Appis II Appis II
Vuoroin olemme pyrkineet järjestämään kuljetukset Kangasjärven ja Merikarvian pilkkiretkille. Minulle jäi kuitenkin sellainen tunne että viime talvena minä enimmäkseen istuin matkustajan pallilla.
Tasoituksen ajattelin hoitaa tarjoamalla paikkaa kavereilleni Inarin Appisjärven maisemiin suunnittelemalleni pilkkiretkelle.. Mante ja Tapsa, naapurin veljekset, lupautuivat mukaan. Koti Haltijakin piti järjestelyä hyvänä, enhän yksin olisi erämaan armoilla.
Itse olin jo syksyllä aloittanut monenlaiset valmistelut retkeni mahdollistamiseksi.
Tiesin, että ne poromiehet jotka keräävät vaatimet keväällä vasomista varten aitaan, ruokkivat niitä etupäässä Hailuodosta kerätyllä jäkälällä.
Katselin kankaita ”sillä silmällä” ja kysäisin Inarista olisiko minun keräämistäni jäkälistä minkäänlaista apua; ”Tottahan ne kelpaisi, järjestyisihän kuljetuskin paluukuormana.”
Niin tuli luetteloon uusi työkokemus
Heti alussa havaitsin että niitä jäkäliä oli monen laista sorttia. Soitto Inariin; Mikä jäkälä kelpaa.
Pallerojäkälän tiedettiin olevan erittäin mieluista, muista lajikkeista ei oltu ihan varmoja.
Asiamiehiäkin asialle, kysymyksiä esitettiin biologeille ja porotutkijoille, myös kiinnostuneimmat nuoremmat poromiehet tutkivat jäkälämaitaan takapuoli pystyssä, Selvisihän se; vain tinajäkälä ei kelpaa. Kaikki muut yli 300 ”kasvista” poro käyttää ravintonaan.
Keräsin pallero, - harmaa,- ja valkoista porojäkälää sekä hirvenjäkälää yhteensä 75 säkkiä.
Kaikkea se kalastusharrastus teettää.
Muita järjestelyjä oli yhteydenotot metsähallituksen pohjoisen konttoreihin, moottorikelkan käyttölupia koskien.
Kunnan asukkaan kelkan kyydissä voit vapaasti kulkea kunnan alueella.
Jos omistat kunnan alueella kiinteistön tai olet vuokrannut alueelta mökin voit kulkea sinne käytettyä reittiä ilman lupa-anomusta, yksinajona. Tässä yhteydessä puhuttiin lakitermein joistakin ”rasitejuttujen” olemassaolosta tai niiden puuttumisesta. Ymmärsin niin että jos tätä rasitetta ei vuokramökin kyseessä ollessa ole, on käytettävä opasta.
Muuhun kuin kiinteistölle ajoon tarvitset oman tai vuokrakelkan kuljettamiseen ns perässäajoluvan
Luvassa on oltava mainittuna opastukseen suostuneen kuntalaisen ja perässäajajan nimet.
Kiinteistöstä voit tehdä noin 5 km säteellä oleville, luvassa erikseen mainituille järville yksinajona kalastusmatkat.
Lupa-anomuksen voi jättää alueen luontokeskukseen tai metsähallituksen toimipisteisiin.
Riippumatta lupa-ajan pituudesta on hinta nyt (2009) 40 euroa.
Sulo oli hoitanut meidän lupamme, mutta ellet saa paikallista asiainhoitajaa tee anomuksesi ajoissa ettei jäät ehdi hurjasta paksuudestaan huolimatta sulaa ennen päätöstä.
Pieni autoni tuli kutakuinkin täyteen varusteita, mutta hyvin sinne matkustajatkin sopivat.
Olin sillä ajellut kutakuinkin yksin joten oudon syväitte se lastattuna niiaili.
Matkaan kello viisi, keli oli koko matkan erinomainen. Joitakin töppäilyjä matkalla sattui, sillä vaikka keskimääräistä enemmän yritän keskimääräistä parempi kuski en ole, mutta perille päästiin.
