Tälle vuodelle oli tarkoitus järjestää ns. minikisoja joissa päätäntävalta on minulle myönnetty.
Tässä tulee ensimmäinen: Kisataan reissuraporteista.
Homma on yksinkertainen: Käyt kalassa, ja kirjoitat siitä raportin reissuraportteihin.
* Sisäänkirjautuneena oikeasta yläkulmasta "lisäys", ja sitten vasemmasta yläkulmasta "lisää reissu". Sitten ei muuta kuin näppäimet naksuttamaan.
Varsinaista rajausta raporttiin en laita. Laji kuin laji, paikassa kuin paikassa. Saalista tai ei. Pitkä tai lyhyt, mutta pidemmällä pärjää lähtökohtaisesti paremmin.

Koska kilpailun henki on jokseenkin kieliopillinen, niin raportin tulee olla myös helposti luettavaa, eli lauserakentelu jokseenkin oikein, isot kirjaimet, pilkut, pisteet yms. kannattaa olla kunnossa jos voittaa haluaa.
Kilpailuaika on 18.6.-9.7.2015,
jonka aikana kyseisen reissun tulee tapahtua, sekä sen tarina tulee olla lisättynä aiemmin mainittuihin reissuraportteihin että myöskin kyseinen raportti linkitettynä tähän ketjuun. Reissuraportissa tulee noudattaa hyvää makua ja lakia, eli kukaan ei kerro esimerkiksi olleensa umpijurrissa juhannusviikonloppuna dynamiittikalastamassa.
** Pidätän oikeuden muuttaa kilpailun sääntöjä kesken kilpailun jos jotain oleellista jäi puuttumaan, tai jos kilpailuaikana ei tule yhtäkään raporttia jolle voin voiton edes jossain määrin suoda. **
Palkinto voittajalle:
3x Rapala Shallow Fat Rap 7cm.Kilpailuraatina toimii allekirjoittanut yksinään. Eli minä olen se ainoa, joka päättää kilpailun voittajan. Valittaa saa, mutta se ei auta.
Palkinnot minikisoista luovutetaan elo-syyskuussa kaikkien kilpailuiden päätyttyä.