| Hyökkäys erämaassaTAUSTATIETOJA
Vaikka viranomaiset ja kotoväkikin varoittelivat yksin tehdyistä pitkistä vaelluksista olivat ne minulle kaikkein mieluisimpia. Kertoilen nyt melko yksityiskohtaisesti ja karttasanoihin sitoen yhden lemmenjoelle tekemistäni retkistä. Voi olla, että oma jälkipolvi ja miksei joku sivullinenkin sen kartan kanssa läpi kävisi. Itsekkin sitä on mukava joskus kertailla. Muistan retken yksityiskohtineen erinomaisen hyvin, lisäksi minulla on siitä ruutuvihkoon tehdyt muistiinpanot.
Rinkkani oli yleensä 25 kg painoinen. Se oli ohjeiden mukaan liian painava. Luksusta ei mukana ollut, kuitenkin aika usein kaikki varusteet säistä johtuen olivat tarpeen. Muovisesta ja alumiinisesta sähköputkesta tein vaellussauvan johon kaksiosainen perhovapani tiukasti sopi. Myöhemmin Jomppasen taksiveneessä se sai nimen Gentlemannin sauva.
Kotiin jätin luettelon kohteista, joiden kautta olin retkeni suunnitellut kulkevan, korostaen kuitenkin että muutoksia tulee ja tulikin, koska väsymys iski joskus lujemmin kuin olin lähtöintoa puhkuessani uskonut. Kameraa en mukanani kuljettanut.
TOINEN YKSIN TEKEMISTÄNI LUKUISISTA ERÄRETKISTÄ
Poikkesin Inarissa iltakahvilla ja ostin Ahkulta vuolutettua kuivalihaa pussukan. Ajoin Njurgalahden kylänreunassa olevalle parkkipaikalle, auto jäi paikkaan johon iltapäivän aurinko kuumimmin paistoi. Heitin matkavaatteet takapenkin selkänojalle jossa aurinko poltti ne. Rinkka selkään ja pitkospolulle jonka varressa oli lappu Joenkielinen 9 km. Tosi pitkältä tuntuva 6,5 kilometrinen yhtämittainen nousu kodalle. Välillä huomion kiinnitti vain mahtavan leveä kuusi. Se oli pohjoisin näkemäni kuusista ja siksi ihmettelin sen rehevyyttä. Myöhemmin näin niitä 60 km koilliseen olevassa, kuinka ollakaan, Kuusivaarassa.
Kodassa join kahvit ja pupersin muutaman vanikkavoileivän. Vaikka olin yhtäjaksoisesti ajanut yli 1100 km ja pätkän kävellytkin, nukuin vain neljä tuntia. Aamupuuro ja matkaan. Aamuauringossa Joenkielisen laelle nousi kanssani samaan aikaan, vaikka eri suunnasta, vierasmaalainen pari. Syvään kumarrellen ne minua tervehtivät ja viittoilivat jatkavansa tulosuuntaani, kysyvästi katsoen he utelivat mihin suuntaan minä olin matkalla. Osoitin siintävän Takkivaaranjärven takana näkyvää Oahutunturia.
Hämmentynein ilmein he lähtivät matkaan. Hieman ihmettelin heidän käytöstään kunnes totesin oman olemukseni: Pieni musta mies, pitkät ja epäsiistit tukka ja parta, kodan savusta ja valvomisesta verestävät silmät. Varmasti he eivät tunne valehtelevansa, kun he Saksassa kertovat Lapin erämaassa tapaamastaan menninkäisestä.
Hymyssä suin jatkoin matkaani Pienen Joenkielisen oikealta puolen kohti Villinkijokea. Tulin sivupurolle ja jatkoin matkaani sen vartta kunnes näin oikealta tulevan hieman suuremman puron. Pysähdyin purojen risteykseen ja todella hämmästyksekseni kuulin parin miehen keskustelevan puron yläjuoksun suunnassa. Rinkka maahan, tauon paikka, jäin odottelemaan. Kuulin varsin selvästi rupattelun, mutta vaikka puronvarsi oli paljas usean kymmenen metrin matkalla, en nähnyt ketään. Kun selvisi, että puro siinä porisi kahdella suulla lähes ymmärrettävää juttua, tuli mieleen Paulaharjun kertomukset maahisista ja äpärien huudoista erämaassa. Nopean oloisesti rinkka takaisin selkään.
