Piltuanjoki on noin 20 kilometriä pitkä joki. Se saa alkunsa Utajärveltä ja laskee Pudasjärven puolella Nuorittajokeen.
Piltuanjokea pyritään kehittämään osana Olvassuon aluetta, Saunakankaalle on mm. rakennettu uusi autiotupa lähelle entistä talon paikkaa. Melojien ohella jokea voivat hyödyntää kalastajat ja sen varsille on rakennettu sekä ennen vanhaan että myöhemminkin eräkämppiä metsästäjien tarpeisiin.
Joen kalakantaan kuuluvat varsinkin tavanomaiset ahven ja hauki, mutta myös säyne. Erämaajokena, jonka varrelle ei mene joitakin vanhoja talvitien pohjia tai muutamaa heikosti näkyvää polkua lukuun ottamatta mitään kulku-uraa, Piltuanjoen kalat ovat ehkä tavallista kookkaampia.