Kalastus - Inarilla Vappuna 2008 30.04-05.05.2008

Inarilla Vappuna 2008

Kevään pilkkikauden huipennus tehtiin tänä vuonna vaimon kanssa ihan kaksistaan. Reissu suuntautui Inarijärvelle ja Aikaa varattiin 6 päivää, joista kaksi kului matkoihin.Mökki olisi vain lähtöpaikka ja leirin päätteeksi saunomispaikka.Majoittuminen kalapaikoille tapahtuisi laavussa.

Onkipaikkana Inarijärvi oli aika uusi kokemus, sillä vain joitakin lahtivesiä oltiin aikaisempina keväinä Inarilta kokeiltu.Tyhjin tuloksin.

Nyt mentäisiin kesän hyvien harrisaaliiden innoittamina isojen selkien rantakivikoille.Kelkkaan oli hankittu reki, ja siihen leirikamppeet mahtuivat hyvin.Majoitteena oli kankainen laavu, jonka edessä palaisi kelopuu.

Aurinko paistoi pivettömältä taivaalta kun läksimme ajamaan kelkalla kohti aavoja selkiä.Eipä ahistanut, vaan sydän sykki vapauden riemua kun suuntasimme kohti erämaata.Parikymmentä kilometriä ajoa kelkalla oli nautinto sinänsä.

Leiripaikka löytyi hyvin, ja leirin pystytyskin sujui ilman turhia kiireitä. Kerkesimmepä keittää nokipannukahvitkin kelopuulla, ennen kuin suuntasimme rantaan ja läheisille onkipaikoille.

Onkisyvyydet piti ensin etsiä, ja varoa samalla kairaamasta kiveen. Jo ensimmäisissä reijissä näkyi liikettä. Sydän sykähti, kun iso kala ui pohjalla ja näkyi selvästi avannossa. Eipä vaan ottanut tasuriin. Piti vaihtaa rautulätkä. Silloin kelpasi. Kala näytti imaisevan toukkanipun suuhunsa ja oli samantien kiinni.Pian hieno harri hyppi jäällä.Myös vaimo ilmoitti saamastaan kalasta ja oli innoissaan.

Kaloja tuli kymmenkunta päivän mittaan ja yksi taimenkin otti vaimon lätkään.Se piti ottaa uitellen ja koukulla ylös.

Iso tasuri ei kelvannut,sillä kaloilla oli pikkukalaa ja kotiloita mahoissaan.Mukavahan niitä oli onkia lätkälläkin. Myös mutu-leetchit kelpasivat.

Päivät kuluivat nopeasti ja aurinko paahtoi kasvot ruskeiksi.Illat ja yöt sujuivat leirihommissa ja tyytyväisinä nukkuen. Jäätä oli vielä kairan mitta, joten nukahtamisvaikeuksia ei onkipäivän jälkeen ollut.

Päivien saatoissa tuli myös hauskoja matikoiden tärppejä. Kun puolitoistakiloinen matikka ottaa pilkkiin niin sen kyllä tuntee. Eikä ylöstulokaan niin helppoa ole, kun kala pyöräyttää avannossa pyrstönsä rullalle.Hauskan näköistä on myös, kun tuo viiksiniekka lähestyy pilkkiä kirkkaassa vedessä, silloin näkyy jopa viiksikarvat.

Eräänä päivänä olin vaimosta vähän erilläni erään luodon kupeella. Näkyväisyys pohjaan oli tavallista heikompi, sillä vettä oli ehkä 3-4 metriä.Näin kuitenkin kun iso kala ui pilkkini alle. Lajista en saanut selvää, mutta kala ei tuntunut olevan otti päällä. Heilutin pilkkiä varovasti, mutta eipä ottanut. Sitten laskin pilkkiä alaspäin, mutta ilmeiseti onnistuin sohaisemaan kalaa lätkällä. Se ei ottanut vaan poistui paikalta.Jälkeenpäin mietin, että olikohan kala taimen vai rautu. Varmana olisi ollut oma recordi. Sinne se jäi kasvamaan.Oli viisaampi kuin minä.

Reissu oli siis kaikin puolin onnistunut.Saalista kertyi mukavasti kaikkiaan viiden eri kalalajin muodossa. Harreja ja matikoita tuli eniten. Muita kaloja(rautua,taimenta,haukea) vaan ykköskappalein.Suurin harri oli kiloinen, matikka puolitoistanen ja taimenkin reilusti mitallinen, ehkä kiloinen.

Nyt ongittiin rantavesiä ja kivikoita. Onkisyvyydet oli pääosin alle 5m.Kalaa tuntui olevan paljon, mutta paikkoja piti vaihtaa lähes päivittäin.Harrit tulivat alle 3m vesistä.Metri vettä jään alla oli hyvä syvyys.

Mielessä kuitenkin pyörii reissun innoittamana nuo syvänteet, joissa ui petokalojen saaliina muikkua ja kenties kuoretta. Sinne tekee mieli tasapainoa heiluttelemaan taimenen ja raudun toivossa. Harripilkkiminen on mukavaa, mutta ehkä ensi keväänä käytän jonkun päivän uusien paikkojen etsimiseen.

Mukavaa on myös suunnitella ja toteuttaa noita reissuja. Hyvä on jokus etelän kiireisen miehen nojata kelopuuhun ja huokaista hetki.Vielä on paikkoja, missä sen voi tehdä. Vielä on kairoja mitä kulkea.Vielä on järviä, missä vesi on kirkasta.





Luettu 1087 kertaa

Reissussa mukana

kirppu, kirppuli

Piilota kommentit

Kommentit

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy lisätäksesi kommentin.
11.05.2008JataHyvää raporttia ja onneksi olkoon hienoista kaloista.
12.05.2008pokaOlipa mukavaa luettavaa.. Komeita kalojahan sieltä on noussut.. Oliko Inarissa vettä jään päällä? Olimme vapunajan Sevettijärvellä ja siellä oli joka järvessä loska jäänpäällä..
13.05.2008kirppuInarilla oli hyvä kelkalla kulkea. Sohjoa sen verran,että voiteli telan.Vettä ei oikeastaan ollut.Kävellen liikuttiin lyhyitä matkoja ongella ollessa, eikä tuo sohjo haitannut.Edellistalvena ei jäälle vappuna päässyt. Ensi talveksi otan toisen jatkovartisen 5" moran mukaan. 6" on aika raskas kairata.(ainakin kaloja etsiessä)
15.05.2008pokaMe kans huomattiin, että saa olla 4 tuumaisia kairat.. Vähän turhan raskasta on kairailu tuolla 6 tuumaisella.. Mistä olet ostanut noita jatkovarsia kairaan? Pitänee itsellekkin hommata noita lapinreissuja varten.. Ja varateriä kannattaa olla mukana.. Meilläkin meni parit terät..
15.05.2008kirppuTuo 5" meni ihan hyvin kanssa. Jatkon olen tehnyt siihen katkaisemalla tuon veivin varren ja hitsaamalla sitten putken siihen väliin(n.30cm)Maali päälle. Hitsarina toimi ammattimies. Hyvin on kestänyt.
29.01.2012SopuliTodella hieno raportti. Tulee Tsaibman pojat mieleen kalojen ja kerronnan takia. Onnittelut komeista kaloista.
Kaloja ei löytynyt