| Viinijärven tummalla puolella iltayökalassaViikonloppuna oli meidän mökille tulossa vieraaksi tuttavaperhe, ja heidän tuttava perhe, jotka oli Italiasta. Perheen pää Marco oli jo pitkään halunnu päästä vetouistelemaan Suomeen ja me isän kanssa tehtiin sitten unelmista totta. Lähdettiin ajelemaan klo 18.00 maissa kohti Viinijärven tummaa puolta. Sinne oli mökiltä about 35km matkaa, joten ajo kesti jonkin aikaa kun ei ihan täysillä ajanu. Kun päästiin kalapaikoille Lapinsalmeen, lähdettiin vetämään kohti pohjoista tehden siksakkia salmen poikki.
Heti 5 minuutissa takilasta sai Marco väsyttää ehkä noin 1kg pikkuhauen, mutta mehuissaan hän siitä oli koska oli kerrankin päässyt uistelemaan. Noh, sähkönsininen Jesse uudestaan veteen ja kun olin kerinny takilassa jarrun kiristää ja istahtaa paikoilleen, huomasin että lähimmäinen plaanari vapa taipui, ja kala potki toisessa päässä. Toisesta perheestä perheen pää Riku otti vavan ja rupes kelaamaan ja minä ja isä opetettiin sille kelaustaktiikka ja että "ihan rauhassa, ei mitään hätää" ja Marcollekkin kerrotiin "It's the fish who has the panic, not you" ja Riku kelaili kalaa rauhassa ja sieltä kuha saatiin. noin 53cm pitkä ja hyväkuntonen. Sitten heti perään about 49cm kuha ja 4 haukee, eli oli Marcolla oli hauskaa kun sai kaloja keilailla. Sitten kun Haninniemen kohdalla, nous hyvä luoto siihen ja plaanari vapa taipui taas, mutta ihan kunnolla tällä kertaa. Oltiin ihan satavarmoja että se on kuha kun haukia siitä ei oltu ikinä saatu ja muutenkin tunnettu hyvänä kuhapaikkana, mutta haukihan se sieltä irvisteli siitä veneen laidalta ja haavattiin se siitä ja rantaan kun päästiin niin vaaka pysähtyi 5kg kohdalle. Fileiksi ja eikun pakkaseen.
Hyvä reissu ja kokemattomat sai karvan verran kokemusta :)
Luettu 948 kertaa
Reissussa mukanaAkhu- |
| | Piilota kommentit | | |
|
|
| |
|