Solojärven porotilan pihamaalla Sulo jo odotteli opastettaviaan, Inkeri emäntä oli lähdössä ”aidalle” jossa suvun nuorempi poromies Juha jo oli ja ilmoitti että nyt joudutte miehissä keittämään tulokahvit, siitä kuitenkin kieltäydyimme. Sulollakin olisi tähdellisempiäkin hommia ollut kuin etelän turhankulkijoiden kuskailu, mutta uskon ; ”kun kerran sovittu oli... eikä siitä nuristu.
Vauhdikkaasti ajelimme Hannujärvelle, Sulo veti rekeä jossa Tapsan kanssa istuskelimme Mante ajeli tyhjällä kelkalla perässä.
Hannujärvellä oli muutama reikä jotka olivat vain vähän jäässä, jäimme pilkille Sulon lähtiessä laittamaan noin 6 kilometrin päässä olevan kämppän uuneihin tulet.
Kaloja emme saaneet, mutta jännittävästi siimat heilahtelivat. Yksi tosiraskas nosto minulla oli mutta kala oli kiinni vain hetken.
Sulon poistuttua nukuimme pitkän yön.
Koko yön oli ollut lämpöasteita ja aamulla lumi oli suojaista ja pehmyttä, vain hangen pinnalla oli jonkinlainen muutaman sentin kohva.
Aamupalan jälkeen kelkka liikkeelle, suuntana Appis järvi. Alkumatka sujui hyvin Sulon tekemiä jälkiä pitkin. Jatkoimme myötäistä tunturikoivikkoa minun reestä viittoilemaani suuntaan.
Kelkkamme oli suuri , voimakas ja kapea telainen se jo harvemman koivikon matalammassa lumessa kallisteli uhkaavasti kunnes muutamaa sataametriä ennen järveä upposi merkilliseen asentoon telan jauhaessa tyhjää. Alas reestä...lunta oli nivusiin asti eikä siinä minkäänlaisilla etenemistavoilla liikkumaan pystynyt, kelkka oli kuitenkin hangen kannatuksella ja telan alusta käytännöllisesti katsoen tyhjä.
Kun hyvin valmisteli kaksi miestä nosti kyllä kelkan takapäätä niin että telan alle pääsi polkemaan lunta ja kelkan voi ajaa hangelle.
Olimme kelkka ja rekitouhuissa kaikki ensikertalaisia joten emme oikein osanneet päätellä mikä meitä odotti.
Kuskina toiminut Mante oli kyllä kelkkaa ajanut mutta ei tällaisissa olosuhteissa ja oli nyt yltään hiessä ja varmasti väsynyt, sensortin pungerrusta ajo oli.
En osannut tilanteemme vakavuutta vähätellä koska en itsekkään sitä tiennyt mutta jos kelkka olisi lakannut toimimasta olisimme kyllä kännykällä apua saaneet, mutta äärettömän noloa sen pyytäminen olisi ollut, olihan väki vuoden tärkeimmässä työssään.
Useamman kerran ennen järveä vielä jäimme kiinni ja lisääntyvässä määrin pelkäsin jomman kumman kaverin suusta kommenttia: ” Kaikkeen sitä tulee lähdettyä”
Ajetaan tuonne saarenkujaan, sieltä viimekeväänä sain taimeneni.
Reiän tekoon... jos jää olisi ollut 5 senttiä paksumpaa kairamme ei olisi yltänyt läpi.
Jään alla oli enintään 30 senttiä vettä , riittävästi, mutta pelkäsin entistä enemmän retkemme puolesta. Paluun ylämäkikin kävi mielessä, miten siitä selviämme.
Jokisuulla ,jonne siirryimme oli muutama avoin reikä, vettä oli yhtä vähän.
Mante pudotti pilkkinsä reikään hurja tempaisu.... siima poikki.
Itse tein pari uutta reikää, jää joenniskalla oli lähes 20 cm ohuempaa kuin saarenkujassa.
Kaloja ei tullut ja aika pikaisesti esitin että ajetaan kämpälle, syödään, otetaan päiväunet ja mennään Harrijärvelle jonne on hyvä ajoura.
Loivasti nouseva suoalue sujui hyvin, mutta ensimmäiseen nykäleeseen kelkka jälleen hyytyi.
Pungerrus alkoi olla tuttua. Päätimme Tapsan kanssa armahtaa Mantea ja istutimme hänet rekeen.
