Sivuja: [1] 2 3 4 5   Siirry alas   
  Tulostusversio  

Kalastuskilpailut 2015

(Luettu 94651 kertaa)
TuMi
Vieras
« : 08.05.15 - klo:12:59 »

Kevään kalakisat päättyivät vastikään. Kilpailuita oli käynnissä kolme:


Tai virallinen vahvistus voittoon tulee kun kuvat on tsekattu, mutta eiköhän ne omia kaloja ole. Laittakaapa voittajat siis kuvia allekirjottaneelle tarkistettavaksi niin laitamme voitot tulemaan (mailiosoite löytyy tuosta vasemmalta kirjekuori-logosta). Voittajat saavat 100 euron lahjakortin Honkkariin ja lisäksi kisassa arvottiin 50 euron lahjakortti 2-10 sijoille yltäneille.

Kilpailun tuloksia voit katsella täällä. Kovatasoisia kilpailuita oli kaikki. Esim ahvenkisassa yli kilon ahvenia tuli 33 kpl! Ja parhaalla eli SNL:llä oli kaikki viisi kalaa yli kilon. Oli myös mukava huomata, että vaikka kilpailut olivat osittain päällekäisiä tuli niissä silti sopivasti eroja eikä voitot menneet kaikki samalle.

Onnittelut kaikille!

Nyt kun edelliset kisat päättyivät niin päätimme pyöräyttää heti uusia kilpailuita käyntiin.
Ahvenkisoja oli toivottu eniten, joten nyt samoilla ahvenilla voi itse asiassa ottaa osaa useampaankin kisaan.

Nyt kilpaillaan seuraavista:

•   5 suurinta kalaa kalapisteissä aktiivivälinein (31.10. asti)
•   5 suurinta kalaa kalapisteissä ongella  (31.10. asti)
•   5 suurinta ahventa aktiivivälinein (31.10. asti)
•   5 suurinta haukea aktiivivälinein (30.11. asti)
•   kuvakilpailu (31.12. asti)

Kuvakilpailua ei tällä kertaa rajata mihinkään tiettyyn kategoriaan, koska se selvästi vähensi viime kerralla kilpailuun osallistuvien kuvien määrää. Kumminkin se mainittaakoon, että jos pelkällä auringonlaskulla haluaa voittaa niin sitten sen pitää olla hemmetin makee auringonlasku Iskee silmää Eli vahvasti kalastukseen liittyvät kuvat on etusijalla.

Myös videokilpailua on toivottu, mutta ennakkoon siihen ilmoittautui vain niin kourallinen väkeä että sen perustamista mietittiin. Kilpailu on nyt käynnissä, mutta siinä on tarjolla raha/tuotepalkinnon sijaan voittajalle mainetta ja kunniaa Iskee silmää Tai katsotaan jos saadaan siitä oikea kisa aikaan niin tottahan siihenkin joku palkinto haalitaan.

Kaksi kilpailuista pohjautuu kalapisteisiin. Niissä on ideana se että tuodaan eri kalalajit samalle viivalle ja kaloista saatavat pisteet pohjautuvat Suomen ennätyksiin. Voitte lukea lisää kalapisteistä täältä.

Palkinnot:  kalakilpailut 100e lahjakortti Honkkariin voittajalle + 50e lahjakortin arvonta 2-10 sijoilla olevien kesken.
Kuvakisa: 200e lahjakortti Honkkariin.

Onnea kisoihin!

Ps. Tähän ketjuun saa vapaasti kirjoittaa mietteitä päättyneistä kilpailuista, heittää onnitteluja sekä kommentoida nyt avattavia kisoja.
palepal
*

0
Poissa



Profiili
« Vastaus #1 : 09.05.15 - klo:12:04 »

Morjensta!

Yleinen kysymys liittyen kaikkiin uusiin kalakilpailuihin. Hyväksytäänkö pohjaongella saadut kalat kisaan eli lasketaanko se heittokalastukseksi?