Lemmenjoen kalastusluvassa sanotaan.. ”muulla alueella vain lampivesissä” Nimesin Villinkijoen levennyksen lampivedeksi ja kahdella perhon heitolla pyydystin siitä kaksi tammukkaa.
Menyy: Mummon muusi, voissa paistettu tammukka well done, leipä maito voi, jälkiruokana kiisseli. Tovi pitkällään rantatörmällä. Matka jatkui Takkivaaran itäistä reunaa tavotteena Oahun kämppä. Varsin väritön väli. Tavoittaessani Oahujoen nimesin sen levennyksen lampivedeksi, myöhempää tarvetta silmällä pitäen, siinä näkyi maikkujakin. Kämpällä valmistin unenomaisesti jotain purtavaa ja asettauduin yöpuulle.
Herättyäni jouduin useaan kertaan käymään ulkona kartan ja kompassin kanssa tähyilemässä aurinkoa todetakseni että olin nukkunut 13 tuntia. Ei se siellä mitään merkinnyt, hämmästytti vain. Aamupalan jälkeen katselin kämppää, joka ilmiselvästi oli hiljan remontoitu. Kun luin vieraskirjaa, siellä viikko aiemmin käynyt naisihminen irvi, että seuraavalla käynnillä kämpässä on varmaan parketti. Olin hänen kanssaan vähän samaa mieltä ettei se kesämökeille levinnyt hullutus joka tekee niistä orjallisen ajan asuntoja, sovi erämaahan.
Varaamastani lampivedestä kävin kalastamassa ateria ainekset. Seuraava etappi oli Villinkijärvi. Kun kiipeäisin Oahun rinnettä palan matkaa ja seuraisin sitten korkeuskäyrää päätyisin tavoitteeseeni. Kun niin olin tehnyt tuli vastaani pienet lammet, jotka eivät Villinkijärveksi sopineet. Olin 4 km:n matkalla kulkenut kaksikilometriä pieleen. Jonkinlainen ennätys sekin. Syyksi selvisi se, etten noussut Oahun rinnettä riittävän korkealle, joten kuljin alempana olevaa käyrää vika suuntaan. Merkityksetön näissä oloissa oli tämäkin moka.
Helppokulkuinen puronvarsi johdatti minut Villinkijärven vieressä olevalle lammelle.
Joenkieliselle noustaan metsäistä seutua ja sen laen ohitin kuin huomaamatta, mutta nyt kun katselin Morgam-Viibuksen rinnettä, alkoi lakeuden reunalla kasvaneella mennä suhteet sekaisin. Laelta lemmenjoen kanjoniin katsellessa hämmennys sen kun lisääntyi. 1,5 km matkalla 450 metrin pudotus. Suuremmat olen nähnyt vain Saanalta Kilpisjärveen ja Kovddoskaisilta Urtasjärveen. Tämä pudotus on Suomen suurin , kun taas alhaalla oleva Urtashotelli on taatusti Suomen pienin. Arvelen , että Morgam-Viibuksen laella oleva matala kolmiomittaustorni on kaverini rakentama. Esitän tässä hänelle ihmetykseni, miksi se piti tehdä kun kallioltakin tuntui näköalaa riittävän.
Tuntien kroppani en hikisenä uskaltanut siellä kauaa kukuilla, janokin oli vaivannut jo puolivälistä ylösnousua - suolaiset tammukat! Aloin pudottautua alaspäin juomapaikkaa etsien. Rinne oli monin paikoin sileää kalliota. Kaukaa näin allaolevassa kalliossa valkoisen nauhan. Kun tulin sen luo, paljastui se kallion yli virtaavaksi 10 m matkalta kirkkaan valkeapohjaiseksi puroksi. Vettä oli muutaman sentin paksuudelta ja kun sormella veti puron pohjaa tuli siihen musta vana. Tutkimus osoitti, että puron pohjalla oli pienistä ilmakuplista muodostunut matto! Join tämän maton yläpuolisesta virrasta.
