Playstation 4 julkaistiin viime yönä Suomen aikaa. Itse odotan innolla lisää informaatiota konsolista. Etenkin taaksepäin yhteensopivuus PS3 -pelien kanssa mietityttää kovasti. Mediassa on ollut puhetta, että PS3 -pelejä ei tuettaisi millään tapaa, mutta toiset taas sanovat, että PS3 -pelejä voisi pelata pilvipalvelun kautta.
Sony ei vielä ole kertonut tarkkaa ajankohtaa, milloin konsoli tulee myyntiin. Myöskään hintaa ei ole vielä paljastettu. Moni muukin oleellinen tieto odottaa vielä pääsyä päivänvaloon.
Mitä tuntemuksia ja ajatuksia uusi Playstation 4 herättää teissä? Tämä on kuitenkin uutinen, jota etenkin pleikkarin leirissä on odotettu jo pitkään.
Mielenkiinnolla odotan kyseistä härveliä kyllä. Olen X360 käyttäjä, ja kuumeisesti odottelen uuden Xboxin julkistamista(milloin sitten lieneekään). Voisi olettaa kuitenkin että molemmat pyrkisivät syystalveksi kauppoihin, jotta ehtisivät joulumarkkinoille.
Mietityttää kovasti huhut, että ei käytetyt pelit toimisi enää uuden sukupolven koneissa. Toisaalta toiset huhut kumoavat tällaiset väitteet. Jostain kuulin huhua että ps3 pelit toimisivat kyllä osittain ps4:llä. Eli jotkut toimii ja jotkut ei. En sitten tiedä. Ei oikein kukaan muukaan.
Nyt talvella on tullut pelattua todella paljon. Battlefield 3 on se pääasiallinen peli mitä tulee tahkottua. BF4:ää odotan kuin kuuta nousevaa. Pelejä löytyy +60 kpl. Pitäisi vaihtoon viedä niitä. Toisaalta noita vanhoja pelejä on ihan turha viedä kun hyvitystä tulee se 2-5€.
PS. Mun vanhan käyttäjätunnuksen aloittama keskustelu. Suklaamonnin tunnarit hävisivät vaan kaikki. Varmaan järven pohjassa niiden kaikkien Räsästen mukana.