Kalastus - Torspot Tjålmen seudulla 16.07-23.08.2011

Torspot Tjålmen seudulla

Reissuun lähdettiin 15.7.2011 klo. 02:00 Jyväskylästä Tommin luota. Softis saapui Jkylään suoraan etelän lämmöstä samoilla silmillä 38 tuntia jo matkustaneena ja Scifi/Fantasia elokuvafriikit Toude ja Wild Jack saapuivat suoraan Tampereelta transformersin ensi-illasta. Kamat pakattiin autoon hirvittävän matkakuumeen polttaessa ja tytöt jätettiin Jyväskylään nukkumaan. Pojat olivat myös hieman vielä väsyneitä koska olivat koko edellisen yön jonottaneet Tampereella ulkona Harry Potter ja kuoleman varjelukset ensi-iltalippujen vuoksi. Voldemort ja hiinokka-asuissa oli tullut yöllä hieman kylmä. Varsinkin kun miehet olivat olleet samalla ainoat jonottavat ihmiset. Kaksistaan lusikassa ei olleet pojat saaneet tarpeeksi lämpöä. Mutta onneksi kumpikaan ei ollut sairastunut, vaan pääsimme lähtemään terveinä matkaan.

Ei muuta ku lastumontikka tulille ja reissubiisi soimaan (Le Ann Rhimes – Cant fight the moonlight) ja nokka kohti oulua. Tommi ajoi huonojen yöunien jälkeen urheasti lähes Ouluun asti ja antoi meidän muiden tissiposkien nukkua vaikka oli sovittu, että minä jatkan puolessa välissä ratin takana. Menimme Elinan luokse muutamaksi tunniksi nukkumaan ja aamupäivällä jatkoimme matkaa kohti Aavasaksaa. Neljäs taistelija Pale liittyi seuraamme Oulusta Laurin luota. Haaparannasta ja torniosta kävimme vielä ostamassa viimeiset elintarvikkeet ja uistinpakin täydennykset. Aavasaksalla kävimme isovanhempien luona ensin purasemassa ja jututtamassa mummua ja paappaa. Polte oli kova joten säntäsimme suoraan tengeliönjoelle. Joella oli tapahtumia ihan kohtalaisesti. Jata meni niskalle, josta hän useita haukia ja muutamia tärppejä. Poikien kanssa saimme koskesta useita pikkuharreja ja muutama taimenkin kiinni, kuitenkin huonolla lopputuloksella. Illaksi lähdimme ajamaan kohti muoniota, josta olimme varanneet mökin. Muoniossa aamun viimeisten posliinien jälkeen suuntasimme kohti kilpisjärveä, josta kopterimme oli tarkoitus lähteä klo 1100. Lapissa kävi niin kuin yleensä etelän variksille käy, että aikataulut viivästyy. Tuli mieleen viime reissun kuuluisat sanat ”eihän theilä lapisole kiire!”.Hermostuneina odottelimme muutaman tunnin omaa vuoroamme kohti Ruotsin lapin erämaajärviä.

Viimein pääsimme matkaan ja ihastelemaan erämaan maisemia. Kyllä se erämaa on hienon ja rauhoittavan näköinen. Järvelle laskeutuessamme huomasimme kopterin vierestä vilahteneen ison mustan möykyn – Maakotka se siinä ihan muutaman kymmenen metrin päässä oli tullut tervehtimään matkalaisia. Mahtava näky ja valtavan kokoinen tirppa. Ei muuta kun koneesta ulos, tavarat läjään ja kalaan. Ei siinä muu auttanut, niin kovat paineet olivat. Varsinkin kun keli oli mitä mainioin ja harrit pintoivat koko ajan ympäriinsä. Kukas muukaan kuin Jata The WILD JACK Marin oli jo kalavehkeet kasassa juoksujalassa kohti järven rantaa kun muut olivat vielä kyykyssä kopterin vieressä. Kopteri jatkoi matkaa ja tunturin taakse hävittyään aivan yhtäkkiä tuli täydellinen hiljaisuus. Hiljaisuutta kestikin noin kolme sekuntia, ennen kuin viimereissun aikana tutut ”NYT ON”- karjahdukset katkaisivat erämaan rauhan. Kukas muukaan kuin WILD JACK se siellä väsytteli jo ensimmäistä harria. Harrin tulo jatkui tasaisen tappavaan tahtiin. Harrit olivat kuin samasta muotista tehtyjä. Harrien paino vaihteli 600-800 gramman välillä. Pahimpien paineiden purkamisen jälkeen Riitti torspoillakin kärsivällisyyttä pistää perusleiri pystyyn. Parhaimpina ottipeleinä toimi edellisiltäkin reissuilta tutut mustalippainen lotto bete ja perhona parhaiten red tag.

