| Mentävä oli”Ei ole yhtään kalaa”. ”Eikö siilejäkään varten” ” Ei”. Tämä kieltävä vastaus ei jättänyt valinnanmahdollisuuksia, voi kauheeta, lähdettävä oli. Ei tornionjoelle eikä oulangalle, sillä kalaa piti saada, joten tuttuakin tutummalle purolle, jonka rantaheinät tähänaikaan vuodesta kaartuvat puron yli mutta viimepäivien tulva lamasi ne niin että jonkinlainen mahdollisuus kalastamiseen oli.
Vaihtoehdottomuus johtui siitä, että siiliperheen toinen pienokainen oli jäänyt minun ladossa kiikkuvaan verkkooni (jos tuolla hymiöissä olisi väärinpäin oleva hämähäkki laittaisin sen tähän).
Kaveri eli, mutta jonkinlaisessa horroksessa se oli, äärimmäisen verkkaisesti se joi tai yritti syödä, kun sitä silitti, mutta jos lopetti se nukahti heti. Yön se oli pahvilaatikossa sisällä, kaivautuen kutterinpurujen pyyheliinan ja sanomalehtien alle, mutta aamulla se jo puhisi ja pömpähteli siilille ominaiseen tapaan.
Päiväunien aikaan otin siitä valokuvan ja tarkastin sen niin ettei verkonlankoja siihen VARMASTI jäänyt. Illalla vapautettuna se lyllersi syömään tulleen kaverinsa ohi saniaisten sekaan. Parinpäivän päästä se tuli syömään ja ajattelin käydä sitä tapaamassa, mutta se livahti metsään, kun kuuli ulko-oven avautuvan. Meistä tulee kyllä uudelleen kaverit kunhan minä lepyttelen sen ennen rauhoitusta pyydettävällä tammukalla.
Passiivi pyydykset, kaksi verkkoa ja veke-katiskan hävitin enkä enää ikinä uusia hanki tilalle. Purolla oli vielä tulva, mutta sekaista vesi ei juuri ollut. Ensimmäiset neljä tuntia olivat täysin hiljaiset, ei maikun maikkua eikä nykyn nykyä. Ellei minulla olisi ollut huolimattomuuteni sovitteluvelkaa olisin lähtenyt, nyt en voinut.
Metsäosuudella puro hieman suureni.
Pieni tuikki.
Ensimmäinen kala.
Kahvitauko. Niinkuin ensimmäisen kalan jälkeen aina.
Toinen ja kolmas kala. Ainekset kalakeittoon ja paistamiseen olivat kasassa. Jos perkuuksien lisäksi siilille vielä yksi ja niinkuin toivoin sen silmän oli koukku vahingoittanut.
Isoja eivät kalat olleet. Kymmenen minuutin klipsuttelun jälkeen rapalan vaaka näytti 960 g kirjoitin tahallani rapalan pienellä. Kalakuva osoittaa että me muutenkin pyrimme elämään ”pienesti”. Sitten kuva perhon menetyksestä ja kuvien yhdistelyn opettelusta. Kun tuolla nimiluettelossa ei ole sopivia nimiä, on minun keksittävä niitä itse. Epäselvän kuvan perho on ”Piippo pökköpää” sen vasen yläkulma osoittaa oksasta roikkuvaa perhoa, joka sinne jäi - kuuseen, lepästä se olisi irronnut.
Kiitos palautteesta, mutta älkää nyt taas kehuko tai kirjoitan jonku päivän päästä uuden.
Luettu 535 kertaa
Reissussa mukanaoppipoika |
| | Piilota kommentit | | |
|
|
| |
|
