| Affenia narraamassaLähdettiimpä tiimin kesken kokeilemaan tuosta lähellä sijaitsevalta ahvenlammelta pitkästä aikaa, josko sieltä tulisikin kalaa. Lähdettiin kymmeneltä ja automatkan jälkeenkin varsinaiselle paikalle oli vielä 1,5 kilometrin kävely hangessa. Kun sitten vihdoin lammelle päästiin laskettiin affenpilkit veteen ja kokeiltiin eräästä 6 metriä syvästä lahdesta ensin. Edellisreissusta sattui olemaan hyviä muistoja kyseisestä lahdesta. Aluksi oma vapa taipui kerran, kun pieni affen sieltä tuli. Sitten oli jonniin aikaa taukoa ja jupsu 21 nappasi pari affenta hetkessä...uusi tauko ja paikan vaihto. Uudesta paikasta teemu123 otti 5 affenta peräjälkeen. Sitten pidettiin makkaranpaistotauko ja sen jälkeen vielä käytiin lammella kokeilemassa. Reissusta tulikin sitten jännä, kun kokeilin sitten lopussa vielä haukea nils master jiggerillä ja reippaan nostelun jälkeen nappasikin yllättäen kala juuri, kun lähtöä oltiin tekemässä ja nostin pilkiä jo ylös päin. Kokematon hauen pilkinnässä kuitenkin kun olin ja peruketta ei ollut niin pääsipä tuo arviolta kilonen hauki sitten jatkamaan matkaansa pilkkini suussaan. Siihempä päättyi tuo reissu joka jäi melko vajaaksi saaliin suhteen, mutta kaikki kuitenkin jonkun kalan saivat eikä nollareissua tullut. :)
Luettu 427 kertaa
Reissussa mukanamikael, jupsu21, teemu123 |
| Piilota kommentit | | |
|
|
| |
|