Siiretty. Kiitos!
Tätä aihetta lukiessa saa vähän käsitystä siitä kuinka paljon noita aiheita aloitetaan väärille alueille tai tulee useita samaa aihetta käsitteleviä aiheita. Suurinosa ei päädy ilmoituksena tähän aiheeseen, koska ne yhdistetään ja siirretään usein jo ennen kuin käyttäjät asiasta ilmoittavat. Viime aikoina ilmoituksia on tullut varsin hyvin mistä varsinkin Hauzille iso kiitos.
Käyttäkää siis tuota hakua ennen kuin aloitatte uuden aiheen. Sillä tavoin näette onko aiheesta jo kirjoitettu jotain aiemmin. Tiedon etsiminen täältä hankaloituu jos samaa aihetta käsitellään useassa eri aiheessa ja monella alueella.
Yhtä tärkeää on miettiä miten otsikoi aloittamansa aiheen. Otsikosta tulisi käydä ilmi
selkeästi mitä aihe käsittelee. Tuolloin aihe näkyy haussakin oikein ja helpottaa tiedon löytämistä KSComista, sekä uutta aihetta aloittavan hommaa, kun tarkastaa mitä aiheita on jo olemassa.
Jos et ole varma mille alueelle aiheesi kuuluisi neuvoa kannattaa kysyä ennen aiheen aloittamista.
Ylläpitolaiset neuvovat mielellään muissakin ongelmissa.
Kysymyksiä ja
kehitysehdotuksia voi laittaa ja niihin vastaillaan sitä mukaa, kun täällä käydään.
Yleensä täällä on lähes aina joku ylläpidosta paikalla vaikka ei välttämättä kirjautuneena, mutta tuolla taustalla kuitenkin.