Lumen ominaisuudet varmastikkin muuttuivat ja muutaman kankeamisen jälkeeen ja ajamalla pelkällä kelkalla etukäteisjäljet pääsimme palopään harjulle, josta vanhaa vankkaa uraa kämpälle.
Kaksi hernekeittopurkkia kattilaan ja poron säilykelihaa sekaan, hyvin ruoka maittoi.
Myöhäiseen iltaan Harrijärvellä touhuilimme saalis ei ollut kaksinen, Tasapainolla saatu siika, harri ja muutama ahven, kaikki pieniä.
Manteen oli iskenyt jonkinlainen Appiskammo, mutta Tapsan kanssa saimme hänet aamulla
vakuutettua,että eilisiä uria hyvin sinne pääsisimme, niin myös tapahtui eikä kelkkahommissa meillä enään ongelmia ollut , hanki hieman alkoi kantamaan kelkkaa.
Jokisuulla oli kelkka ja kaksi miestä, paikallinen ja lantalainen ja mahdottomasti uusia reikiä.
Kavereilla oli moottorikaira eikä sitä tullut mieleenkään niissä oloissa paheksua niinkuin etelän jäillä voi perustellusti tehdä, tietenkin vain mielessään.
Mante ja Tapsa meni eilisiin reikiin. Minä lämpimikseni tein muutaman reiän etäämmälle.
Olin lähes yksinomaan pilkkinyt isolla valiolla ja kalanpalalla, niin nytkin. Muutama ahven.
Sitten jytkähti, ei ollut minkäänlaista ennakkoaavistusta mikä sieltä tulee... yli kilon made!
Vieraat kaverit lähti saarenkujaan, Tapsa sai upean harrin.
Vaikka kotioloissa saalis ei näyttele juuri minkäänlaista osaa, täällä pohjoisen pilkkireisussa sitä toivoisi saavansa. Saaliimme oli edelleen erityisen laiha. Mutta outoja kokermuksia oli runsaasti.
Appis jokea runsas kilometri alajuoksun suuntaan on muutaman hehtaarin kokoinen Ylempi appislompolo. Olen kesäretkellä sen rantatörmää astellut, mutta kalastellut en siinä ole.
Pojat olivat hieman vastaan, mutta hyppäsivät sitten rekeen. Olosuhteet olivat siellä loistavat. Aurinko paistoi lampimästi kun rantapenkereiden vuoksi lompololla ei tuullut.
Jää oli paksua mutta useamman reiän sinne kairailin. Veljekset tyytyivät vähempään Mante touhusi vain yhdellä reiällä.
Tapsalla kala joka tempoi reiän alla siiman poikki. Neuvoja tuli. Itselle muutama ahven ja varmuudella voin kertoa että nostin jäänalle ylivoimaisesti suurimman siimassani koskaan olleen ahvenen, se irtosi, reaktioni oli hienostunut. Sitten repäisy jota pelkäsin haueksi, se ei trarttunut minun käyttämästäni kolmikoukusta huolimatta. Taimenta odotin.
Mante sai piernehkön siian ja paljon mormuskan siiman nostoja ja turhia tempaisuja.
Paluumatkalla havaittiin että korppiparvi oli mässäillyt matikallani, jäljellä oli pää ja nahka.
Seuraavana, eli viimeisenä appispäivänä, menimme lompololle suoraan.
Tapsa sai hienon harrin, minä jälleen muutaman ahvenen ja 2,4 kilon hauen. Mante nosti 0,12 mm siimalla jäälle tasan kiloisen ja terveesti pulskan siian, sitä kovasti lähes koko lappi ihmetteli.
Lisäksi tuli kaksi pienempää siikaa. Yhden reiän tekniikkakin toimi mutta epäilen salamyhkäisen kaverin jotakin temppuilleen.
Meillä oli edessä kämpän siivous ja saunominen. Lähdimme kohti kämppää.
Meidän lompololla oloaikana oli saarenkujaan ilmaantunut paljon uusia reikiä, pysähdyimme kokeilemaan. Harri...komeampi harri...harri ..harri. En ole koskaan oikein innonstunut tilanteesta jossa kaloja tulee lappaamalla. Olin tullut siihen tulokseen että minun kaikkinainen saaliini oli porukkamme parhaasta päästä olin lopettelemassa kun reen lähettyvillä olevalta reiältä Mante oli lähdössä pois. Sanoin että otan siitä reiästä vielä sen kalan jolle ei sinun pyytösi kelvannut.
