| Perhonjoki, Veteli | Perhonjoki on noin 150 km pitkä joki Keski-Pohjanmaalla. Perhonjoki saa alkunsa Suomenselältä Perhon, Kyyjärven ja Kivijärven kuntien rajalla olevista pienistä järvistä. Joki laskee latva-alueiltaan Perhon kunnan läpi Vetelin Haapajärveen, josta edelleen Kaustisen kautta Kruunupyyn kunnassa sijaitsevaan Perhonjoen keskiosan järviryhmään. Sieltä joki laskee Perämereen Kokkolan pohjoispuolitse.
Kalapaikat
----------------
Pappilankoski:
Pappilankosken löytää helposti, 13 tien silta ylittää sen Kaustiselle/ Kokkolaan suuntaan ajettaessa keskustasta noin kahden kilometrin päässä. Ainakin aiemmin koski kuului läänin luvan piiriin, mutta aikaisemmin siihen on tehty myös istutuksia ja se olikin varsin suosittu paikka helpon saavutettavuutensa vuoksi: Tienvarren levähdyspaikalle auto parkkiin ja portaat johtavat rinnettä alas joen partaalle. Virtaus on varsin voimakas, hyviä kalapaikkoja ovat koskenniska ja kosken alus. Lisäksi muutama hyvä kiventaus sillan kohdallakin. Pääkosken jälkeisen suvannanon alta löytyy myös muutamia virtapaikkoja joista on saatu mm. suuria haukia.
Siponkoski:
Uittoperkkaukselta hyvin säästynyt monimuotoinen koski jonka ylittää vanha rautatiesilta. Sillan alapuolella joki halkoo peltoja noin kilometrin ennen yhtymistä Perhonjokeen. Rannat ovat helppoja kulkea mutta vesi on paikoitellen syvää ja virta voimakas joten kahlatessa kannattaa varoa.
Sillan yläpuolinen koski osuus matalampaa ja leveämpää sekä myös metsäisempää, tietääkseni sieltä saa paremmin taimenta ja kirjoa kuin alapuolelta jossa paljon haukia, tosin isojakin. Pohja parempi kahlaamiseen mutta rantatörmät hankalat kulkea. Siponkoskessa riittää vesi usein myös kuivempanakin aikana.
Heikkilänkoski:
Vimpelin tieltä Vetelin keskustaan vievän tien alittava koski joka kaikkiaan alle kilometrin pituinen ja jo huomattavasti aiempia suurempi levydeltään. Koskessa kaksi patoa, sahan ja myllyn padot, sekä asutusta jotka tietenkin kalastaessa otettava huomioon samoin kuin laitumet jotka ulottuvat jokeen asti. Ainakin ylemmän padon lähistöltä saatu hyvin kirjoa ja myös taimenta. Kahlaaminen veden ollessa korkealla vaikeaa, mutta uistin välineillä hyvin kalastettavissa. Mainittakoon että viimeiset nousu lohet saatu tiettävästi -40 luvullla kun alempana joessa ollut voimalaitospato oli murtunut keväällä jäiden lähtiessä. Tiettävästi myös myllystä ja sahasta johtuen kalastuksen ollessa kielettyä on koskessa ollut vanhaa taimenkantaa. Nykyisin tietenkin valntaosa istutettua.
Karjalankoski:
Heti Heikkilänkosken jälkeen n.500 metriä, alkaa Karjalankoski jossa seudun suurin putous. Aluksi hyvin samanlaista koskea kuin muutkin, mutta putouksen jälkeen jakaantuu kahdeksi haaraksi. Kosken alla muutama saari, Kilo- ja Niva saari, joidenka valissä lyhyitä virtapaikkoja. Rannat lehtomaiset ja paikoitellen vaikea kulkuisia ja myös paikoitellen syviä sekä isokivisia. Putouksen alapuoli uistimella helpohkosti kalastettavis | Perustietoa | | Maa: Suomi | | Vesistön kunnat: Kokkola, Veteli | | Veden kirkkaus: Samea | Saadut kalat | Kirjolohi (1)
| Parhaat viehevärit | | Punertava | Vesistön kalapaikat | | Heikkilänkoski, Karjalankoski, Pappilankoski |
| |
|
| | | Avainsanat: Kalapaikat Suomi Veteli Perhonjoki |
|
| |
|