Kalastus - Band of Brothers Varangin niemimaalla 28.06-05.07.2009

Band of Brothers Varangin niemimaalla

Ilta-aurinko pilkistelee tunturin laelta ja värjää Varanginvuonon kristallinkirkkaan veden siniseksi, kun Band of Brothers saapuu pitkän matkan jälkeen finnmarkin läänin viimeiseen kolkkaan Varangin niemimaalle. Seuraavan viikon aikana pitäisi saada siiman päähän lohta, tammukkaa, rautua, seitiä ja turskaa. Kaliumi ja Pale odottelivat jo varsinkin seitin- ja turskanpyyntiä, olivathan ne vielä uusia tuttavuuksia molemmille.

Ensikopaisu tehtiin suomalaisten suosimalle pysähdyspaikalle Nessebyn ja Vadsån välimaille. Paikalla olikin aika paljon kalastajia ensikertalaisista aina vanhoihin tekijöihin asti. Pikainen kysely osoitti että kala ei ollut oikein syönnillään. Joku oli saanut muutaman seitin, toinen turskan. Laskuvesi oli vienyt kalat lähemmäs vuonon suuta. Mekin huomasimme tämän nopeasti, kun puolentunnin kalastus ei tuottanut tuloksia. Oli hupaisaa seurata eräiden ensikertalaisten kalastusta. Äkkiä he kyllä oppivat että avokelasta kannattaa aukaista sanka ennen heittoa. Heitot ovat tällöin hieman lyhyempiä, mutta siima pysyy heitossa paremmin uistimen mukana.

Loppuilta meni leiriytyessä vuokramökkiin ja tehtäessä seuraavan päivän kalastussuunnitelmaa. Seuraavana päivänä keskityttiin vuonokalastukseen. Olisihan hyvä saada jotain kalaa jo alle, sen verran heittokättä oli jo kutitellut.. Reissun ensimmäinen pettymys sattui heti aamuun, kun vuokravenettä ei saanut vuokrattua mistään. Kuudesta paikasta tiedusteltuamme vuokrahomma luovutettiin ja päätettiin etsiä hyviä rantakalastuspaikkoja. Vadsøn edustalla havaitsimme varteenotettavan näköisen aallonmurtajan, josta lähdettiinkin suurin toivein heittelemään. Aallonmurtajalla oli muutama paikallinenkin kalassa ja nousuvesi hyvällä mallilla joten kaikki näytti hyvälle. Ensimmäiset kymmenen minuuttia oli tyhjän pyyntiä ja minulle alkoi jo hieman paineita nousemaan kun olin pojille luvannut, että mereltä jyrähtelee vähän väliä. Muutama minuutti tyhjää vielä kunnes alkoi tapahtumaan. Palella tärähti, kaliumilla tärähti ja minäkin väsyttelin pian kalaa kun ensimmäinen seitiparvi kävi aallonmurtajaa morjestamassa. "no niin", tokaisi Kaliumi ja teki karmean vastaiskun avauskalalle. Kaliumi väsytteli hymyssä suin elämänsä ensimmäisen seitin rannalle. Samoin Pale nautiskeli vuonokalastuksesta täysin siemauksin väsytellen kalaa toisen perään lähes joka heitolla.

Kaliumin lähtiessä hakemaan haavia tärähti minun lusikkaan hieman suuremman tuntuinen kala. Kala laittoi lujasti hanttiin ja sainkin vääntää kalaa jonkin aikaa, ennen kuin se alkoi väsyä. Kaliumi viipyi haavinhakureissulla niin, että jouduttiin jo huutelemaan äijään lisää vauhtia, että saadaan kala nätisti rannalle. Haavissa kala osoittautui hieman alle parikiloiseksi seitiksi. Vaikka kalan koko ei suurempi ollutkaan, on Seiti kyllä vahva kala ja sopivan keveillä välineillä mukava kaveri siiman päässä.

Vartin heittelyn jälkeen kaliumille tärähti selvästi tähänasti suurin kala. kala potki armottomasti vastaan ja pyrki lähes suoraan pohjaan. Tästä ajattelin että kiinni oli iso turska. Kaliumi yritti vääntää kalaa pintaa kohti, mutta kala veti väkisin siimaa syvemmälle jarrun huutaessa kelassa. Kun kala oli päässyt tarpeeksi syvälle, se pyrki kivien suojaan. Samassa siima löystyi ja tuli tyhjänä pohjasta. Kala nirhasi siiman poikki teräviin kiviin, joita oli pohjassa useita. Ensimmäinen mörkökin oli nyt tavattu, reissun kalahommat olivat hyvällä mallilla.

