Kalastus - Mökillä pilkillä 25-28.02.2011

Mökillä pilkillä

perjantai
Lähdimme koulun jälkeen mökille purkasimme laukut ja lähdimme hakemaan iskukoukkuihin särkiä. Kun saimme särjet kasaan me vietiin ne ottipaikoille. Kun vietiin koukut sen jälkeen lähdimme kokeilemaan pilkillä isoa ahventa ,mutta ei löytynyt. Menimme vielä kokeilemaan yhden kallion vierestä josta on tullut joka kerta muovikassiillinen pieniä ahvenia ja särkiä.

lauantai
Lähdimme heti aamusta aamupalansyötyä etsimään isoa ahventa moottorikelkalla koitimme monista eri paikoista eikä missään paikassa ollut yhtään ahventa. Ahventen etsimisen jälkeen pilkimme särkiä ja lähdimme katsomaan iskukoukut. Saavuimme Iskukoukuille ensimmäisessä ei ollut edes käynyt haukea ,sitten toisessa ja kolmannessakaan ei ollut mitään Viimeisessä koukussa oli luokki lauennut. Aloimme väsytellä haukea ,hauki tuntui raskaalta ja rimpuili koukussa tosi paljon avannon reiällä näimme että se ei edes mahtunut siitä kuudentuuman reiästä se oli poskesta kiinni. Koitimme saada haukea avanannosa ylös ,mutta turhaan kun koko ajan hauki riuhtasi itsensä pois avannon reiältä. Ei ollut muuta tehtävissä kun ottaa hauki väkisin avannosta kuului NAPS ja koukku irtosi poskesta puolen päivän aikaan menimme taas katsomaan koukut muissa koukuissa ei ollut kuin yhdessä koukussa oli 3,2kg hauki. .

sunnuntai
Aamulla menimme kokeilemaan taas sieltä kallion vierestä kunnes sinne tuli joku kalamies kertomaan hyvän ottipaikan josta se oli saanut jo monta puolenkilon ahventa. menimme kokeilemaan sieltä ja söi aika hyvin, mutta ei niin hyvin kuin se kalamies sai kaksi säkillistä isoja ahvenia me mentiin sen jälkeen koukuille joissa ekassa koukussa luokki oli lauennut ja tuli 2kg hauki ja toisessa 1,03kg made ja kolmannessa oli 1kg hauki viimeisessä ei tällä kertaa ollut mitään Lähdimme mökiltä ja menimme kaverin mökille veimme mukana 3kg syöttikaloja iskukoukkuihin. tällä kertaa laitoimme 9 iskukoukkua.

maanantai
Heräsimme ja menimme katsomaan koukut missään ei ollut mitään ja ei ollut edes käynyt. pidimme vielä päivällä koukkuja ja oli myös hyvä että pidimme koska saimme kaksi haukea toinen oli yli 2kg ja toinen 3,5kg päätimme reissun hyvin mielin.

Luettu 689 kertaa

Reissussa mukana

Kim Nikolskij, kande, rahmu10

Piilota kommentit

Kommentit

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy lisätäksesi kommentin.
28.02.2011Kim NikolskijTossa keskimmäisessä kuvassa on meidän saamia ahvenia pussissa keskipaino niillä oli 150-400g.
28.02.2011ilkka81mukavan kokosia haukia tarttui poikien koukkuihin... :) kalaisa reissu...
01.03.2011Ahven 2 kgIhan kiva rapsa.
02.03.2011Ei tietoaIhan mukava reissuraportti. Lisäsin kappalejaot tekstiin, jotta sitä olisi helpompi lukea.
02.03.2011Kim NikolskijTumi: kiitti kun lisäsit on kivempi lukea.
KuvaLajitteleAikaKalaPainoPituusPisteetKalastusmuotoVesistö
Hauki 3,53 kg28.02.2011
12:00
Kim Nikolskij
Hauki 3,53 kg - 188p Koukku
Hauki 3,20 kg26.02.2011
15:30
Kim Nikolskij
Hauki 3,20 kg - 170p Koukku