Ps. Onnittelut edellisten kisojen voittajille =)

Terv,

Pauli 
Lasisiima
*

0
Poissa



Profiili
« Vastaus #2 : 11.05.15 - klo:12:02 »

Onkikilpailuun hyväksytään ilmeisesti vain  teleskoopilla saadut kalat? Järkyttynyt
TuMi
Vieras
« Vastaus #3 : 11.05.15 - klo:21:38 »

Onkikilpailuun hyväksytään ilmeisesti vain  teleskoopilla saadut kalat? Järkyttynyt
Juu tuo teleskooppivapa käy ehdottomasti. Tuosta Paulin pohjaongesta en muista varmaksi sanoa mikä siinä on ollut linja. Itse en pohjaongintaa ole harrastanut. Siinähän on mahdollista kalastaa useammalla kuin yhdellä "pyydyksellä" yhtä aikaa joten sillä perusteella se ois passiivikalastusta, mutta mitäpä muut tuumaatte?
Kristo99
***

0
Poissa



Profiili
« Vastaus #4 : 11.05.15 - klo:22:00 »

    Kevään kalakisat päättyivät vastikään. Kilpailuita oli käynnissä kolme:

    Kerrankin arpaonni suosi Hymyilee leveästi Onnittelut muillekkin voittajille Hymyilee[/list]

    "IVP"
    Urpoerämies_Jani
    *

    0
    Poissa



    Profiili
    « Vastaus #5 : 12.05.15 - klo:11:18 »

    No kyllähän perus teleskooppimatoonkeenkin on mahdollista laittaa useita koukkuja jos haluaa? Mutta kyllä pohjaonki 99% yhden syötinkalastusta. Esimerkiksi karpinonginta, ei niitä karppeja ylös saada muulla kuin kelaongella, ja siinä on yksi taikina pallo syöttinä. Kyllä toi pohjaonginta olis kaiken puolin järkevää laittaa mukaan, kunhan kisaan rajaa sen että yksikoukku maksimissaan saa olla niin siitä ei tehdä "passiivista" monella koukulla. - Jani
    Vastarannankiiski
    ***

    0
    Poissa



    Profiili
    « Vastaus #6 : 12.05.15 - klo:11:47 »

    Itse luokittelisin pohjaonginnan lukeutuvaksi ongintaan. Eikös uudessa kalastuslakialoitteessa alunperin ollut ehdotus, että kelallisella vavalla tapahtuva pohjaonginta yhdellä syötillä kuuluisi onginnan ja pilkinnän ohella kaikille maksuttomiin kalastusmenetelmiin? Sittemmin ko. kohta taidettiin (ikävä kyllä) kuitenkin poistaa.

    Pohjaonginta on sikäli jännä välimuoto niin heittokalastuksen, onginnan ja passiivisen kalastuksen välissä, että hankala sitä on ehdottomasti mihinkään sijoittaa. Yhdellä koukulla ja syötillä, kalastajan ollessa pyydyksensä välittömässä läheisyydessä, sanoisin pohjaonginnan omasta mielestäni kuuluvan melko selvästi ongintaan.

    Hurttarautu
    Viihdyttäjä
    *

    0
    Poissa


    Profiili
    « Vastaus #7 : 12.05.15 - klo:12:25 »

    Mitenkäs lirkkionginta? Jos ongintaa aletaan soveltaa perus onkivavan ulkopuolelle, niin miten pitkälle asia voidaan viedä?
    palepal
    *

    0
    Poissa



    Profiili
    « Vastaus #8 : 12.05.15 - klo:12:44 »

    Mielestäni fiksuinta olisi lisätä tuonne hyväksytyt kalastusmuodot osioon kelaonginta/pohjaonginta niihin kilpailuihin mihin se halutaan mukaan.