Seitiä otettiin ruokakalaksi sopiva määrä ja kalastusta jatkettiin seuraavasta paikasta. Kauempaa löytyi taas houkuttelevan näköinen heittopaikka, jota lähdettiin kopaisemaan. Siellä jatkui samankaltainen syönti. Seitiä ja turskaa nousi niin että ranteita alkoi jo pakottamaan. kaikki päästettiin takaisin. Kalastus lopetettiin yöllä kahden aikoihin ja bändi vetäytyi takaisin leiriin nukkumaan.

Seuraavana päivänä koko porukka jatkoi vuonokalastusta vielä aamupäivän, mutta iltapäivälle olin hankkinut lohiluvan läheiselle Jacobselvalle, joka kiemurteli houkuttelevana tunturien lomassa. Joesta teki erityisen houkuttelevan sinne nouseva merirautu, jotka saattaisivat olla useampikiloisia vötkäleitä.

Kaliumi ja pale suuntasivat lohijoen lupahintojen takia vuonolle, mutta minä lähdin kahluuvarusteissa jalokalajahtiin Jacobselvalle. Ensisilmäys joelle oli mieluisa, hyvännäköisiä pooleja toisensa perään ja kosken jälkeen aina syvempi suvantokohta, josta lohia pystyisi tavoittelemaan. Aloitin kalastuksen erään vuolaan kosken loppuliu'usta ja kokeilin eri vaappuja, lottoja, lusikoita ja leechejä saamatta kuitenkaan ensimmäiseen neljään tuntiin mitään kohtaktia kaloihin. Sitten erään suvannon keskivaiheilta sain pienen lohenpoikasen ja kohta toisen 10cm poikasen. Vaihdoin lipan isommaksi välttääkseni poikastärpit ja jatkoin eteenpäin. Saman suvannon loppuvaiheilta lottoon tärppäsi taas joku pieni kala. Tällä kertaa n.15cm merirautu. Vaihdoin paikkaa kokonaan, kun suvannossa tuntui olevan ainoastaan pikkukala otillaan. Seuraava hotspot oli lyhyen ja matalan koskiosuuden jälkeen ottipaikan näköinen ainakin 3metriä syvä monttu. pomminvarma lohipaikka. Heitin yhden ottivaapuistani montun reunalle ja annoin vaapun valua hitaassa sivuttaisliikkeessä montun keskustaa kohti. Kun vaappu hieman sukelsi, tärähti siihen heti. Vapa niiasi komeasti ja kela parkaisi kalan merkiksi, mutta kala irtosi kuitenkin heti. Voi hemmetti kun otti päähän. Sain vielä toisen varovaisemman tärpin toiseen vaappuun, mutta paikalla ollut lohi(?) oppi jo että tuota vipeltäjää ei kannata puraista. Olin kalastanut jo 9 tuntia putkeen, joten lähdin nukkumaan ja haastattelemaan miten pojilla oli vuonokala syönyt. Ja olihan se syönyt. Molemmat koijarit olivat väsytelleet kymmeniä kaloja rannalle. kaikki oli päästetty takaisin. Parikiloinen turska oli ollut suurin.

Seuraavana päivänä oli suunnitelmissa lähteä tunturiin purotaimenta ja rautua pyytämään. Minulle jäi kuitenkin hienosta lohitärpistä sen verran hampaankoloon että pakko oli päästä ottamaan toinen erä montun lohen kanssa.

Suunnistin tällä kertaa suoraan montulle ja odotukseni nousivat heti kun huomasin että montun kohdalla ei ollut ketään toista kalastajaa. Heitin suosikkivaapun taas samalla tavalla montun reunalle ja uitin sitä tärppikohtaan henkeä pidätellen. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Yritin toisella ja kolmannella mutta ei kelvannut vaaput, ei lotot eikä betet. Ei ollut enää ketään kotona ja montun mörkö oli nostanut kytkintä.