Perusleirin pystytyksen jälkeen lähdimme kiertämään järveä. Noin tunnin kalastelun jälkeen olimme päässeet toiselle puolelle järveä ja yhtäkkiä keli huononi. Alkoi tuulla niin voimakkaasti, että ”siimasotku”-Söyrinki ei tehnyt perholla mitään. Niinpä otin ja lähdin hakemaan uistinvehkeitä, pojat jatkoivat samalla matkaa järven ympäri. Sovimme että näemme eräässä jokisuussa vastarannalla. Pitkähkön kävelyn jälkeen pääsin leiriin, otin pojille vaatetta ja hiukan nestemäistä evästä mukaan ja jatkoin matkaa. Jokisuussa pojat olivat väsytelleet harria minkä jaksoivat. Järvi näytti olevan täynnä harria. Merkkejä muista kaloista ei ollut. Päätimme jatkaa matkaa pikkujokea pitkin kohti seuraavaa järveä taimenen toivossa. Pikkulippa siiman päähän ja pikkupooleja kokemaan. Eikä aikaakaan kun Jack jo väsytteli purotaimenta. Kerrassaan mahtavia kaloja. Purotaimeniksikin kalat olivat miehekkään kokoisia, noin 400-500 grammaisia. Pikkujoesta saimmekin noin kymmenkunta purotaimenta. Yhtään isompaa lajitoveria emme kohdanneet, mutta tyytyväisyys ensimmäisen päivän saldoon näkyi jo pienenä söpönä punastuksena torspojen naamalla.

Pääsimme seuraavan järven rantaan, jossa kalastelimme hetken aikaa. Loppuliuku tarjosi muutaman harrin. Hetken kalastelun jälkeen päätimme Tommin kanssa nössöillä ja lähteä perusleiriin unten maille. Päivä oli ollut pitkä ja erittäin antoisa. Tosisissit Wild Jack ja Pale ”kaikuluotain” Marin jäivät vielä heittelemään. Tunturissa säät vaihtuvat aivan yhtäkkiä. Sen saimme Tommin kanssa huomata kävellessämme kohti perusleiriä. Yhtäkkiä alkoi armoton myrsky. Vettä satoi vaakana ja tuuli meinasi riepotella Tommia (kun on tuommonen aika heiveröinen kaveri). Teltassa kuitenkin kuivissa kamppeissa lämpöä ja unta riitti. Jata ja Palekin sieltä tovin kuluttua kolistelivat perusleiriin. Vanhat sissit eivät olleet vesisateesta moksiskaan, kylmäkään ei ollut heitä haitannut, harrikuume oli pitänyt siitä huolen.


Pitkän reissupäivän ja yön kalastamisen jälkeen unta torspoilla riitti. Puolen vuorokauden unien jälkeen heräsimme iltapäiväsyönnille. Ruokakalat kävimme kopasemassa kotojärvestä gaskkamuksesta. Pelisuunnitelman mukaan lähdimme kiertelemään viereisiä järviä. Nousimme tunturiin noin viiden kilometrin päässä olevalle järvelle katsomaan, josko sieltä nousisi rautua. Kun pääsimme järven rantaan näimme lahdukassa paljon tuikkeja. Torspojen jalat alkoivat nousemaan vähän toiseen tyyliin. Juoksujalkaa rantaan ja kohta jo lottobeast viuhui ilmassa. Raudut ovat tunnetusti erittäin arkoja kaloja. Sen saimme huomata, nimittäin heti rantaan päästyämme tuikit loppuivat kuin seinään, eikä kaloja paljoa siiman päässä näkynyt. Torspot eivät kuitenkaan tästä hetkahtaneet vaan vanhoina tunturisamoojina päätimme uhkarohkeasti omia voimavaroja uhmaten lähteä kiertämään järveä. Järven kiertäminen tiesi noin kymmenen kilometrin kävelyä, jonka jälkeen oli vielä viiden kilometrin kävely perusleiriin.

