Kävimme Enizein kanssa läpi vuoden 2014 kuvakisaan osallistuneet kuvat. Jäi hieman sellainen tunnelma, että aihe oli tällä kertaa liian tiukasti rajattu, koska kuvia tuli aiempaa vähemmän. Kilpailun aihe eli action kuva kalastuksesta ei ehkä riittävästi innostanut panostamaan.
Kilpailua suunnitellessa ajateltiin että se rajaisi pois tietyn tyyppisiä kuvia ja tekisi kuvakilpailusta mielenkiintoisemman. Katsoimme kaikki kuvat läpi ja laitoimme ne järjestykseen.
Henkilökohtaisesti teknisesti hienoimpana kuvana kilpailussa pidin
kuvaa sudenkorennosta. Kuva ei kuitenkaan ole suoranaisesti kalastuskuva vaikka vapa siinä selvästi näkyykin, eikä liiemmin action kuvakaan, joten voittajaksi sitä ei voinut valita.

Molemmat pidimme myös kuvasta jossa
hauki ui kohti kameraa. Tämä olisi hyvin voinut olla voittajakuva, jos hauki olisi suu auki tai siinä olisi muuten "tilanne päällä". Ehdottomasti kumminkin kunniamaininnan arvoinen kuva. Suurkalastaja varmasti voi kertoa millaisessa tilanteessa kuva on otettu. Itseä kiinnostaa myös se onko kuva etälaukaistu, kuvakaappaus videolta vai yksi kuva isommasta sarjasta.

Esille nousi myös
hauen vapautuskuva. Kuva on erittäin hyvin ajoitettu ja vesipisarat lentävät upeasti kuvassa. Tässä oli pontentiaalia voittajaksikin, mutta päädyimme kuitenkin pelkkään erikoismainintaan tällä kertaa. Osin kuva-aiheen yleisluotoisuuden takia.

Voittajaksi valitsimme
pro kristo99:n kuvan missä
kalastaja makaa laiturilla ja saa juuri ahvenen. Kuva erosi selvästi muista ja oli omalla tavallaan uuden tyyppinen kuva. Tykkäsimme molemmat kuvakulmasta. Itse pidin myös kalastajan ilmeestä.. Kuva selvästi tilannekuva. Pisteet tunnelmasta, kuvakulmasta ja ajoituksesta.
Onnittelut siis pro kristo99:lle.

Kommentteja ja onnitteluja voi laittaa tähän viestiketjuun tai suoraan kuviin.