Rinne tuntui loputtomalta niin kuin hirvien papanakasatkin. En yhtäkään nähnyt, mutta paljon niitä täytyi olla, koska en sentään niitä poron jätöksiin sekoita. Lemmenjoen ylitti silta, toissa vuonna sitä ei enää ollut. Joen pohjoisranta oli jyrkkä, siinä kulki kyllä polku, mutta vaikeakulkuinen se oli. Kuljin polkua yläjuoksun suuntaan, mutta kun näin jokeen kallistuneen koivun, lähdin sitä pitkin takaisin joen eteläpuolelle. En tiedä alkoiko tutisemaan polvet vai koivun latva, mutta putosin, vain lievästi kastuin.
Joen kanjoni oli kuin puisto. Eniten ihmettelin runsassatoisia viinimarjapensaita. Koivut olivat Lapin oloihin upean salskeita. Leiri pystyyn ja eineksen hankintaan. Nyt ei tarvinnut kalastuslupaa soveltaa. Liiankin nopeasti sain kaksi juuri parhaan kokoista harria, jotka hyväoppisena kevyesti suolasin. Voipaperikäärössä ne sujautin teltan pohjan alle.
Linnunlauluun nukuin, mutta linnunlauluun myöskin havahduin, mutta kovin hätäistä se oli ja kesti jonkin aikaa. Tuulikin oli aamuyöstä virinnyt, koska teltan seinä pääni takana heilahti. Aamupäivällä hyvin nukkuneena heräsin. Nuotio pystyyn mummonmuusivesi kuumenemaan ja paistinpannu esiin, vaihteeksi harria. Sitten kiinnitin huomioni leirini siisteyteen, kun se ei koskaan ole ollut tässä kunnossa, paperisilppua ympäriinsä. Pistin käteni teltan alle, en tuntenut mitään, nostin telttaa korkeammalle, tyhjä sen alusta oli. Selityksen sai lintujen vihainen laulu, ja teltan heilahdus, jokin elävä oli minun pääni alta vetänyt kääröni esiin ja palastellut sen pihamaalleni.
Muusin kanssa söin kuivalihaa. Kun olin ateriaani lopettelemassa, alkoi lintujen mekastus uudelleen. Kärppä tuli ja kurkki lähimättäiden yli nuotiolleni, minä heitin sille kuivalihasiivun sanoen ”Anteeksi vain ,mutta harria ei nyt ole”. Ainakin se etsi, mutta en tiedä löysikö se lihasuikaleen, kuitenkin se lintujen saattelemana poistui. Sitten pieneen pahantekoon: otin tuuheiden juurivesojen ympäröimästä syrjäisestä koivusta 3o cm leveän suikaleen tuohta. Tänä päivänä on siitä punomani sokeriastiat käytössä ja jälki koivusta kadonnut
Retkeni yksi taitekohta oli Postijoen latva. Karttaa tarkemmin lukien totesin: yli 10 kilometriä aika mitään sanomatonta tunturikoivikkoa. Postijoen varsi ja Miessijoki olisivat varmaan mielenkiintoisempia, mutta päätin oikoa. Oikeastaan vailla päämäärää kahlasin harrinpyyntikoskesta yli ja aloin kapuamaan vastarinnettä ylöspäin. Varmaan todellinen lapinhulluus oli iskenyt sillä reitinvalintani oli todella pöhkö.
Maa ei pysy jyrkemmässä kuin se kiipeämässäni rinteessä oli. Nojaamispuita rinteessä kasvoi ja niitä tuon tuostakin kaipasin. Morgammaraksen ylärinteessa kulki polku, jota vasemmalle lähdin kulkemaan. Tuuli oli noussut voimakkaaksi ja huumaava ääni pysäytti minut. Laen metsässä oli tuulen toistensa nojaan kaatamia puita kymmenittäin ja pystyssä olevien puiden taipuminen aikaansai hyvinkin uudenvuoden konserttia vastaavan esityksen. Kuuntelin esitystä jonkin aikaa, joskus naurussa suin joskus hämmästyksestä vakavoituen.
Jatkoin polkua ensimmäisten kultakimpaleiden löytöpaikan ohi, siitä todisteena oli polunvarressa kyltti. Pari jonkinlaisten rakenteiden rykelmää ohitettuani tulin taas Lemmenjoen rantaan. Hoh hoijaa.. Paikka oli vain pari kilometriä kahluupaikasta ylävirtaan. Vastarannalla oli kalliojyrkänne jonka alta lemmenjoki virtasi. Kallion alta kolme tammukkaa. Ruokailu ja päivälepo jalat kullankaivajan montussa riippuen.