Tuuli yltyi pahaenteisesti ja kalat tuntuivat laittaneen suunsa kiinni, sillä järven puoliväliin ehdittyämme ei koko porukalla ollut vielä yhtään havaintoa kaloista. Järven eteläpäätyyn päästyämme, huomasimme järveen työntyvässä niemessä teltan. Ajattelimme, että sama kai se on käydä porisuttamassa kyseisen teltan asukkeja kun ei kalakaan näyttänyt olevan syönnillään. Ukot olivat norjalaisia ja kehuivat saaneensa järvestä kahden ja kolmen kilon rautuja. Ukot olivat niin umpitunnellissa, että emme jaksaneet niiden kanssa alkaa sen pitempään jauhamaan (vaikka tunnetusti Jaakko kielimiehiä onkin). Lähdimme jatkamaan matkaa. Muutaman sadan metrin päästä huomasimme kumiveneen ja vedessä olevat poijut. Saamarin turskanpurijat olivat tulleet tunturiin pyytämään verkoilla. Uskomattoman törkeää sakkia nuo norjalaiset osaa olla. Olisi pitänyt näyttää hieman leathermania tuolle kyseiselle gymmibååtille. Keli huononi toden teolla, nyt satoi jo hieman vettäkin. Kaloistakaan ei ollut mitään tietoa. Ainoata punaista lihaa mitä olimme nähneet, oli näkynyt nuotiolla tikun päässä. Kylläpä makkara voikin maistua hyvälle tunturissa pitkä kävelyn jälkeen. Virkeänä , mutta v*****ksen kyllästäminä torspot päättivät lopettaa tältä päivältä tyhjänpyynnin ja siirtyivät suorinta reittiä kohti perusleiriä. Perusleiriin päästyämme, ei mennyt aikaakaan kun poraajaduo Marin veti komeaa duettoa pressun säkeistämänä. Pojat kun olivat varustautuneet hienosti reissuun ostamalla biltemasta kahenkympin kupoliteltan. Pressullahan se piti päällystää, jotta poikien ei tarvinnut opetella uimaan teltan sisällä. Pakko myöntää kyllä, että kadehdittavan nopeasti se vesisateella nousi pystyyn eli hyviäkin puolia kyseisessä teltassa oli (jos sitä lelua siksi voi kutsua). Vesisade ja myrsky eivät haitanneet taipaleeseen väsähtäneiden torspojen unia. Torspojen unissa väsyteltiin iloisesti kilosia harreja, joita seuraavana päivän toivojen mukaan olisi tiedossa.

Puoli vuorokautta meni taas taju kankaalla, että heilahti. Virkeinä ja innokkaina kohti uusia kalastuskokemuksia, päättivät torspot mennä katsomaan muiden lähijärvien tarjonnan. Lähijärvet näyttivät olevan täynnä, kuin samasta muotista tehtyjä harrentuppeja. Lähes kaikki harrit painoivat 600-800 gr. Yksi iso harri oli Tommilla ottilotossa kiinni. Huonolla tuurilla kuitenkin nostohetkellä siima nirhautui kivenreunaan ja Tommin kanssa lohduttomina katsoimme kun harrinjötky uiskenteli syvyyksiin ottilotto suussa. Illan saldona oli noin kolmisenkymmentä harria, joista isoimmat olivat noin 700 gr kokoisia. Tähänastisella reissulla olimme saaneet yhteensä jo ainakin parisataa harria. Vaikka kalaa oli tullut hyvin ja se nosti hymyn kaarelle, niin pieneksi pettymykseksemme emme olleet vielä saaneet yhtään kunnon kiloista harria tai hyvänkokoista taimenta.