    Jos tuo "5 suurinta eri kalalajia kalapisteissä ongella" halutaan pitää pelkästään perinteisenä mato-onki kilpailuna, niin sehän onnistuu. Toisaalta tällä hetkellä sielä löytyy myös pilkintä.

    Itse luokittelisin pohjaonginnan lukeutuvaksi ongintaan. Eikös uudessa kalastuslakialoitteessa alunperin ollut ehdotus, että kelallisella vavalla tapahtuva pohjaonginta yhdellä syötillä kuuluisi onginnan ja pilkinnän ohella kaikille maksuttomiin kalastusmenetelmiin? Sittemmin ko. kohta taidettiin (ikävä kyllä) kuitenkin poistaa.

    Pohjaonginta on sikäli jännä välimuoto niin heittokalastuksen, onginnan ja passiivisen kalastuksen välissä, että hankala sitä on ehdottomasti mihinkään sijoittaa. Yhdellä koukulla ja syötillä, kalastajan ollessa pyydyksensä välittömässä läheisyydessä, sanoisin pohjaonginnan omasta mielestäni kuuluvan melko selvästi ongintaan.

    Uusi kalastuslakialoite taitaa näillä näkymin tulla voimaan ensi vuoden alusta lähtien, jolloin tuo kelaonginta tulee olemaan maksutonta. Mikäli olen oikein uutisia tulkinnut.
    TuMi
    Vieras
    « Vastaus #9 : 13.05.15 - klo:08:46 »

    Jos tuo "5 suurinta eri kalalajia kalapisteissä ongella" halutaan pitää pelkästään perinteisenä mato-onki kilpailuna, niin sehän onnistuu. Toisaalta tällä hetkellä sielä löytyy myös pilkintä.
    Tämä on siitä syystä, että Suomi on pitkä maa ja osassa maata on pidempään jäät kun toisaalla. Lisäksi pilkki ei niin vääristä tuota kisaa, joten se on päätetty antaa olla. Niin ja toki pilkiä saa myös siellä missä jäät ovat lähteneet.. Hymyilee Sehän onnistuu hyvin myös kesällä veneestä.


    Pohjaonginta on sikäli jännä välimuoto niin heittokalastuksen, onginnan ja passiivisen kalastuksen välissä, että hankala sitä on ehdottomasti mihinkään sijoittaa. Yhdellä koukulla ja syötillä, kalastajan ollessa pyydyksensä välittömässä läheisyydessä, sanoisin pohjaonginnan omasta mielestäni kuuluvan melko selvästi ongintaan.
    Omastakin mielestä se menee juurikin noin. Sama sääntö koskee myös muita ongintamuotoja. Eli yksi koukku ja yksi syötti + kalastaja on pyydyksen välittömässä läheisyydessä. Jos näin ongitaan niin en näe eroa onko se kelaongintaa vai normaalia ongintaa. Kelalla ja teleskoopeilla tietysti pääsee paremmille paikoille, mutta voihan sitä toisasalta veneilläkin.

    Mielestäni fiksuinta olisi lisätä tuonne hyväksytyt kalastusmuodot osioon kelaonginta/pohjaonginta niihin kilpailuihin mihin se halutaan mukaan.
    Näillä voi tosiaan kalastaa edellämainituin ehdoin. Lisäämme ne jossain sopivassa välissä vielä tuonne kilpailusivulle ja kilpailun sääntöihin. Kuitenkin jo nyt lisätyt kalat tullaan hyväksymään.

