Kalastus - Jahtia keravanjoella 28.05.2012

Jahtia keravanjoella

Joo vanhenpaa reissuraporttia keravanjoelta. Olimme kaverini kanssa lähdössä keravanjoelle vähän kalastelemaan ja samalla etsimään uusia sala-apajia, olin selaillut karttaa ja löytänyt hyvän mahdollisen paikan/alueen jossa voisi käväistä vähän tzekkailemassa. No pian olimmekin jo kävelemässä pellon reunamaa pitkin kohti tiivistä pusikkorintamaa ja sen läpi päästyämme seisoimmekin jo mutaisessa jokirannassa. Oli harmaa ja pilvinen sää ja ilmassa tuntui olevan kokoajan pieni tihkusade. aloitimme kalastelun ja etenimme jokea pitkin viskellen sinne erilaisia vieheitä, vartit kului kunnes vastaan tuli "hiekkasärkkä" mutka joka oli aivan täynnä hiuksenhienoa hiekkaa, kyseessä ei ollut yleinen uimaranta, vaan se oli syntynyt siihen ilmeisesti joen savihiukkasista. tämänkin alueen heiteltyämme ei käsissämme ollut käynyt vielä kalan kalaa, no tunnelma oli ainakin kohillaan, vastarannalla oli runsaasti pusikkoista metsää ja tuntui kun olisi ollut jossain sademetsässä. Edettyämme vastaan tuli koski jonka aluselle hyökkäsimme virvelit kädessä, kaverini meni suurelle kivelle ja minä astelin muutaman metrin kivikkoista rantaa pitkin alemmas koskesta, kaverillani nappasi kala, joka osoittautui pieneksi haueksi, hetken päästä minullakin nappasi ja hurjasti, kala riuhtoi ja potki säikähdysmäisen voimakkaasti. -nyt on kiinni, nyt on iso, nyt on enkat! huusin kaverilleni, hän kiirehti paikalle haavin kanssa. Kala pärskäytti pinnassa ja se oli ainakin metrinen, no kala lähti viemään siimaa ja minulla tuli kiire löystää räikkää, olinhan lentää jokeen, jarrua löystettyäni oli siima mennyt pussille ja kala irronnut. "saatana" lipsahti suusta, mutta olin silti kiitollinen, että sain kokea jotain noin hienoa. Myöhemmin pidimme evästauon joen keskelle muodostuneessa "hiekkasaaressa" joka oli myöskin umpihiekkaa, siinä istuskellessani katselin kuinka kaunis jokialue osasi ollakkaan, olo oli jälleen kerran sellainen kun olisi jossain sademetsässä, olihan alue niin ryteikköistä. Kalastelimme vielä jonkin aikaa, fiilis oli valtavan hyvä, kun oli löytänyt uudet salaiset apajat, mutta lopuksi oli kuitenkin pakko painua pikkuhiljaa takaisin kaupungin meluun, kumpparit oli täynnä vettä, kun olimme rämpineet sateen kastelemissa pusikoissa. mietin:"on tää kalastus vaan niin helvetin siistiä!"

Luettu 1 kertaa

Reissussa mukana

koukunteroittaja, Virvelimies

Piilota kommentit

Kommentit

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy lisätäksesi kommentin.
Kaloja ei löytynyt