Seuraavan päivän tavoitteena oli aloittaa patikointi kohti koltaluoktaa ja malla-laivaa. Tavoitteenamme oli neljän päivän päästä keritä iltapäivän mallaan kyytiin. Matkaa määränpäähän oli ruhtinaallisesti noin 50 kilometriä. Kuitenkin kävelypäiviä oli neljä kappaletta, joten tehtävä oli vaikea, muttei mahdoton. Aamun valjetessa kömmimme teltasta ulos ja huomasimme, että pojat olivatkin jo heränneet ja alkaneet pakata kamoja kasaan. Jata kyykki omalla kivellään makuupussinteossa ja pale keitti pojille sapuskaa. Ei muuta kuin perusleiri kasaan ja nokka kohti seuraavia järviä. Ensimmäisen päivän kävelyn tavoitemääränpäänä oli kuuluisa tjålmejaure, joka tunnetaan isoista harreistaan. Tjålmen särjet – niin kuin lappalaiset sanovat, pitäisi olla reilusti keskikokoisesti suurempia, kuin saamamme hartsat. Kävelyn aikana pokka petti muutamaan kertaan, erityisesti wild jack:lla. Matka kului kuitenkin mukavasti kalastellessa. Päästyämme tjålmen rantaan alkoi armoton ukkonen. Poikien teltta oli taas minuutissa pystyssä. Juuri sopivasti, kun saimme Tommin kanssa teltan kasattua ja sopivasti sen ja omat vaatteemme kasteltua, sade loppui kuin seinään. Illasta keli muuttuikin aivan täydelliseksi. Keskiyön auringon, tyynen järven ja pintovien harrien kanssa seuraava yö meni mukavasti. Ilta oli kyllä yksi hienoimmista kalastuskokemuksista. Maisemat vetivät kaikenkokeneet torsposissit hiljaiseksi. Jopa Tommi ”kebabvarras” Lautsalokin pysyi hiljaisena, mikä oli mukavaa vaihtelua arkeen. Mutta jokatapauksessa koko ilta oli täydellistä kalastuksen juhlaa. Maisemia ei voinut valittaa, seurasta sen sijaan olisi voinut antaa vähän palautetta. Päivän huumoripläjäyksestä vastasivat yllättäen taas kaikuluotain ja Wild Jack. Wild Jack oli innoissaan saadessaan järvestä ylös siimanperässä uudennäköisen volframilipan, juuri samannäköisen kuin hänellä itsellään oli ja minkä oli lainannut Palelle. Hetken mietinnän jälkeen Jack kysyi Palelta, että missä se minun volframilippa on? Vastaukseksi kajahtivat jo legendaariseksi torspojen keskuudessa muodostuneet sanat: ”sielä soon pohojassa!” Pale – tuo kaikkien uistinvalmistajien märkä päiväuni- oli taas tehnyt mahdottomasta mahdollisen. Siimavalmistajien olisi syytä huomata tuo luonnonlahjakkuus. Mitä sitä turhaan mitään lujuustestejä tekee? Antaa Palelle puolallisen siimaa ja lyö sekuntikellon käyntiin. Mikäli lusikka ei ole viidessä minuutissa pohjassa, saa siima ”PaleProoved-kestää jopa Palen solmut” merkinnän erittäin vahvasta teosta.

Harrirekordikin tuli rikottua. Softiksen uusi hk rekordi ja samalla tiimirekordi syntyi 910gramman ja 48 sentin kalalla. Tiimirekordikin ylittyi reilusti, kymmenellä grammalla (sori Jack). Kalalla oli jonkinmoinen suolistoloinen, jonka vuoksi emme kyseistä kalaa voineet syödä. Vatsalaukku oli erittäin vastenmielisen näköinen. Jack oli tietenkin heti sitä mieltä, että syöpäharreja ei rekordiksi voi laskea :D Aamuyöstä kalan tulo loppui ja kylmän uintituokion jälkeen kömmimme pehkuihin. Seuraavan päivän agendana tulisi olemaan tiukka 15 kilometrin kävely gobmejaurille. Loppukaneettina tjålmen suhteen voisi sanoa, että kalaa tuli hyvin. Kuitenkin kalojen koko olisi voinut olla vielä hieman suurempi. Saimme noin kolmisenkymmentä harria, mitkä kaikki yhtä lukuun ottamatta olivat sitä samaa 800 gr luokkaa.

