Bigmouth, vaappu

Big Mouth edustaa maailman uistinmuotoilun huippuosaamista. Suomalainen muotoilija, Tani Muhonen, loi Nils Masterin mallien alle uutta tyylisuuntaa edustavan vaapun. Tuotekehityksessä hän yhdisti korkean teknologian ja kalastuksellisen osaamisen. Big Mouthia kehitettiin niin akvaario-olosuhteissa kuin kalavesillä. Vaappu hioutui lopulliseen malliinsa täsmällisen tietokonemallinnuksen avulla.

Big Mouth on suunniteltu onnistuneesti sekä heitto- että vetokalastukseen. Se muistuttaa hätääntynyttä pikkukalaa sekä muotonsa että liikkeidensä perusteella. Parhaimmillaan Big Mouth on hauen, ahvenen, taimenen ja kirjolohen kalastuksessa. Ennen markkinoille tuontia sitä testattiin menestyksellä erilaisissa kalavesissä, aina Vantaanjoelta Saimaalle.

Big Mouthin erikoinen muoto, jossa vesi kulkee vaapun läpi, antaa vieheelle erityisen uintiliikkeen. Kaloja houkutteleva värähtelevä värinä syntyy juuri siitä, että vesi pääsee virtaamaan vaapun läpi. Samalla vaapun läpi kulkeva reikä toimii uintilevynä.
Runkomateriaalina käytetään muovia.

ValmistajaNils Master
MalliBigmouth
ViehetyyppiVaappu
Koot7.5cm/6g, 11cm/22g

Kotisivu: Nils Master - www.nilsmaster.fi

Toiminnot

Osta Nils Master Bigmouth

Uistimen arvosanat eri kalalajeille

Ahven
 2,3 (8 ääntä)
Hauki
 3,6 (10 ääntä)
Kuha
 3,6 (8 ääntä)
Lohi
 3,4 (8 ääntä)
Taimen
 3,6 (8 ääntä)
Harjus
 3,2 (9 ääntä)




Takaisin


Kommentit

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy lisätäksesi kommentin.
13.12.2009kalakaapoOnko joku saanu tol jotai? Itte nimittäin en oo saanu mitää;):D
Tagit: Uistimet Uistin Nils Master Bigmouth