| keväthaukea
lähdettiin kalakamun ja toisen kaverin kanssa hauestamaan. keli oli pilvinen,mutta tuulta ei liikaa ollut. ensimmäinen paikka oli tuttu lähilahti, josta jo ennemmin hyviä kaloja oli nostettu.
no, saalista ei tarvinnut kauaa odottaa, kun kalakamu kiskaisi vajaa kiloisen hauen minnow spoonilla. kaikki käyttivät sinihopeaa magnumia. taisi kalakamu saada toisenkin puikkarin.
Itsekin availin kalahanoja pikkupuikkarilla "kaislikkorinkulan" reunamilta.
Sitten heitin avoveteen kaislojen ympäröimään rinkulaan ja vähän aikaa kelausta ja sitten iski! selvästi iso hauki. alkoi vetämään sivullepäin ja huusihan siinä jarrukin. sitten kala näyttäytyi pinnassa ja lähti taas spurttiin. veneessä alettiin valmistella haavia...sain kuin sainkin selvästi hyvänkokoisen hauen tulemaan veneen lähelle, tynkäkaislikon keskelle, siinä se veti vielä spurtin katkenneiden kaislojen lomitse ja onneksi oli suhteellisen hyvin kiinni. lopulta hauki tuli haaviin.
uistin pois kidasta, mittaus ja punnitus, 92 cm! jo kutenut kala painoi 5,20 kg. kutukunnossa olisi voinut olla 6 kg. aika hoikassa kunnossa oli. C&R.
Sitten siinä taisi kaveri vetää puikkarin,ja vaihdettiin paikkaa tämän lahden toiseen päähän.sieltä sai kaveri myös pikkupuikkarin.
sitten lähdettiin katsomaan läheisen venesataman kaislikoita. siellä näkyi muutama hauki, sitten kaverille ja minulle yhdet ison hauen karkuutukset. sitten sai kalakamu 2,2 kg hauen. Sitten on kaverin vuoro, pikkupuikkari. hyvä syönti tuntui olevan. sitten kalakamu vetää taas vajaa kiloisen kalan. haukia näkyi nyt vähän väliä. sitten sain itse 1,75 kg hauen, jonka näin syöksyvän kaislikosta spoonin kimppuun.
myöhemmin vaihdettiin paikkaa pidemmälle kaislikkoon, ja yhdessä vaiheessa sanoin: "kohta iskee hauki" ja samassa kala kiinni spoonissa. puolikiloinen jäi päivän viimeiseksi.
lähdettiin kaverin kanssa aurinkoisessa kelissä erääseen hyväksi todettuun haukipaikkaan. matkalla uisteltiin kanava, josta sain yhden n. 600 g hauen minnow spoonilla. Sitten lähdettiin kunnon ottipaikoille uumoillen huonoa syöntiä. menihän siinä vähän aikaa ennenkuin sain 1,3 kg hauen veneeseen. Kala otti musta-kelta-punaiseen hilemagnumiin. siitä alkoi hyvä syönti. pari minuuttia siitä isohkon hauen karkuutus keskellä kaislikkopuskaa. sitten pari heittoa ja kala kiinni! varmasti sama. kala jäi jumiin kaisloihin, mutta jotenkin sen sieltä vielä sain pois ja parin ärhäkän spurtin jälkeen 2,4 kg 71 cm hauki veneessä. ihan hyvän kokoinen omalla mittapuulla.
Sitten kaveri heitti aika pitkälle ja kala kiinni! kovien spurttien jälkeen veneen pohjalla oli 3,4 kg 78 cm hauki.
seuraavan heiton heitin metrin päähän siitä mistä kaveri sai äskösen. raivokas tärppi, aika hyvänkokoinen! kala jäi jumiin kaisloihin mutta sain sen sieltä pois, ja sitten se lähti viemään avoveteen. siimaakin se sai vedettyä kivasti kireästä jarrusta huolimatta. sitten haaviin tulee kovasti pyristellen 3,1 kg 79 cm hauki. parin minuutin sisään 3 yli 2 kg haukea.
myöhemmin karkuutin vielä päivän luultavasti isoimman, ja sain vielä 1,7-kiloisen pirteän hauen.
4 haukea saivat kaikki sunnuntaina, 6 sain itse tiistaina ja kaveri yhden.
Luettu 822 kertaa
Reissussa mukanapike97 |
| | Piilota kommentit | |
| | Kirjaudu sisään tai rekisteröidy lisätäksesi kommentin. | | 14.05.2012 | Cristian | Ei yhtään hassumpi reissu :)
| | 14.05.2012 | pike97 | olihan noita kalakontakteja mukavasti. se suurhauki tästä vielä puuttu, vaikka femma kyllä hyvä kala onkin. no ehkä ensi reissulla :) |
| | |
|  | 09.05.2012 19:00 pike97 | Hauki | 1,70 kg | 60cm | 90p | Heitto | Piilotettu |  | 08.05.2012 20:30 pike97 | Hauki | 1,70 kg | 60cm | 90p | Heitto | Piilotettu |  | 08.05.2012 19:10 pike97 | Hauki | 3,10 kg | 79cm | 165p | Heitto | Piilotettu |  | 08.05.2012 18:50 pike97 | Hauki | 2,40 kg | 71cm | 128p | Heitto | Piilotettu |  | 08.05.2012 18:35 pike97 | Hauki | 1,30 kg | 57cm | 69p | Heitto | Piilotettu |  | 06.05.2012 19:00 pike97 | Hauki | 1,75 kg | 64cm | 93p | Heitto | Piilotettu |  | 06.05.2012 14:40 pike97 | Hauki | 5,20 kg | 92cm | 277p | Heitto | Piilotettu |
|
|
|
|
| |
|