpimien kelien aikaan.
Näille kylmän veden keleille olen miettinyt uusia pyyntöjä. Yksi suunnittelemani kokeilu on hauen onkiminen hauki täkyllä.Ne isot kun haluaa kunnon saaliin. Toinen, mitä olen miettinyt on tosi iso jigi, sellainen ankka.
Tämän asian suhteen en ole täysin samaa mieltä. On tutkittu, että isompi hauki ei välttämättä syö erityisen isoa kalaa. Useimmiten kuitenkin näin on, mutta itsestään selvää se ei ole. Tämä voi olla vesistökohtaista tai jopa kalakohtaista. Ajatellaampa seuraavaa tilannetta (molemmissa tapauksissa ravinnon määrä on sama). Hauki syö 5 pientä kalaa mielummin mitä 1 ison kalan, jos se saa ne 5 pienemmällä energiamäärällä. Tähänhän perustuu monilla kaloilla tuo energian käytön optimointi.
Samassa tutkimuksissa tutkittiin hieman minkävärisiä vieheitä hauelle kannattaa syöttää. Tuloksena oli saatu, että parhaiten toimii luonnoliset, hauen ravintoa (usein särki, ahven) muistuttavat vieheet.
Tosin yleensä kalastajilla tuntuu olevan tuo näkemus, että isommalla vieheellä isompaa kalaa, siis tiettyyn rajaan asti..