| Team JyPyn puuhapäivä 2013by T11Mika
Tämä pitkään suunniteltu ja odotettu puuhapäivä koitti vihdoin ja JyPyläisiä alkoi ilmaantua Paltasen rannalle sotilaallisen täsmällisesti juuri sovittuun aikaan. Heti kun ukot purkautuivat autoista näki, että kaikkilla oli kisan voitto mielessä ja varustautuminen sen mukainen. Selvää oli, että iltaan mennessä oltaisiin kaikki voittajia vaikka aamulla ei siltä enää tuntuisikaan.
Ilkka kertasi kisan säännöt ja keräsi osallistumismaksut, jonka jälkeen hajaannuttiin jäälle niille varmoille paikoille siihen laiturin vasemmalle puolelle.
Tusinan verran JyPyläisiä hajaantui pienempiin ryhmiin kukin varmana pitämälleen pelipaikalle. Esa62 oli innokkaimpana tullut onkia virittelemään jo tuntia ennen kisan alkua.
Muiden onget olivat ripeästi pyyntikunnossa, mutta meikäläisellä takkusi ja pahasti. Edellisillan taktiikkapalaverin innostuksesta ei ollut tietoakaan vaikka alkuillasta Urkin kanssa tehty katselmus kisapaikalla ja myöhemmin saunassa laadittu taktiikka olivat sitä luokkaa, että voitto oli täysin otettavissa. Nähtävästi kuitenkin rankka työputki yövuoroineen alkoi vaatia veronsa ja nukkumatti tuli ja nouti ennen kuin kello löi yhdeksän.
Onneksi kuitenkin ehdin virittää ongen pyyntiin. Torkut jäivät lyhyeksi, kun Ilkka tuli viereen ihmettelemään nuokkumistani.
Tovin aikaa oltiin tarinoitu jäällä ja paikkaakin välissä vaihdettu eikä tapahtumia ollut joten tiimiläiset alkoivat suunnistaa kohti laavua ja makkaran paistoon. Ei edes rantaan ehditty Urkin kanssa, kun joku äkkäs, että Tumin ongessa on lippu pystyssä. Epäilivät, että oltais tehty jekku ja tökätty onkea ohi mennessä. Sitähän piti sitten lähteä ihmettelemään lähempää. Ei ollut jekku vaan lohikala tukevasti koukussa kiinni. Hyvien neuvojen (kylän kymmenen viisainta neuvomassa) ansiosta Tumi onnistui uittamaan kirren jäälle. 1,3kg ja risat. Luonnollisesti aiheutti heikkohermoisimmille painetta alkaa siirrellä onkiaan lähemmäksi eli Urkki kairasi hetken päästä uutta reikää.
Tovin aikaa siinä taas patsasteltiin ja meikäläistä alkoi taas väsyttää. Meinasin just saada unen päästä kiinni, kun lippu ponnahti pystyyn. Muutaman sekunnin sitä tuijottelin ennen kuin aloin nykimään siimasta. Tovin väsyttely tuotti tulosta ja 1,5kg kirre nousi jäälle. Kärkipaikka kisassa vaihtui.
Tässä vaiheessa kaloja oli saatu jäälle kolme ja kaikki suht samoihin aikoihin. Kärkipaikkaa pidin minä, kakkosena Tumi ja kolmantena Sari.
Vajaat puoli tuntia siinä taas jutusteltiin, kun meikäläisen onki nosti taas lipun pystyyn. Kalahan se siellä. Oli vaan siima mennyt solmuun ja se ei sitten muuta tarvinnutkaan. Tilastoihin kirjattiin karkuutus.
Keli muuttui ikävästi sateiseksi, joten lähdettiin sitten laavulle makkaranpaisto hommiin. Kaikki kisaajat kun saatiin paikalle Ile otti puheenjohtajana homman haltuun ja tuumailtiin porukalla seuraavia yhteisiä reissuja. Sovitiin samalla, että makkeonmies ottaa rahaston hoidettavakseen (Mikä se on muuten se Corona mihin meinasivat rahat sijoittaa? ;) ). Sovittiin, että kesällä tai viimesitään syksyllä järjestetään esim. uistelupäivä samalla ajatuksella ja kistataan taas tiimin kesken.
Laavulla ollessa nousi taas vastarannalla lippu. Tumi ja Ilkka lähtivät tarkastamaan kenen ongesta kala löytyy. Makkeonmies sai tovin päästä kutsun jäälle. Muutamaa minuuttia myöhemmin kuului vastarannalta karjahtelua mistä päättelimme, että kala tuli jäälle asti. Huolestuneena jäin odottelemaan punnituksen tulosta. Sitä tietoa sitten odoteltiinkin tovi. Lopulta kuitenkin varmistui, että johtopaikka säilyi vielä. HUH!
Pakko oli lähteä tarkastamaan omakin onki ja laittamaan uutta syöttiä. Keli ei tosiaan suosinut ja haalarista alkoi mennä kosteus läpi joten tuumattiin mennä vaihteeksi grillikatokselle pitämään sadetta. Siellä tarinoidessa tuli tavattua muitakin pilkille lähteneitä. Hyvin oli mennyt heilläkin. Kaksi kirreä oli noussut heti jäälle saapumisen jälkeen ennen yhtätoista. Sen jälkeen oli hiljentynyt.
Loppuaika paisteltiin makkaraa ja tarinoitiin. Muutama veljellinen pystypainikin nähtiin. Voittajia taisi olla muutama enemmän kuin painiin osallistujia. Hauskaa ainakin oli. Sateen liukastamalla lumella nähtiin pari kaatumistakin ja koukku löytyi kalan leukapielen lisäksi myös sormesta. Aina sattuu, kun tapahtuu.
Urkin kanssa tuumattiin lopettaa onkiminen etuajassa, kun oli saatu kaikki vaatteet kasteltua sateessa ja meikäläisen kisakunto tolkuttoman väsymyksen myötä alkoi loppua.
Mökille päästiin ja kuivaa ylle. Alkuillasta Ile soitteli ja onnitteli. Kisan isoin kala ja samalla voitto. Kuusi kalaa nousi kaikkiaan jäälle. Onnistunut päivä kaikin puolin.
HUOM! Tarina tarkentuu vielä jostain aikaa. Kuvia lisään, kun kerkeen. Jos tiimiläisiltä löytyy kuvia joita haluatte tähän niin pistäkää tulemaan. Kaikki osallistujatkaan ei vielä ole liitettynä rapsaan eli heittäkää YV:tä puutteista niin korjaillaan.
Luettu 157 kertaa
Reissussa mukanaTumi81, T11Mika, ilkka81, samzadude, Esa62, makkeonmies, pasi63, schoos, isäsipinen |
| Piilota kommentit | | |
|
|
| |
|