| Mao Tse Tung-cup 2008 TainionvirtaMao Tse Tung-cupin 3 osakilpailu järjestettiin Tainionvirralla, Hartolassa. Kalaa tuntui joessa olevan melko reilustikin, luultavasti istutusauto käynyt pyörähtämässä lähiaikoina. Tiedettiin jo etukäteen, ettei kisaa yhdellä kalalla voiteta.
Kilpailu alkoi Ilkan ja Pelaajan vuorottaisella taimenen nostolla. Päivän mittaan tuli taimenia suurimmaksi osaksi ja muutama kirjokin kävi haavissa pyörähtämässä.
Kalastajia oli mukana 6 ja heti ensimmäisenä päivänä 4 pääsi kalan makuun. Mainittakoon suurin kala, Ilkka: taimen 51cm.
Ensimmäisen kalastuspäivän jälkeen Ilkka ykkösenä reilun 160g erolla :). Pete, Qiza ja Pelaaja seuraavilla sijoilla. Kaloja yhteensä 11kpl!
Yöaikaan Qiza oli ottanut parit taimenet, kun muu väki veti hirsiä.
Aamutuimaan taasen liikkeelle ja niinhän siinä kävi, että Ilkan johto saatiin kiinni ja ohitte mentiin allekirjoittaneen toimesta. Taimenet 44cm ja 47cm petasivat kisan ykkössijan.
Taimenta tuntui olevan ja kirjojakin seassa. Pienet lipat ja lusikat tällä kertaa toimivimpia. Kelit oli komeat ja mikäs siinä oli kalastellessa. Seuraava kilpailu Vesijärven kuhauistelu.
Luettu 806 kertaa
Reissussa mukanaPelaaja |
| | Piilota kommentit | | |
|
|
| |
|