Kalastus - Pilkkikauden avaus 2009 14-15.11.2009

Pilkkikauden avaus 2009

Myöhäissyksyn hettokalastus oli alkanut jo hieman tympimään, syönti sen verran heikkoa: Usean tunnin nakkelut päättyivät yleensä yhden kalan saaliiseen, joskus ei ollenkaan mitään. Mutta onneksi tuli jäät. Melalahden rantaan oli jo mukavasti kertynyt semmoinen 8-12cm jää, joten siinä rannan lähettyvillä ja vähän kauempanakin oli aivan turvallista.

Olin Pertun kanssa mennyt mökille yötä, siitä kun ei tarvitse pyöräillä kuin n.3km melalahteen. Aamulla herätys kahdeksan jälkeen, aamukahvit ja pyörän selkään. Hyvin epämiellyttävän (Pyörissä lähes tyhjät renkaat, surkeat vaihteet, liian matalia sekä toisessa kapea kiven kova satula.) matkan jälkeen päästiinkin sitten pilkille. Kalle oli jo aikaisemmin saapunut rannalle. Ensiksi kairattiin siihen rantaan neljä reikää. Hyvin erikoista, sillä alle minuutin kuluttua Pertun laskettua tasurin veteen otti ahven. Eikä mikään rääpäle, n.100g. Näiltä rei-iltä Perttu sai 4 ahventa, minä ja Kalle emme mitään.

Tulet tehtiin siihen rannasta n.20m päässä sijaitsevaan varissaareen ja saaren edustalle pilkit odottamaan. Kello lähenteli 12:sta, joten nälkähän siinä alkoi tulla. Muutaman maukkaan makkaran jälkeen takaisin pilkille. Mitään ei tullut eikä edes ollut yrittänyt kun kävimme tarkistamassa "Ootto-pilkit". Paikan vaihdos.

Siirryimme saaren koillis puolelle, kaislikon läheisyyteen. Minulla nappasi ahven. Pertulla myös. Minulla. Kallella. Pertulla jne... Mukavasti oli siinä parvi hajaantunut sillä aina vuoron perään kävi eri vapaan ahven tärppäämässä. Lopulta siitä nousi yhteensä 9 ahventa.

Syönti loppui sitten siitä kohtaa, joten paikkaa piti vaihtaa. Siirryttiin n. 15m koilliseen, vähän syvemmälle. Perttu ei kerennyt edes laskea tasuriaan kun se oli jo kiinni... Kummassakin lapasessa... Sen verran mukavasti oli väkäsetkin tarttuneet että ei saanut revittyä irti repimättä lapasia. Ja puukkokin jäi nuotiopaikalle joten perttu jätti pilkkimisen hetkeksi ja lähti irrottamaan tasuria. Tosin ei kyllä paljoa menettänyt sillä meilläkään ei syönyt ollenkaan. Ei siihen asti kunnes totesin: "Joo lähetään tästä tuonne päin heti kun Perttu tulee. Ei syö... Kiinni on!". Mukavasti säikäytti tuo 350g ahven kun tärppäsi.

Tämän jälkeen pilkkiminen jatkui sinne pimeän tuloon eli klo 4 asti. 2 ahventa nousi enää, mutta jokatapauksessa saalis oli hyvä.

Palasin itse mökille yötä, mutta Pertulla oli jääkiekko peli sunnuntaina joten hän ei voinut. Seuraavana aamuna potkukelkalla melalahteen samoihin aikoihin... Metka oli matka jälleen: Ei ollut suksia potkurissa joten puri tympeästi välillä lumen alla olleeseen hiekkaan. Päätin kuitenkin laskea Melalahteen johtavan mäen, sillä seurausella että n.25km/h vauhdista tökkäsi ja lennän kivan voltin sarvien yli katkaisten sarvet mukanani ja potkuri ajatui pellolle... valuin 20m persemäkeä sarvet käsissäni... Nousin ylös hakemaan potkurin, nakkasin sarvet pellolle ja sain kannella potkuria viimeisen kilometrin verran.

Jokatapauksessa pilkille päästiin. Saalista ei tullut niin paljoa kuin viimeksi: Eilisen ottipaiksta nousi nyt vain 3 ahventa ja yksi vihreän reimarin luota saaren ja rannan välistä... Samasta reiästä vielä siihen loppuun kiiski.



Luettu 608 kertaa

Reissussa mukana

Tapezu, perttu h

Piilota kommentit

Kommentit

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy lisätäksesi kommentin.
KuvaAikaKalaPainoPituusLajittelePisteetKalastusmuotoVesistö
Kiiski 40 g15.11.2009
15:10
Tapezu
Kiiski 40 g - 140p Pilkintä Paltamo,
Oulujärvi
Ahven 350 g14.11.2009
14:10
Tapezu
Ahven 350 g - 122p Pilkintä Paltamo,
Oulujärvi
Ahven 400 g14.11.2009
15:00
Tapezu
Ahven
(4 kpl)
400 g
ka. 100 g
- - Pilkintä Paltamo,
Oulujärvi