Matka jatkui yläjuoksun suuntaan kunnes vastaan tuli Ruihtu äytsi, sen vartta Hopun valtaukselle, jossa Miessijoelle matkaava pariskunta oli tauolla. Kyselivät että näkyikö Villinkijärven suunnalla kullankaivuujälkiä. Niitä en ainakaan huomannut. Kun tehtiin lähtöä toivotin hyvää matkaa eskimoiden tapaan: ”Pääskää terveinä perille”. Runsas kilometri ja vastaan tuli kesämökki kasvimaineen, todella siistin ja kotoisen oloinen paikka, sen kesäpaikan nimi täällä on valtaus. En minä näitä kadehdi, heillä on omat vahvat motiivit, mutta tontin vuosivuokra oli vähän yli 2000 markkaa ja se on vakaa sen sanoo kaivoslaki.
Matka jatkuu, lähipuuhun lehahtaa rastaankokoinen lintu. Ainakin varttitunnin tuijotamme vajaan parinmetrin päästä toisiamme - linnun hermo petti. Painoin sen tuntomerkit mieleeni,joista paras oli, että tuntomerkkejä ei ole. Määritys on kesken.
Matka jatkuu ja paripäivää uhkaillut tuuli yltyy. Vastaan tulee valtaus, Kangasniemi. Jatkan noin 300 metriä ohi, kunnes huomaan, että puro majoittumispaikaksi suunnittelemallani kohdalla on kuiva. Kun valtaus on hiljainen, palaan ensimmäisten lammikoiden kohdalle. Alueella on jokunen koivu ja tuuheahko katajapensaikko, joka minut pelasti. Availin teltta pakettia katajapensaiden välissä sen verran, että sain rinkan ujutettua oviaukosta sisään. Vasta sen jälkeen aloin jännittelemään kaaria.
Nukuin syvää unta, silti ajoittain heräsin myrskyn ulvontaan, olin odottanut jotain tällaista joskus kokevani. Yöllä käväisin myrskytuulen riepoteltavana. Aamulla myrsky oli hivenen laantunut, mutta sankka sumu oli tullut kuvaan mukaan ,mielessä kävi että pitäisiköhän mennä muutaman kilometrin päässä kulkevalle turistipolulle.
Ei mitään suurta taistelua - otin suunnan suoraan pohjoiseen, 6 km ja vastassa pitäisi olla ajallaan kullankaivajaliiton puheenjohtajana olleen Kokon valtaus ja maja. ( lue.”Heittiön vaellus ”). Kilometriä ennen seisoi pikku purolla lapio. Kun katselin ympärilleni näin pienen majan, jonka portaille ilmestyi mies. Kertoi juuri vaimonsa sanoneen, että on olosuhteet jossa ei turistit liiku. Laavulla keitettiin kahvit ja turistiin. Mukavaa väkeä, olisin vaan toivonut että kaivaja olisi ollut joku muu kuin eläkkeellä oleva kapiainen.
Kokon valtaus oli täysin avonainen, melko tasainen eikä virtavettä näkynyt missään. Maja oli turpeesta tehty ja mielestäni sen pilasi vain sen korkeat ja suorat seinät jos olisin mestarina ollut olisin sen orjallisia linjoja jotenkin taivutellut. Merkillinen valtaus.
Kaksi kilometriä ja vastaan tulee alkeellinen sivistys, jäkäläpään lentokenttä. Kämpässä olevalla puhelimella soitin kotiin. En ihmettele, että vieraskirja oli täynnään raamatunlauseita ja muuta ylistystä niin upea paikka oli. Koneita ei onneksi näkynyt, taikka se vasta olisi tainnutkin olla mykistävä kokemus.
Ilma oli selkiintynyt niin että koillisen suunnalla syvän kanjonin pohjalla virtaavan Maddib ravadasjoen takaa siinti Rahpesoaivin tunturi. Sen vasemmassa kyljessä on mainitun joen yhdet latvajärvet. Siellä ajattelin seuraavan kerran yöpyväni. Laskettelin joelle josta pyydystin tammukkapaistoksen. Niiden saanti kesti juuri sopivan ajan.
