taitaa olla siimaa ja kuva.Oli jäänyt joltain pohjaan

:Dmutta kuva oli huono

Eiks tuo oo aika perus? Itelläni ainekin, esimerkiksi tänään sain Abu Garcia Reflex 18g pohjasta

hyvässä kunnossa kaiketi, oli noin 20m monoa kiinni ja oma uistin siihen sotkeutu niin rullasin sitä siimaa ja totesin että uistin on toisessa päässä

Kalaa ei tullut mutta hyvä uistin, näin käy aika useesti, kauden aikana tulee varmasti yli 20-30 uistinta ja siihen päälle vielä perhot. Kunto/laatuhaarukka laaja, suurin osa täysin käyttökelposta ettei ole kerennyt kauaa "suolaliemessä" lillua
