Sivuja: [1]   Siirry alas   
  Tulostusversio  

Pilalle menneet.

(Luettu 7650 kertaa)
Raine
Aluevalvoja
***

0
Poissa



Profiili WWW
« : 10.02.13 - klo:07:48 »

Pistetääs kuvia ei niin hienoista palikoista ja muistakin kokeiluista.
Lähdin aamulla töihin ja meinasin töiden jälkeen mennä maalaamaan. Muovipussiin laitoin valmiiksi sabluuna tarroja, mustan maalin, mp3 soittimen, kuulokkeet, muutamia vaappuja ja mattoveitsen. Pussin jätin keittiön pöydälle. No kotiin tulin ja koppasin pussin mukaan ja ihmettelin että haiseepa lakka vahvasti? Mutta arvelin että vaaput vaan haisee lakalle. Eikun maalaamaan, no sit kun rupesin pussista ottamaan tavaraa niin kämmenselkä tuli mustaksi.. ja kun sinne pussin pohjalle katoin niin kaikki tavarat oli mustan maalin peitossa. Vaaput oli liimautuneet toisiinsa. Tarrat yhtä mössöä, mattoveitsen perä sulanut. mp3 soitin oli jostain syystä säilynyt kunnossa, maalinen toki mut toimi. Samoin kuulokkeet. No kotiin tullessa katselin keittiön pöytää jossa pussi oli, vahakangas oli käpristynyt pilalle. Ja kaikki tämä sen takia kun maali purkin korkki oli ihan pikkasen jäänyt auki. Tuossa on yksi vaapuista mikä meni pilalle.


* P2092183.JPG (853.3 kilotavua, 2288x1712 - tarkasteltu 735 kertaa.)

* P2092187.JPG (914.77 kilotavua, 2288x1712 - tarkasteltu 714 kertaa.)
Raine
Aluevalvoja
***

0
Poissa



Profiili WWW
« Vastaus #1 : 10.02.13 - klo:07:51 »

Suomumaalaus meni pilalle kun vaappu tippui käsistä märkänä ja siihen tarttui kaikkea sälää ja maalia..


* P2092188.JPG (862.78 kilotavua, 2288x1712 - tarkasteltu 755 kertaa.)
Raine
Aluevalvoja
***

0
Poissa



Profiili WWW
« Vastaus #2 : 10.02.13 - klo:07:53 »

Eka kinder kokeilu.


* P2092190.JPG (833.57 kilotavua, 2288x1712 - tarkasteltu 720 kertaa.)
Raine
Aluevalvoja
***

0
Poissa



Profiili WWW
« Vastaus #3 : 10.02.13 - klo:07:57 »

Yritin KS kirjaimet kylkeen maalata. Ja s meni munilleen ja siinä kun palikka pyöri käsissä ruiskun maalikuppi nirhasi maalit kuviosta.


* P2092191.JPG (837.78 kilotavua, 2288x1712 - tarkasteltu 719 kertaa.)
Raine
Aluevalvoja
***

0
Poissa



Profiili WWW
« Vastaus #4 : 10.02.13 - klo:08:16 »

Siirtofolio koe.


* P2032079.JPG (843.97 kilotavua, 2288x1712 - tarkasteltu 770 kertaa.)
Raine
Aluevalvoja
***

0
Poissa



Profiili WWW
« Vastaus #5 : 10.02.13 - klo:14:58 »

Liekki kokeilut..... Vielä joku päivä se onnistuu. Surullinen


* P2100029.JPG (888.37 kilotavua, 2288x1712 - tarkasteltu 659 kertaa.)
krisu
Aluevalvoja
***

0
Poissa



Profiili
« Vastaus #6 : 10.02.13 - klo:20:51 »

tää on hyvä topikki että aina kaikki eei mee niinku haluaa Hymyilee leveästi no harjoitushan tekee mestarin
Lahmajärven kauhu
****

0
Poissa



Profiili WWW
« Vastaus #7 : 10.02.13 - klo:22:36 »

No ei noi nyt niiiiin pahasti pilalle menneitä ole..  Iskee silmää
Kalalle menee viel iha täydestä. Hymyilee leveästi

Hyvä Topikki!

”Huono päivä kalassa on parempi kuin hyvä päivä töissä”  Jompan seikkailut Kivikangas Oy:n Facebook sivuilla-> https://www.facebook.com/pages/Kivikangas-Kalastus-ja-Vapaa-aika/519480784743481
krisu
Aluevalvoja
***

0
Poissa



Profiili
« Vastaus #8 : 05.03.13 - klo:18:40 »

juup pistetääs itekki epäonnistunu maalaus...pakko hankkia ruisku Virnistää   


* 2013-03-06 19.36.31.jpg (1148 kilotavua, 2048x1536 - tarkasteltu 693 kertaa.)
Sivuja: [1]   Siirry ylös  
  Tulostusversio  
 
Siirry:  

Powered by SMF 1.1.21 | SMF © 2011, Simple Machines