Puolen päivän aikaan kalastelujen, syömisen ja pakkaamisen jälkeen olivat torspot taas valmiina uuteen kävelyetappiin. Matka tulisi olemaan rankka, mutta onneksi matka oli täynnä herkullisen näköisiä kalapaikkoja. Tjålmen rantaan oli leiriytynyt eräs toinenkin suomalainen kalastusporukka. Kyseiset herratkaan eivät olleet vielä kiloista harria saaneet rikki vaikka olivat olleet järvellä jo kolme päivää. Annoimme miehille loput polttopuumme ja jatkoimme matkaa. Tjälmen vesi, niin kuin kaikilla muillakin järvillä, oli erittäin matalalla. Matalalla oleva vesi mahdollisti vesistön ylityksen. Vaikea ylitys lyhensi reittiämme noin kilometrillä. Painavilla rinkoilla heiluvilla kivillä taiteileminen ei ole helppo homma. Jata laittoi vielä vähän vaikeusastetta lisää kun laittoi oman massansa liikkeelle ja meinasi keilata softiksen jordaaniin. Eihän semmoista massaa kovin helpolla pysäytetä kun se kerran saadaan liikkeelle.

Matka taittui mukavasti ”kevyehkön” vittuiluhuumorin värittämänä, sadetaukojen eli pressutrategioiden ja kalastelutuokioiden avittamana. Kuljimme Tjålmesta Gobmejaureen laskevan joen rantaa ja matka oli täynnä hyvännäköisiä pooleja. Pooleista nousi hyvin tammukkaa. Itse pääuoma oli kuitenkin erittäin kuiva ja ainoita mahdollisia kalastuspaikkoja olivat juuri hieman syvemmät suvantopoolit. Jatalla kävi huono tuuri, sillä jostain kumman syystä Uglystick-vapa meni heittäessä poikki. Olikohan kolahtanut jossain vaiheessa johonkin kiveen ja rikkonut rakennetta. Onneksi kuitenkin Jatalla oli varavapa mukana ja kalastusta voitiin jatkaa. Pysähdyimme tauolle uskomattoman hienon köngäksen kohdalle ja pokkahan se petti saman tien. Köngäs oli muokannut suvantoon todella syvän montun. Katselimme suvannon pohjalle kallion kielekkeeltä ja huomasimme, että suvannon pohja oli täynnä valtavan kokoisia kaloja odottamassa köngäksestä putoavaa ravintoa. Paniikin ja pakokauhunomainen liikehtely valtasi torpedot ja suvantoon lensi jos minkälaista viritelmää kalojen päänmenoksi. Kummallista kyllä, mutta kalat eivät tuntuneet reagoivan mitenkään torspojen lähentelyihin. Viimeinen oljenkorsi eli vanha perinteinen peltoperho oli vielä käytettävänä. Eikä aikaakaan kun kukas muu kuin Tommi ”linssilude” Lautsalo nosti taas toiveita vavan tärinällään. Kala ei ollutkaan toiveiden mukainen taimen vaan ihan hyvänkokoinen harjus. Veden pinta vääristi kalojen kokoa hieman, sillä ylhäältä katsottuna kaloja olisi voinut luulla parikiloisiksi taimeniksi. Liekö syynä vääristymiseen ollut paksu vesipatja kalojen ja ihailevien katseiden välillä. Muutaman harrin jälkeen totesimme, että suurempaa kalaa suvannossa tuskin on ja jatkoimme matkaa.