Jatkoin sisuuntuneena kalastusta jatkaen pooli poolilta alaspäin jokea. Perhomiehetkin heittelivät tyhjää joka puolella. Lähestyin joen viimeistä varteenotettavaa paikkaa: viimeisen kosken loppuliukua, jossa oli taas lupaavasti selvästi syvempää kuin keskimäärin joessa. Kun pääsin loppuliu'un kohdalle, vastarannan perhostajalle tärähti lohi kiinni. Ison näköinen olikin. Istuin rantatörmälle seuraamaan mitä hienointa näytöstä. Lohi ei antanut helpolla periksi, se teki upeita hyppyjä ja pitkiä syöksyjä perhostajan pidellessä kalaa ja välillä saaden kalaa jonkin verran lähemmäskin. vartin jälkeen kala alkoi väsyä ja 20min kohdalla se alkoi jo olemaan valmis koukattavaksi. Kokenut perhostaja koukkasi taitavasti kalan rannalle ja tuuletti hieman hienon kalan kunniaksi. Kala näytti arviolta noin yhdeksän kilon kalalta. Nostin peukkua kalastajalle ja päätin itsekin yrittää uudella innolla samaisesta loppuliu'usta, eihän sitä tiennyt vaikka siinä olisi lohiparvi nousua odottelemassa. Lupaa oli enää tunti jäljellä. joten kiirettä täytyi pitää.

Aloitin taas suosikkivaapuillani, mutten saanut kuitenkaan mitään tapahtumia niihin. Vaihdoin tykkilottoon ja heitin pitkän heiton lähes toiselle rannalle asti. Kun lotto oli keskivirrassa, siihen tärähti. Isku oli kuitenkin aika löysä ja luulin jo että joku kiloinen taimen siellä potkii, kunnes kala näki meikäläisen ruman lärvin. Siitähän kala säikähti ja teki komean syöksyn lähes vastarannalle asti kelan huutaessa hoosiannaa vähän aikaa. Nyt oli lohi kiinni ja pulssi alkoi kohota. Lohen käydessä ensimmäisen kerran pinnassa huomasin sen selvästi pienemmäksi kuin perhostajan kalan. Pitelin kalaa rauhassa ja annoin sen potkia voimiaan virrassa. Aika nopeasti kala alkoi väsyä ja vedin sitä varovasti rantaveteen. Haavin nähtyään lohi kävi vielä yhden mutkan virran puolella, mutta seuraavalla kerralla sain sen haavimisetäisyydelle ja onnistuin haavaamisessakin. Kannoin lohen rannalle ja ihailin sitä hiukan. Ylempänä perhomies nosti nyt puolestaan minulle peukkua. Huikkasin hänelle takaisin ja pistin kalan puntariin: 3,01kg ja 68cm hieno varanginvuonosta juuri noussut lohi. kyllä se tuntui mahtavalle!

Kannoin kalan kämpille Kaliumin ja Palen ihmeteltäväksi. Pojat odottelivatkin jo malttamattomana tunturikalastusta, jonka suunnittelun aloitimme heti lohen fileoinnin jälkeen. Ahkerasti karttaa tutkimalla valitsimme paikaksi muutaman kilometrin kävelymatkan päästä kaksi tunturijärveä, jotka olivat puroyhteydessä toisiinsa. Kartalla paikka oikein haisi jalokalalle.

Pienen lepäilyn jälkeen oli taas aika jatkaa kalastusta. Päätimme olla aamuyöhön asti tunturissa, koska yöllä varsinkin jalokalat eivät ole niin pelokkaita ja varovaisia kuin keskipäivällä. Ajoimme autolla tunturitietä niin ylös kuin pääsi. Tien päästä lähti vanha latu-ura tuntureille, jota pitkin lähdimme tarpomaan. Pienen patikoinnin jälkeen saavuimme pienikokoisen lammen vierelle, josta kalastus päätettiin aloittaa. Lampi osoittautui kuitenkin tyhjäksi isommista kaloista ja patikointia jatkettiin eteenpäin. Kohta erään tunturin juurelta alkoi kuulua puron solinaa. Askeleet suunnattiin välittömästi sinnepäin. Kun joki tuli näkyviin, oli se hyvännäköinen tunturipuro, ehkä 5-7 metriä leveä. Ajattelin aluksi että tuskin tuossa mitään kalaa on. ”Asiastahan on helppo ottaa selvää”, Kaliumi totesi ja ruuvasi luottolottonsa siiman päähän. Ensimmäinen heitto virtaan ja uistin ei ehtinyt kunnolla veteen kun purotaimen iski kiinni. Aloituskala oli pieni 15 cm standardikala mutta hieno kuin mikä kaikkine punaisine täplineen.

Tästä innostuneena oli kohta koko bändi puron kimpussa. Heti Palen lippaan tärppäsi hieman isompi 25cm, minulle samanmoinen ja kaliumin lotto ei saanut olla rauhassa hetkeäkään. Olipa mahtava kalastella, kun näytti kerrankin olevan purotaimen oikein elämänsä syönnillään. Kalastimme puroa hieman poikkeuksellisesti ylöspäin, koska tunturijärvet olivat siellä. Jokaisesta ”poolista” tuli kalaa, ja kohta Kaliumi rikkoi ensimmäisenä 30 cm rajan. Minä heiluin kameran kanssa purossa, välillä veden päällä välillä veden allakin.