Laskin kalanpala valioni reikään ja nostin komeimman harrini jäälle; Pirullisen naurun päästin kun sitä siimanperässä reelle vedin.
Syönti loppui kuin seinään. Nyt jo uusien kokemuksien lisäksi saaliskin alkoi olla kohtuullinen.
Mökille tuodut puut katkottiin ja osin pilkottiinkin ja laittettiin liiteriin. Kämppä siivottiin,sauna lämmitettiin
Tila riitti paremmin kun veljekset saunoivat ensin ja minä heidän jälkeensä.
Olen elättänyt toiveita, että säilyy paikkoja johon ei kansainvälinen sivistys yllä, turha toivo.
Kun hyvinvarustellusta pesuainehyllystä etsin tukanpesuainetta EN LÖYTÄNYT PULLOISTA SUOMENKIELEN SANAA. Siitä olen varma ettei sivistystä pääse pakenemaan sen syrjäisempään paikkaan jossa nyt olin. Otin purnukan joka rahvaanomaisesti köllötteli kyljellään, sillä pesin itseni kauttaaltaan.
Iltapuhteella aloitettiin väittely joka ei tasapuolista ollut, en voinut ihka tiukalle mielipiteeni puolustamisessa mennä, koska toisella puolella oli lyömätön valttikortti, miksi tänne pyysit.
Uskon kyllä ettei piukankaan paikan tullen siihen asianhaaraan olisi vedottu ja nyt samat asiat on oteltu ” tasaisella” ja tasoissa ollaan, tai josko hieman johdan.
Sulon oli puhe tulla perjantai aamuna kello seitsemän, kuinka ollakkaan, radion kello löi seitsemän kun ovi aukesi. Esitin näkemykseni että tulija katseli kelloa Irrapään kupeessa, toisaalta hän on tämän 25 kilometrin matkan vuosikymmenten saatossa useamman kerran kulkenut.
Haukkapesäpäiden yli hurjaa ,mutta äärimmäisen turvallista vauhtia. Tunturin laelta upeat näkymät sieltä sukellettiin rautujärvelle. Olin netistä ( tphyi..syljen sille kuin Manne sanalle työ) ostanut 3 tunnin luvat.
Yöllä oli satanut muutaman sentin lunta,aamulla nousi tuuli lähes myrskyn lukemiin ja nyt lumi lensi järven yllä hurjaa vauhtia.
Maanmainio reki tyhjennettiin, Sulo sanoi vievänsä meidän pilkinnän aikana puita jostakin johonkin. Ennen lähtöään kysäisi; teenkö tulet?. Ja teki. Minä kairailin reikää Tapsan kanssa. Mante seuraili tulen sytyttämistä, mutta vaikka hänellä ei muuta tointa ollut ei hän oikein mukana pysynyt.
Muutama lyönti kirveellä hetki kontallaan ja kun Sulo siitä nousi ja asetteli rokahpiriä (lakki) päähänsä nuotio paloi iloisesti. Omin nokkimme siihen tuskin olisimme tulta saaneet.
Sain järveltä pienen taimenen tai suuren tammukan muuta ei tullut, harmitti ettei kukaan meistä rautua saanut olisihan saalisluettelon lajimäärä ollut upea: Made, Hauki, Ahven, Harri, Siika. Taimen, (Rautu).
Juha kävi morjestamassa tokankokoamisen lomassa, kaverinaan vanhastaan tuttu mies.
Sulo johdatteli meidät turvallisesti solojärvelle ja Mante kuskaili kotiin.
Retken kustannukset:
Mökkivuokra 3 vrk 300 €
Viikko 500 €
Opastus Meno / haku 100 € yhteensä ( ei yksinajoa)
Moottorikelkan vuokra kulloinkin käypä hinta ( ajo myös omalla kelkalla)
Selkein loppupäätelmä: En luovu vahvoista siimoista ja käytän edelleen vapaa jonka kärkeä ei tarvi tunti tolkulla tuijottaa – valio on Valio.
Luettu 1205 kertaa
Reissussa mukanaoppipoika |