    Mitenkäs lirkkionginta? Jos ongintaa aletaan soveltaa perus onkivavan ulkopuolelle, niin miten pitkälle asia voidaan viedä?
    O_o Meikälle tuntematon laji.. avaappas tätä hieman. Ettei nyt vaan lähdettäis hiuksia halkomaan  Iskee silmää Taitaa olla melko marginaalilajista kyse, kun ko haulla tehdyt Googlen tulokset vievät murha.info, salibandy ja hammaslääkärisivuille.. Hymyilee
    Viihdyttäjä
    *

    0
    Poissa


    Profiili
    « Vastaus #10 : 13.05.15 - klo:14:09 »

    "Lirkkimisen idea on yksinkertaisuudessaan kahlata rantavedessä ja havaita otsalampun valon avulla kivien koloista esiin tulleen pikkukalat. Kun kala osuu silmiin, laitetaan sen suun eteen ohuen siiman päässä pienenpieni koukku, jossa on pienenpieni pala hoikasta lierosta. Jahka kala on saaliinsa nielaissut, nostetaan se vedestä ja todetaan lajipiste saaduksi." (lainattu: http://www.kalastajanmaailma.com/tag/lirkkiminen/)

    Esimerkiksi kivennuoliaisen pyyntiin käytetty muoto Hymyilee
    Kristo99
    ***

    0
    Poissa



    Profiili
    « Vastaus #11 : 13.05.15 - klo:14:16 »

    Mitenkäs lirkkionginta? Jos ongintaa aletaan soveltaa perus onkivavan ulkopuolelle, niin miten pitkälle asia voidaan viedä?
    Lirkkiminen on aikalailla rinnastettavissa näköpilkinnäksi.
    Vastarannankiiski
    ***

    0
    Poissa



    Profiili
    « Vastaus #12 : 13.05.15 - klo:14:39 »

    No lirkkiminenhän nyt aika selkeästi on ongintaa/kesäpilkintää, joten mielestäni sen voi kisassa hyväksyä. Lirkkiminenhän on fongareiden keskuudessa suosittu kalastustapa, joka kohdistuu useimmiten kivennuoliaisiin, kivisimppuihin, tokkoihin ym. "mikrokaloihin". Kalapisteitähän ei noista (ainakaan listan mukaan) saa, joten lirkkimällä tuskin kovin pitkälle kisassa pötkii. Tai no miksei sitä voi lirkkiä ihan mitä tahansa kalaa, vaikkapa ahventa, kiiskeä tai särkikaloja, ihan mahdollista tietysti sekin  Hymyilee
    TuMi
    Vieras
    « Vastaus #13 : 14.05.15 - klo:09:42 »

    Kiitokset selvennyksestä. Jotenkin pieniin kaloihin sen yhdistin, mutta tämä selvensi entisestään. Toki voidaan hyväksyä mukaan. Tuota ei taida olla siellä listassa. Sen voi merkata muuksi kalastusmuodoksi tai jos haluaa mukaan kisaan ko kaloilla niin laittaa sitten onginta. Tosin eipä noilla pienillä kaloilla tässä tapauksessa taida kisoissa pärjätä kun nyt voimassa olevat kilpailut painottuvat suurempiin kaloihin.
    EniZei
    Ylläpitäjä
    ****

    0
    Poissa



    Profiili
    « Vastaus #14 : 15.05.15 - klo:06:57 »

    Kiitokset selvennyksestä. Jotenkin pieniin kaloihin sen yhdistin, mutta tämä selvensi entisestään. Toki voidaan hyväksyä mukaan. Tuota ei taida olla siellä listassa. Sen voi merkata muuksi kalastusmuodoksi tai jos haluaa mukaan kisaan ko kaloilla niin laittaa sitten onginta. Tosin eipä noilla pienillä kaloilla tässä tapauksessa taida kisoissa pärjätä kun nyt voimassa olevat kilpailut painottuvat suurempiin kaloihin.

    Kyllä. Tai voi laittaa pilkinnäksi ja tarkentaa kalan lisätiedoissa. Venepilkintä ja lirkkiminen molemmat siis kelpaavat.
    Sivuja: [1] 2 3 4 5   Siirry ylös  
      Tulostusversio  
     
    Siirry:  

    Powered by SMF 1.1.21 | SMF © 2011, Simple Machines