Latvajärville saavuin myöhään illalla,jotenkin paikka tökki, enkä siinä kauaa istuskellut, kun päätin vielä pudottautua Ravadasjärvelle. Oli jo sydänyö ,kun sinne saavuin. Nuotiopaikat olivat tyhjiä enkä muuallakaan järvellä liikettä nähnyt. Kalat maikkuivat koko järven alueella. Pystytin teltan ja viritin nuotion vähän syrjemmälle jo silloin paheksuin menettelyäni, koska raiskasin neitseellistä maata, mutta tein lupauksen jättää se alue sellaiseen kuntoon, ettei jälkiäni näy, niin myös tein. Hetken kuluttua nuotiopaikalle tuli pari miestä, kävivät morjestamassa.
Oli keskiyö, kun söin nuotiolle kantamallani puulla istuen. Oli niin hiljaista, että kuulin pienen rapinan viereiseltä mättäältä. 10 cm mittainen jonkun rodun myyrä siinä kieppui. Otin leivänpalan ja heitin - ei löytänyt. Kun olin muutaman palan heittänyt, otus löysi niistä pari ja lähti viemään, vielä kymmenen metrin päässä näin sen lyllertävän. Hetken kuluttua se tuli takaisin, löysi lisää ja vei. Pienistin ison kourallisen leipää ja asetin kekoon mättäälle. Kaveri tuli, posket täyteen ja matkaan. Kun se oli poistumassa, päätin käydä katsomassa mihin se ne vie. Sukkasillani menin muutaman metrin sen perässä, jolloin se edellisistä kerroista poiketen poikkesi pieneen kivikkoon.
Jäin odottelemaan, hetken kuluttua otus tuli kivikosta ja mättään päältä tähtäili minuun päin, sitten se palasi takaisin kivien väliin. Odottelin jälleen, nyt hyvin määrätietoinen kaveri lähti tulemaan kohti, aina jalkoihin asti ja tarrasi isovarpaaseen kiinni ja puri niin että selvästi sattui. Tuiskaisin sitä toisella jalalla niin että se pyörähti useamman voltin mättäälle. Itse palasin nuotiolle ja kun istuin näin myyrän vipeltävän perässäni leipäkasalle! Se oli ”hyökkäys erämaassa”, mutta rauhan solmimme ilman ehtoja ja se kesti kunhan hiljaa istuskelin puullani. Hamstraus jatkui, paluureittiin tuli aina enemmän ylimääräisiä mutkia joten lähdin nukkumaan.
Aamulla pakolliset toimet, leipäkasa oli kadonnut, viimeksi keräsin nuoliolta siellä kuivumassa olleet varusteet. Olin viluinen, joten pystytin keittimen telttaan, joka veden kiehuessa hieman lämpeni. Kun sammutin keitintä, se kaatui ja vesi kasteli juuri kuivamasta keräämäni varusteet. Kokemani vastoinkäymiset eivät mieltäni järkytä, ei nytkään.
Järvestä kolme tammukkaa kevyesti suolattuna rinkkaan. Ravadasjoen vartta alaspäin noin 2 kilometriä, mutka vasemmalle ja kiipeäminen Hanhipään laelle. Sieltä näin Hanhijärven ja siitä etelään leveän heinäisen suon. Jotenkin tuli mieleen, että se olisi ehkä hyvä etelänkautta kiertää. Viileän tunturituulen ajamana lähdin kuitenkin järven suuntaan.
Rinteen puolivälin suojaisassa metsikössä pidin kaatuneen kelon päällä istuen tauon, Kun nousin huomasin pitäväni tukea kelon oksasta joka teki kauniin lenkin ja kun tempaisin oksa katkesi alhaalta sopivasta kohtaa. Nyt oksa on tekemäni mökin puuseen oven kahvana. Suo oli juuri niin paha kuin pelkäsin, mutta koko ajan kunnon kastumista peläten pääsin yli. Kuitenkin alapään vaatetuksen jouduin vaihtamaan. Rinkassa olevien märkien varusteiden määrä lisääntyi. Tulin Serakkajoelle ja rantahiekassa näin selvän naisen saappaanjäljen. Katselin sitä, mieleen tuli Robinson Krusoe, ja hänen näkemänsä jälki autiosaaren merenrantahiekassa.