Tovin kävelyn jälkeen alkoi sataa kaatamalla ja pressun alla tehtiin taas päätöksiä. Päätimme pistää leirin pystyyn joen rantaan, sillä kello oli jo niin paljon ja päivä oli ollut pitkä. Matkaa tavoitteeseen eli gobmejaureen jäi noin 3 kilometriä. Kaatosateessa pojat pistivät teltan taas minuutissa pystyyn ja menivät sisälle vaihtamaan kuivaa kampetta päälle. Me Tommin kanssa aloimme kasaaman vanhaa kunnon fjällräveniä kaatosateessa – aina yhtä ihanaa hommaa. Teltan kankaan pingoittava tukikeppi oli hieman lohjennut ja eiköhän se märän teltan ansiosta napsahtanut poikki. Sitä vi*****sen määrää… No eihän meiltä keinot loppuneet. Leathermanin viila esille ja eikun viilaamaan lohjennut kohta pois. Pale ”ylä-c” marin pystyi vielä kääntämään puukkoa haavassa: ”lopettakaa se kynsien viilaminen ja laittkaa se teltta pystyyn!” ja hekotukset päälle. Voin kertoa, että siinä vaiheessa ei paljoa naurattanut…Teltan kasaaminen onnistui, mutta kaikki kamat ja varsinkin teltta oli aivan läpimärkiä. Sopivasti siinä, kun saimme totutusti kaikki kamppeemme märiksi, niin sade loppui tyystin ja keli muuttui erittäin hienoksi. Poraajaduo-Marin alkoi vetelemään taas duettoa, kun me Toutarin kanssa aloimme keittämään soppaa ja ottamaan samalla teltan kasaamisen kunniaksi hieman tuulimyllyjuomaa. Kun saimme kuvut ruokittua päätimme touden kanssa lähteä vielä pyyntiin. Harvoinpa tällaisella paikalla ja näin hienona iltana pääsee kalastelemaan. Menimme joelle ja pidimme pienet perhoharjoitukset. Tommi ei ollut ennen perhoa heitellyt, joten nyt oli hyvä hetki vähän kokeilla. Tommihan osoittautui välittömästi luonnonlahjakkuudeksi ja harria nousi jatkuvalla syötöllä. Lähdin hakemaan mielissäni kameraa, kun kerran niin hieno ilta oli. Tuulimyllyjuoman ansiosta kukas muukaan ku sählääjä-softis pikku maistissa oli polkenut touden vavan poikki siinä ravatessa. Valtavan vitutuksen laannuttua pääsimme nukkumaan ja aamulla heräsimme päivään uuteen ja lähdimme jatkamaan matkaa. Tommi reiluna miehenä sopi, että kalastetaan vuorotellen perholla ja uistimella. Onneksi kaikille riitti kuitenkin vielä kalastusvälineitä ettei tarvinnut katsella vierestä kun muut vetivät kalaa ylös. Päivän agendana oli matkata aina pältsästuganille asti.

Hyvän tovin Gobmen ohittamisen ja muutamien pressustrategioiden jälkeen päätimme torspojen keskuudessa hieman muuttaa ennalta suunniteltua reittiämme. Virtaa tuntui miehillä riittävän ja harrin tuloon jo hieman kyllästyneenä päätimme suunnata etelän ylänköjen järville rautujen toivossa. Rinkat jäivät pressujen alle ja miehet lähtivät tunturiin. Keli meinasi tehdä tepposet, mutta karaistuneina tunturinkävijöinä eivät pienet vesisateet miehiä haitanneet. Sen sijaan yltyvä tuuli hiukan pisti mietteliääksi kalantulon suhteen. Noin kolmen-neljän kilometrin kävelyn jälkeen pääsimme järville. Kyllähän tuota ilman rinkkaa kävelee vaikka kuinka paljon. Huumorinkukkakin kukoisti totutusti torspojen keskuudessa, niin matka taittui mukavasti. Järvet olivat hyvännäköisiä ja korkella (850m), joten kaikki edellytykset raudun saantiin olivat olemassa. Ei muuta kuin rantaan ja totuttu rautulotto (punainen, mustat pilkut ja hopealippa) siiman päähän.

Puolisen tuntia kerkesimme nakella uistinta ja juuri kun usko alkoi hieman hiipua Tommi ”sukkahiki” Lautsalo nosti taas adrenaliinit torspojen keskuudessa kattoon ”NYT ON”- karjahduksillaan. Juoksulla rantaan, videokamerat päälle ja haavi kouraan. Mahtava taistelu oli alkanut. Jokaisen torspon huulilta pysti lukemaan sanat ” Ole rautu, ole rautu...” Vavan liikkeistä päätellen sitä saattoi odottaa, sillä kala veti komeita syöksyjä ja pumppasi siimaa vahvoilla ja terävillä nykäyksillä. Muutaman minuutin väsyttelyn jälkeen saimme rantavedessä ihailla punertavaa raudun väriä ja valkoisia evänpäitä. Pale haavaamaan ja sieltähän se nousi. Tunturi raikasi niin että viimeisetkin elävät organismit sen varmasti kuulivat monen kilometrin päähän, mutta se ei mitään haitannut, sillä rautuputki jatkui taas tänä vuonna. Tomminkin poskille nousi sellainen puna, mitä ei tuulimyllyjuomallakaan oltu saatu aikaan vielä tällä reissulla. Kala oli komea noin kiloinen pullukka. Tänä iltana tulisimme taas saamaan totutusti ferrarin punaista filettä iltapalaksi.

