| Hauen väsytystä Keijärvellä, kerrankinLähdin kello yhdeksän uistelemaan soutu-veneelläni Keijärvelle. Otin mukaani tavallisen Daiwa-haspelini sekä Shimanon hyrrän. Edellisellä reissulla Niemisjärvillä, eräs itseensä sotkeutunut lippa veti Daiwani siiman kierteelle, joten en voinut lopulta käyttää haspelia ollenkaan. Vaihdoin hyrrään kuvaksi Nils Master Invincible DR'n, jonka kanssa lähdin sitten usitelemaan järven toista päätä kohti.
Reissulla ei tietenkään ollut mukana haavia ja olin vieläpä yksin soutamassa, joten kyllähän sieltä silloin se kuuden kilon hauki ottaa kiinni. Olin juuri kulkemassa Pukkisaaren ohi pohjoista kohti, kun hyrräkelani siimajarru alkoi huutamaan. Koska vapa ei paljoa nykinyt, luulin että pohjassa on. Aloin kelaamaan siimaa kelalle, kun huomasin kuvan uivan jo veneen rinnalla. Sinnä vaiheessa tajusin, että nyt on jumalattoman kokoinen hauki.
Siitä lähti sitten 25min väsyttely käyntiin. Sain kalan pari kertaa veneen viereen, mutta jostain kumman syystä kala ei noussut pintaan, joten aloin epäilemään, onko se sittenkään hauki. Vasta viimeisen viiden minuutin kohdalla näin kalan ensimmäistä kertaa. Se oli syönyt nilsuni molemmat koukut, josta johtuen se ei päässyt pintaan. Sen viisi minuuttia siinä veneen vieressä sitä ajelutin, kunnes kala oli riittävän väsynyt nostoa varten. Otin kiduksista kiinni ja nostin kalan veneeseen. Sain samalla koukusta pienen haavan sormeen, mutta ei paljoa haitannut. Tähän asti elämäni suurin kala, 6,12 kilonen hauki oli veneessäni täysin väsyneenä. Ilmeisesti se jaksoi vetää niin kauan, koska päivällä oli mennyt hellelukemat rikki ja vesi oli lämmennyt.
Ei muuta kuin kurkku auki ja venepaikka kohti. En todellakaan ollut varautunut niin isoon kalaan, joten minulla oli vain pieni muovikassi kalaa varten mukana. Ei muuta kuin sinne puoliksi ja pyörään kiinni narulla. :D
Luettu 676 kertaa
Reissussa mukanaskfin |
| | Piilota kommentit | | |
|
|
| |
|