Leiri pystyyn ja ruuanlaittoon. Tammukoita olin syönyt kuitenkin määrän täyteen. Repussani olevat kalat hautasin. Olisiko purossa harria, niihin en ollut päässyt kyllästymään. Yrittäessäni perhon heittoa havaitsin olkapääni kipeytyneen ja kokemuksesta tiesin, että kipu pahenee nopeasti, edellisen kerran se oli kotioloissa valvottanut pari yötä. En vielä tiennyt,että kourallinen asperiiniä ja mahdollinen kylmäpussi rauhoittaisi sen kokolailla kuntoon.
Tilannearvio oli tehtävä.
Olin hyvin nukutun myrsky-yön jälkeen vaeltanut 25 kilometriä ja nukkunut välillä vain noin neljä tuntia. Jos yöpyisin tulisi vain valvotuksi lisää. Edessä oli 12 kilometrin kävely ennen autoa. Aloin tekemäni päätöksen mukaan toimia, leiri kasaan rinkka selkään ja matkaan. Lemmenjoen rannassa oli maja, jonka pihassa viitta osoitti kahlaamolle. Menin rantaan, mutta olin sitä mieltä että kahlaamoksi siinä oli epätavallisen syvää. Kuljin rantaa, mutta joki vain syveni.
Menin majalle uudelleen ja tutkin viitoituksen ja päädyin samaan paikkaan. Saappaat ja housut pois, jyrkkä törmä alas ja kahlaamaan. Kyllä siitä pääsi, mutta kohtuuttoman syvää siinä oli, rinkan alimmainen lokerikko kastui. Saaren jälkeen oli matalaa mutta sorapohja muuttui kivikoksi.
Rannassa oli nuotiopaikka pöytä ja penkit sekä yksi pystytetty teltta. Liikuin hiljaa koska oli keskiyö ja itse lähes alasti. Pöydän luona yritin pukeutua, se oli sääskien ja yksikätisyyden vuoksi äärimmäisen vaikeaa. Kun jatkoin matkaani rinkka tuntui kovin painavalta, sa oli kyllä ”uutta mallia” joten sen painon voi jakaa niin ettei se kipeytynyttä olkaani rasittanut, mutta mitään painon kohdistumista ei enää voinut säädellä.
8 km :n matka Njurgalahteen tuntui pitkältä ja kun vastustamaan oli alkanut tuli mieleen, että kai myyrät on sieltä kivenalta siepannut sen nahkaisen avaimenperän ja avainkin olisi kadonnut. Lähtiessäni ajamaan aamu sarasti. Rovaniemellä tienvarressa seisoi mies kädessään ”kemi” kyltti. Otin kyytiin ja matkanvarrella sain kerrotuksi, että menen Lempäälään saakka. Kaveri jäi Tampereelle koska en tiennyt olisiko Lempäälässä matkailumajaa. Lempäälässä minulta vietiin parta ja tukkakin siistittiin.
Loppumatkasta kysyin kannattiko. Siihen empimättä vastasin: kyllä. Mutta päätin myös, että ensivuonna ei Lemmenjoelle mennä, menen Muotkatuntureille. Muodonmuutokseni oli niin suuri, että kotioven avaajalta kysyin; Onko isäntä kotona vai sopiiko tulla. Pitkän aikaa arki tuntui mukavan leppoisalta ja turvalliselta.
Luettu 2284 kertaa
Reissussa mukanaoppipoika |
| | Piilota kommentit | |
| | Kirjaudu sisään tai rekisteröidy lisätäksesi kommentin. | | 06.01.2009 | EniZei | Olipas pitkä raportti lukea. Hieno kuvaus pituudesta huolimatta. Ennen tekstin lukua mietin, että mistä hemmetistä tuo reissurapsan otsikko tulee. Sieltähän se tekstistä selvisi ;) | | 06.01.2009 | oppipoika | Innostaakseni nuoria eräretkeilyyn valitsin reissun jossa oli paljon kevyehköjä tapahtumia.
Kerronta on ehdottoman totta, vain asperiinikourallisesta voi muutaman napin ottaa pois. |
| |
|
|
| |
|
|