Harjoitukset jatkuivat ja ei aikaakaan kun jata jo väsytteli toista samanmoista. Kala oli alkanut syömään ja fiilis oli sen mukainen. Vielä kun kaikuluotain ja softis saisivat kalan, niin sitten olisi kalareissu ollut täydellinen. Eikä aikaakaan, niin Pale kiskoi elämänsä ensimmäisen raudun ylös. Onnitteluseremoniat eivät kauaa kestäneet, sillä nyt tuntui kalan ottavan kiinni hanakasti. Minun vuoroni oli Tommin kalan jälkeen pyytää virvelillä. Perholle keli oli hieman liian tuulinen, eikä pintaperhostukselle oikein ollut hyvät olosuhteet. Jata ja Pale vetivät kalaa minkä kerkesivät. Hyvän kokoisia rautuja tuli muutamia, suurimmat olivat hiukan yli kiloisia kaloja. Softis pyyti tyhjää minkä kerkesi. Muutamia tärppejä, mutta ei sen kummempaa. Muutaman tunnin kalastuksen jälkeen oli poikien toimesta käytetty ylhäällä jo kymmenkunta rautua. Softiksen tili oli tyhjä ja toudekin oli heitellyt perhoa jo jonkin aikaa tuloksetta. ”Hiljasta uittoa, hiljasta uittoa ja ihan pohjan tuntumassa…” neuvoja sateli poikien toimesta, joita ihan selvästi harmitti se, ettei softis ollut saanut vielä yhtään kalaa. ”Pistä se punainen lotto” oli myös yksi neuvoista. Päätin vähäksi aikaa antaa Toudenkin heitellä uistinta, sillä kalaa ei vain nyt minulle jostain syystä suotu. Toude otti virvelin ja toinen heitto ja kala kiinni. Miten voi olla mahdollista? Samassa paikassa itse olin nakellut ainakin vartin. Mikä ihme siinä oli, ettei se minulle tarttunut, vaikka kala tuntui ottavan kohtuullisen hanakasti kiinni. Tommin saldo oli jäätävä: kuusi heittoa ja kaksi kiloista rautua. Itse olin pyytänyt kaksi ja puoli tuntia tyhjää. Pojillekin kopsahteli kaloja vähän väliä.

Tommi ja Pale päättivät lähteä tekemään nuotiota ja paistamaan kaloja, kun itse jäin vielä pyytämään. Yksi hyvänkokoinen rautu kävi pinnassa hakemassa hyttysiä ja muita tunturiperhosia. Itse kokeilin ainakin kahtakymmentä eri pintaperhoa, mutta tuloksetta. On ne ranttuja kaloja nuo raudut. Koneongessa minulla oli siimana Whiplashin Crystalin valkoista siimaa. Kun ei mikään näyttänyt kalan tuloon auttavan niin päätin kokeilla vaihtaa siimaa monofiiliin. Monofiililla lusikat ja lottobetet lensivät puoleenjärveä. Toinen heitto ja kala kiinni. Pikkurautu, mutta kuitenkin rautu mikä rautu. Loppuillan aikana sain vielä kuusi rautua, joista kaksi oli hyvänkokoisia. Kalantulossa oli siis huomatttava ero verrattaessa monofiiliin ja valkoiseen kuitusiimaan. Olivatko kalat todella niin arkoja, että säikähtivät kuitusiimaa. Nyt kaikki olivat saaneet kalaa ja nuotiolla pojat olivat paistaneet trangiassa raudut. Voi pojat, että se oli hyvää… Pitkähköltä tuntunut marssi takaisin rinkoille, teltat pystyyn ja unten maille.

Seuraavana aamuna jatkoimme matkaa kohti Pältsästugania. Muutama kilometri ennen stugania pysähdyimme tauolle ja pale huomasi, että makuupussi oli tippunut rinkasta. Pale sai välittömsti uuden lempinimen: Kylväjä-Pauli. Tommi sanoikin Palelle, että turhaan sinä sinne yliopistoon menet. Suoraan vaan maatalousoppilaitokseen lomittajalinjalle, kun onnistuu tuo kylväminen ihan luonnostaan. Naurujen ja muutamien lisälöylyjen jälkeen rinkka tuntui taas vähän kevyemmältä ja jatkoimme matkaa.

