Kalasaalis.comin kuvakilpailu 2008 oli tasoltaan aika vaihteleva, joskin voittajakuvat erottuivat jo alkuvaiheessa hyvin edukseen. Kilpailussa oli mukana paljon kuvia eri näkökulmista ja erilaisista aihepiireistä. Huomionarvoisaa oli se, että suurin osa kilpailun parhaimmistosta oli kuvia itse kalastustilanteesta, tunnelmasta tai muusta kalastukseen liittyvästä seikasta. Hyvät kalakuvat, joissa itse kalatkin olivat läsnä, olivat todella harvinaisia. Oikeastaan vain voittokuva erottui siinä mielessä selvästi muiden samankaltaisten yläpuolelle, vaikkakin voittokuvan ansiot ovat silti muualla.
Voittokuvat osoittavat, että monet kalastajat ovat myös taitavia kamerankäsittelijöitä. Kalasaalis.comin ylläpito toivookin kalastajilta aktiivista otetta hyvän harrastuksen kuvaamiseen ja kehottaa kalastajia pitämään silmällä kalastuksen hienoimpia piirteitä myös kameran linssin läpi.
Kalasaalis.com onnittelee Kuvakilpailu 2008:n voittajia ja toivottaa kaikille osallistujille hyviä kuvakulmia kalastuksen parissa myös vuodelle 2009. Pyydämme voittajaa ja erityismaininnan saaneita kalamiehiä lähettämään yhteystietonsa minulle yv:llä tai sähköpostitse.
Kuha nousi (voittaja, palkintona kamera) [kuvan sivu]
Kuva avaa nostalgisen ikkunan aikaan, jolloin kalakannat olivat vielä voimissaan, veneet olivat puuta ja kaikuluotaimet eivät olleet vielä syrjäyttäneet sukupolvien hiljaista tietoa kalojen liikkeistä. Kuvassa vanha mies on lähtenyt soutu-uistelemaan kuhaa keskellä parhainta kuhasesonkia ja saaliiksi on noussutkin komea kuha. Raskaan arjen keskellä vanha kalastaja pääsee hetkeksi rentoutumaan hienon harrastuksen parissa. Kuvasta huokuu juuri sellaista lämpöä, mitä jokainen kalastaja harrastukseltaan toivoo. Miehen kasvoilta loistavaan iloon on helppo yhtyä.
Kuva on otettu sopivalta etäisyydeltä. Tarkennus on hyvin kohdallaan ja kalastaja on sijoitettu kuvan oikeaan laitaan, jotta ympäristöstä välittyisi katsojalle enemmän informaatiota. Kuvaaja on ikuistanut hienon tilanteen juuri oikealla hetkellä. Kuva kestää helposti useamman katsomiskerran ja jää pitkäksi aikaa kummittelemaan verkkokalvolle.
Kuvaaja:
HaukikalaKalastaja illan valossa (erityismaininta, yllätyspalkinto) [kuvan sivu]
Kuvan kalastaja on vielä illan viimeisinä tunteina pyytämässä lohta ja taimenta jossain lapin joella. Kuvasta välittyy rauhallinen ja kiireetön iltatunnelma koskikalastuksen parissa. Kalastaja piirtyy kuvaan siluettina ja tuo kuvaan vaikutelman, jossa kalastaja on yhtä luonnon kanssa miljoonia vuosia jatkuvassa kiertokulussa.
Vaikka kuvassa on valoa niukalti, kuvassa on silti hyvin väriä ja erilaisia sävyjä koko kuva-alan leveydeltä. Kuvaaja on myös hallinnut haastavat valotusolosuhteet kiitettävästi. Hyvin toteutettu alivalotus tuo luonnollisen ja aidon tunnelman kuvaan. Pystyrajaus on hyvä valinta kuvalle ja yhdessä kuvan etualan informaation myötä katsojalle välittyy selvä syvyysvaikutelma kuvasta. Kuvan rytmi on myös onnistunut, katse vie virran mukana vasemmalta oikealle kohti kalastajan tavoittelemia kalapaikkoja.
Kuvaaja:
SopuliUistelua aamuyöllä jossain Ivalojoella (erityismaininta, yllätyspalkinto) [kuvan sivu]
Kuvassa kaksi kalastajaa on aamuyön tunteina uistelemassa Ivalojoella. Tässäkin kuvassa kalastajat on siluetteina, mutta vahvasti läsnä olevina objekteina. Kuvan niukka värimaailma, tumman ja vaalean suhde toimii erinomaisesti tuoden katsojalle lähes käsin kosketeltavan tunteen jännittävästä kalastushetkestä, jonka rauhallisuuden voi rikkoa ainoastaan Ivalojoen suuren taimenen tuima tärppi.
Kuvaaja:
retardoIltasyönnin aikaan.. (erityismaininta, yllätyspalkinto) [kuvan sivu]
Iltasyönnin aikaan kaksi kalastajaa on lähtenyt veneellään kohti ottipaikkoja. Kalastajat ja vene piirtyvät tummina vaaleaa vedenpintaa vasten. Vastarannalta nouseva sumu tuo horisonttiin hienoja sävyjä ja nostaa kuvan tunnelma-arvoa huomattavasti. Kuvaaja on onnistuneesti tulkinnut hienon hetken kalareissun alkumetreiltä. kyseessä on oikein hyvä esimerkki onnistuneesta tunnelmakuvasta.
Kuvaaja:
jutsiKuvaraati: EniZei, TuMi, T11Mika, Jata, Ulkopuolinen valokuvausammattilainen
Tekstit: Jata