Aamun kalareisulla ei saatu taaskaan kuin viisi pientä ahventa. Mennen tullen matkalla Vuosaaren edustalla näkyi kaiussa paikoitellen todella paljon kalakaikuja. Kymmenen-seitsemäntoistametrisessä vedessä oli kalakaikuja jopa n. 5-7 metrin syvyydessä, aivan väylälläkin keskellä selkää. Kaiun näyttämän mukaan oli sekä pikkukaloja parvina että suurempia kaloja niiden ympärillä.
Mitähän kaloja keskellä selkää esiintyy? Ilmeisesti kuhaa ainakin, olisiko muutakin?
Oma vene ei oikein sovellu uisteluun, onnistuisikohan noita narraamaan heittämällä? Jos, niin miten? Millä saa vieheen sinne noin viiteen metriin ja pysymään siellä kelauksen ajan? Onko tähän hyviä vieheitä tms? Vai onko turha edes yrittää?
Kuhaa siellä luultavasti on, jos välivedessä olivat. Ahvenet ja hauet ovat yleensä lähempänä pohjaa... Taimenta voi löytää pienkala parvien keskeltä muikkujahdissa.
Osta uppoavia vaappuja esim. CountDown, jonka saa upotettua mihin tahansa syvyyteen. Pidä taukoja kelauksessa jolloin vaappu pysyy syvällä. Tai jos hommaat syvännevaappuja, jotka sukeltavat sinne 5metriin ja heittelet niillä.
Jigit ovat käteviä hieman matalammassa alle 10 metrin vedessä. Pyytävät hyvin haukea, ahventa ja kuhaa, jotka oleskelevat pohjan tuntumassa.
Toivottavasti oli apua.