Sitten alkoi ensimmäinen tunturilampi lähestyä, Pale lähti kiertämään lampea ympäri, kun minä ja Kaliumi jäätiin vielä kopaisemaan ottipaikan näköinen puron alkupiste. Eikä ollut huono valinta ollenkaan. Tämä osoittautui parhaaksi yksittäiseksi paikaksi. Saimme kymmenen minuutin aikana noin 15 tammukkaa tästä paikasta. Käytännössä joka heitolla tärähti. Tässä kohden oli hieman syvempää ja jokainen kala oli lähellä 30cm, jotkut hieman ylikin. Purotaimenet olivat erittäin vihaisia kaloja ja iskivät rajusti uistimiin, vaikka kovin suuria väsytystaisteluita ei tietenkään ollutkaan. Yksinkertaisesti nautittavan mahtavaa hommaa.

Sitten saavuimme lammelle, jonka pinta oli täynnä taimenentuikkeja, sinnekun tarjosi sopivan kokoista purtavaa niin kohta vietiin uistinta taimenen tahdissa. Tältä lammelta sain yhden erityisen voimakkaan kalan, joka vei siimaakin jo jonkin verran ja teki kolme komeaa loikkaa lammessa ennen kuin sain sen ylös. Luulin jo isommaksi mutta kala oli kuitenkin normaali 28cm purotaimen. Rauduista ei vieläkään mitään havaintoa.
Tämän lammen paras paikka oli pääty, jonne yläpuolinen puro laski ja muodosti pomminvarman loppuliu´un suoraan lammen keskiosiin. Täytyi jo hoputtaa itseäkin jatkamaan matkaa, vaikka kala söi joka puolella koko ajan.

Matkaa jatkettiin taas puroa kalastellen, taustalla nousivat Varangin niemimaan tunturit, rauhallinen puron solina soi mukavasti korvissa ja kala söi. Koskaan ei ole purotaimen ollut samanlaisella otilla koko elämäni aikana. Uistintakaan ei tarvinnut juuri vaihdella kun koko ajan tärppäsi. Ennen viimeistä järveä olimme saaneet yhteensä jo noin 70 kpl tammukoita.

Vihdoin viimeinen järvi oli edessä. Järvellä oli jo kokoa hieman reilummin ja herätteli jo toiveita raudustakin. Ensimmäisenä kopaistiin kohta, josta koko tunturipuro sai alkunsa. Niskalta tärähti heti. Hienot 30 cm pilkkukyljet minulle ja Kaliumille yhtä aikaa. Sama meno jatkui järven puolellakin. Täältä ei enää 20cm kaloja tullut ollenkaan ja kohta reissun rekorditammukka oli Kaliumin uistimessa. 33cm potki mukavasti rantavedessä Kaliumin käyttäessä sitä mitattavana.

Pale oli humpsahtanut suonsilmäkkeeseen ja alkoi jo olemaan hieman kylmissään, joten pikkuhiljaa oli pakattava virvelit reppuun ja lähdettävä kämpillepäin. Vielä kuitenkin kalasteltiin puoli tuntia järveä eteenpäin ennen kuin puoli kolmen maissa yöllä lähdettiin kävelemään takaisin autolle. Laskelmat yökalastuksesta olivat osuneet tällä kertaa kohdilleen. Laskut menivät monta kertaa sekaisin kalan määrän takia, mutta yhteinen valistunut arvio oli reissun tammukkamääräksi noin 100kpl. Ehkä hieman yli, ehkä hieman ali. Ei painanut askel yhtään, kun tyytyväisinä vaellettiin takaisin autolle. Kaliumi tiivisti tunturireissun hyvin: ”elämäni paras kalastuskokemus”.

Yhteisestä sopimuksesta kaikki kalat päästettiin takaisin puroon/lampeen. Yhtäkään kalaa ei otettu ruuaksi. Tuollaisella syönnillä tulisi paikalliseen tammukkakantaan liian suuri lovi jos kaikki kävijät ottaisivat aina kaiken ylös asti. Otimme ruokakalat vuonosta, jossa kalaa riittää hyvin.