Päätimme yhdessä porukalla jatkaa vielä pältsästuganin ohi ja nousta ylängölle yöpymään. Jack:lla alkoi pahaenteisesti polvi reistailla ja Palella alkoivat kengät painaa. Kumma juttu, vaikka kengät olivat testivoittaja-kengät. Yhdessä pähkäiltiin, että kengät taitavat olla kukka- ja kirja-messujen, iloa sienistä- ja vauva tulossa-lehden testivoittajakengät.

Seuraavana päivänä oli edessä viimeinen etappi koltaluoktaan. Matka alkoi jo Torspoja painaa, sillä olimmehan kävelleet viikon aikana noin 70 km. Duoibal-ylängön valloitus sujui kuitenkin kohtalasien hyvin ja Malla-laivaan kerkesimme väsyneinä, mutta onnellisina miehinä.

Matka oli kaikin puolin mahtava ja upeita kalastuskokemuksia täynnä. Kelien suhteen olisi ollut hieman toivomisen varaa, mutta sillehän ei mitään mahda. Kalaa tuli erittäin hyvin, yhteensä noin 300-400 harria, kolmisenkymmentä tammukkaa ja parikymmentä rautua. Vaikka kalaa tuli hyvin, niin yli kilon harri jäi saamatta. Uusi tiimirekordi tuli kuitenkin. Sen sijaan viimereissun taimen ja rauturekordit jäivät ylittämättä. Kuntoilua riitti, mutta kuitenkin valutetut hikipisarat vain lisäsivät saatujen kalojen arvoa.

STATISTICS:

Suurin Harjus: 910gr
Suurin Rautu: 1,14 kg
Suurin taimen: 510 gr

Suurin SIPA: Jata ”makuupussi” Marin
Reissun Kylvö: Pale ”kaikuluotain” Marin
Reissun ”siellä soon pohojassa”: Pale ”umpisolmu” Marin
Suurin kyrpäottassa: Softis ”tyhjänpyytäjä”Söyrinki
Reissun sähläri: Softis”pikkumaistissa”Söyrinki
Reissun läski: Toude ”ruokahauta”Lautsalo
Reissun haisuli: Toude ”SuHi”Lautsalo


Luettu 1049 kertaa

Reissussa mukana

Jata, pale, Toude, Soft EmboTiimin logo

Piilota kommentit

Kommentit

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy lisätäksesi kommentin.
30.08.2011JataMahtavaa rapsaa! Vaikka "pikkusen" on väritettyä varsinki nuo alkurapsan leffajutut. Voi hemmetti!
30.08.2011ToudeHienoa Söyrinki! Jäätävä rapsa! Mää lähetän sulle sen reissubiisin päättymättömällä kasetilla, niin hienosti sää ne sanat osasit ;)
31.08.2011Soft Emboheh, piti laittaa vähän värikynää tiätenki. Pistäkäähän poijjaat niitä kalakuvia tuohon esille!
31.08.2011ToudeOikea meininki Söke! Sun kuvia uupuu kuule, laittasitko ne saataville, vai pitääkö tula hakee? Minkähän Harry Potter asun laittasi ylle? Luuta on paskana ja noitahattu on homoille, mitäs jää jäljelle?? Sää se varsinainen velho oot!!
02.09.2011hartsa79Mukavaa luettavaa!
03.09.2011ToudeLisääppäs Embo Taavetti reissussa mukana olleet tohon rapsaan, nii saadaan muutki laittaa kalamme mukaan.. Ku ei onnistu kalanlisäys, jos et lisää meitä reissuun..
03.09.2011paleAivan huippu settiä embo!!
04.09.2011Soft EmboKatopas sori nyt on lisätty!
04.09.2011ToudeHyvä hyvä! Mahtavat kuvat Softis!
06.02.2012Soft EmboJata. Pitääkö tuommosia säälittäviä harjuksen rääpäleitä laittaa tänne hienojen kalojen joukkoon? 900 gr on semmonen oikeiden kalojen raja minkä voi vielä sietää.
KuvaLajitteleAikaKalaPainoPituusPisteetKalastusmuotoVesistö
Nieriä (Rautu) 1,04 kg26.07.2011
16:00
Toude
Nieriä (Rautu) 1,04 kg - 160p Heitto Piilotettu
Harjus 910 g21.07.2011
19:00
Soft Embo
Harjus 910 g 48cm 368p Heitto Kiiruna,
Tunturi