Vanhahko uutinen, mutta ajankohtainen nyt kun joku oli vastikään saanut
oranssin ahvenen. Kiitos uutisvinkistä käyttäjälle Pelle.
Oranssi ahven ui katiskaanKatiskaan uinut oranssi ahven hämmästytti kuusankoskelaiset Jukka ja Marketta Taiposen perusteeellisesti.
- Vaimoni luuli ahventa ensin kuolleeksi sen värin takia. Mutta se sätki pontevasti, Jukka Taiponen kertoo.
- Ahven näytti kultakalalta, kaikki muut katiskan ahvenet olivat normaalin värisiä. Ihmeahven nousi Taiposten mökkirannasta Saimaalta, Joutsenon Mietinsaaresta muutama viikko sitten. Vedet ovat niillä seuduin puhtaita, vaikka Imatran ja Joutsenon paperi- ja sellutehtaat jymisevät lähellä.
- Laskimme "kultakalamme" kuvanoton jälkeen takaisin Saimaaseen. Muut söimme, Taiponen kertoo.
Kalatalouden lehtori Timo Marjomäki Jyväskylän yliopistosta sanoo, että oranssit ahvenet ovat harvinaisia, mutta eivät tavattomia.
- Niitä tavataan vesistöissä, joissa uitetaan puita. Uittopuista liukenevat aineet ärsyttävät kalan ihoa, ja se muuttuu porkkananväriseksi, Marjomäki kuvaa.
Marjomäen mukaan värimuutoksia tutkittaessa on havaittu mielenkiintoinen ilmiö:
- Kun oranssi kala on siirretty toiseen vesistöön, sen väri on palautunut normaaliksi parissa viikossa.
Marjomäen mukaan oranssius ei ole sairaus. Väriahvenen voi syödä normaalisti.
Lähde: Iltasanomat verkkolehti 04.06.2007