Hauki on kalojen kuningas, joten lista tietysti sen mukaan.

1. Rapala Minnow Spoon 8 cm/22 g, toimii keväästä syksyyn niin rehun sisällä kuin avovedessäkin. Antaa kaiken kokoista kalaa ja usein tapahtumia vaikeimpinakin hetkinä. Minnaria ilman lähden haukikalaan hyvin harvoin.
2. Buster Jerk 15 cm/75 g, hyvä yleisjerkki niin sisävesille kuin merellekin. Kelpaa kaikenkokoisille hauille ja tätä pystyy uittamaan laajalla syvyysalueella. Värejä löytyy joka lähtöön. Ui sekä kela- että vapauitolla.
3. Suspi 4", mukava pikkuhaukipeli ja kelpaa isommallekin. Todellinen päivän pelastaja, tällä olen monesti saanut päivän ainoat kalat. Oman kokemuksen mukaan toimii kaikilla vedenlämmöillä. Värit ainakin omaan silmään hyviä.
4. Buster Jerk II, ui hyvin avokelalla ja on loistava kesäpeli. Järvi- ja lampihauille olen tätä lähinnä tarjonnut.
5. Uppo-Zalt 14 cm, omista haukivieheistä selkeimmin isomman kalan peli. Etenkin kylmässä vedessä toiminut mukavasti. Vaatii tarkkaa uittoa, mutta hyvin uidessaan kalastaa loistavasti.
Ajat muuttuu ja niin muuttuu myös ottipelit. Eli tuostakin viisikosta osa on sellaisia joita en enää uita ollenkaan.

Eli pistetäänpä nykyinen ykkösketju esille. Paremmusjärjestykseen en osaa noita kyllä laittaa. Eli:
1. Buster Jerk 15 cm (shallow ja normi)
2. Minnow Spoon 22 g
3. Savage Gear Da Bush 35 g
4. Savage Gear Real Eel 30 cm
5. kaverin tekemä Haukihenkari Jr. -spinnerbait
Noista kun saisi jokaisesta valita pari eri väriä niin niillähän pärjäisi koko kauden.