Seuraavana päivänä päätimme yrittää rautua oikein tosissaan ja valitsimme kartasta paikan, jonne ei autolla pääse lähellekään ja jonne on ainakin 10 kilometrin kävelymatka. Tässä vaiheessa kaikki näytti vielä hyvältä. Matkalla piti olla yksi kopaisemisen arvoinen järvi ja perillä olisi puroyhteydessä toisiinsa ainakin 5 järveä. Paikka näytti tunturikalastajan unelmalta.

Patikoinnin alussa jo havaittiin eräitä hankaluuksia. Ilman lämpötila oli pudonnut noin 3 asteeseen, jolloin se yhdessä kovan tuulen kanssa pakotti laittamaan paljon vaatetta päälle kävelynkin ajaksi. Hikihän siinä sitten kuitenkin tulee ja pysähtyessä nopeasti kylmä. Sen päivän patikointia ei mielellään muistelisi ollenkaan, sen verran rasittava vaellus oli. Perille ei päästy käytännössä ollenkaan, takaisin autolla oltiin viideltä aamuyöllä 11 tunnin lähes yhtäjaksoisen kävelyn jälkeen. Kalastusta ehdittiin harrastaa varmaan puoli tuntia koko päivänä. Yhtäkään kalaa ei saatu siiman päähän ja edes raudun pierua ei kuulunut koko tunturissa. Jokaisen pitemmän reissun näköjään pakollinen huono päivä oli tämä. Vaellusreissuna ihan kohtuullinen kun nähtiin merikotkia, poroja, hirviä, haukkoja ja riekkoja mutta ei yhtäkään eväkästä. Täysin puolikuolleina päästiin takaisin autolle, jota sitäkään ei aivan kivuttomasti löydetty edes. Vaati 13 tunnin unet että pääsi taas takaisin elävien kirjoihin.

Reissun viimeisenä kalastuspäivänä Kaliumi ja Pale jäivät vielä toipumaan paluumatkaa varten edellispäivän vaellukselta, mutta minä lähdin vielä kopaisemaan sen saman isomman järven, josta olimme tammukkaa saaneet valtavasti. Ajatuksenani oli kiertää järveä hieman pitemmälle rautujen toivossa, koska toissapäiväinen kopaisu oli jäänyt tämän järven osalta aika lyhyeksi.

Aloitin heti heittelyn järven puron puoleisesta osasta, mutta nopeasti huomasin, ettei tammukka eikä mikään muukaan kala ollut läheskään niin hyvällä otilla kuin toissapäivänä. Pian kuitenkin lippaan tärähti. Toivoin jo rautua mutta ei. 30 cm tammukka se siellä taas ravisteli uistinta. Päästin kalan takaisin ja jatkoin heittelyä. Kauan sai heitellä ennen seuraavaa tapahtumaa ja taas uistin oli tammukan suussa. Näin kovan tammukkakannan takia ajattelin ottaa seuraavia ruokakaloiksi.

Kiersin järven illan/yön aikana lähes kokonaan ja sain yhteensä 16 tammukkaa 28-32cm mitassa. Aivan pienet loistivat onneksi poissaolollaan. 6 suurinta otin ruokalaksi, muut pääsivät vahingoittumattomana takaisin.

Kahden aikaan yöllä lähdin kävelemään takaisin autolle. Nautin vielä viimeistä kertaa Varangin niemimaan maisemista, tunturien lumihuipuista ja join suoraan purosta kristallinkirkasta tunturivettä pahimpaan janoon. Edessä oli enää noin tuhannen kilometrin ajo takaisin kotiseuduille. Ajattelin samalla että joskohan sitä huomenna jo joutaisi kopaisemaan kuokkalankosken hotspotit. Jokohan siellä alkaisi jo kuha olla paremmalla syönnillä.

-Band of Brothers


Luettu 1276 kertaa

Reissussa mukana

Jata, pale, Kaliumi

Piilota kommentit

Kommentit

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy lisätäksesi kommentin.
09.07.2009Ei tietoaHyvä rapsa,Onnea lohesta oliko ensimmäinen lohi? Tahtoo tuo rautu olla oikukas kala parhaiten tavoittaa paikasta mihin ei tule eikä lähde ojaa/jokea ehki:)
09.07.2009JataKyllä se ensimmäinen loheni oli. Ei mikään jättiläinen, mutta hyvä ns. aloituskala.. Joo, kyllä me yritettiin ojattomiakin lampia/järviä, vaan ei saatu siiman päähän vaikka kuinka koitti huiskia. Ompahan sitten tavoitetta seuraavalle reissulle.
Kaloja ei löytynyt