Kalastus - Kuhan pilkintää maaliskuussa 18-20.03.2011

Kuhan pilkintää maaliskuussa

Saimme kuulla kalakaverilta hyvän kuhan pilkintä paikan ja aijoimme mennä viikonlopuksi kokeilemaan pilkki kuhaa.

Perjantai

Kun päästiin koulusta ja iskä töistä niin pakkasimme kamat lähdimme kohti mökkiä. Kun olimme mökillä käynnistimme moottorikelkan ja lähdimme kohti kuha paikkoja. Olimme paikalla niin jäätä oli suurinpiirtein 5-10cm ja oli kova virtaus mutta jäätä oli kuitenkin tarpeeksi pilkkiä. Pilkkijöitä ei ollut kovin paljon, mutta kalaa oli. Me kysyttiin joltain miehiltä oliko ne saanut mitään, ne oli saanut 10 kuhaa 6 tunnin sisällä ja isoin oli suurinpiirtein 2kg. Me emme saaneet kun yhden kuhan, mutta nyt tiesimme hyviä paikkoja huomiselle päivälle.

lauantai

Heräsimme 5.30 ja lähdimme kalaan 5.45 ja paikalla oli vain 1 pilkkijä. Aamulla kuhaa ei tullut yhtään ja kävimme syömässä aamupalan. Noin kahdeksan maissa alkoi tapahtua kuhia tuli melkein joka miehellä itekin sain ensimmäisen pilkki kuhan ja toisen ja kolmannenkin. Iskä sai 4 kuhaa ja veli sai 1 kuhan meidän isoin kuha painoi 1.55kg. Yhtä äkkiä kuin syönti alkoi se myös loppui, mutta näin kun viereisellä kalakaverillani oli kuha kiinni ajattelin, että nyt on jo vähän isompi, kun noin rauhallisesti nosti avannon reiällä luulimme kalaa haueksi, mutta iskä sanoi että kyllä se on kuha ja iskä nosti kuhan. Kala painoi tarkoin lukemin kaupanvaa,alla 5040g ja heti kun se laski pilkin niin taas oli iso kuha kiinni paino oli 3.2kg. Kävimme syömässä päivällisen ja takas ottipaikalle. Illalla kun olimme lähdössä kaverilla oli kiinni ja iso ylös otossa huomasimme, että oli myös iso kuha painoi kaupanvaa,alla lukeman 5300g paras pilkki päivä mitä olen kokenut ja unohtumaton. Jäällä tuli oltua 13 tuntia.

sunnuntai

Aamulla noin seitsemän maissa lähdimme kalapaikalle aurinko paistoi kirkkaasti ja jäätäkään ei ollut enään paljoa vesi virtasi jään alla aika lujaa. Auringon paiste taisi huonontaa kalan syöntiä. Kuhaa ei tullut päivän aikana paljoa, joku mies sai kaksi kuhaa ja me saatiin 2 lahnaa ja 1 ahven. Kun lähdimme jäältä meitä alkoi jo pelottaa jään kesto kun näimme avannon reiästä että jäätä oli vain 3-5cm kun kävelimme rauhallisesti jää alkoi painua vähäsen, mutta onneksi emme tippuneet jäihin.

Ensimmäinen kuva: Oskari Kousa ja 5.04kg kuha.

Toinen kuva: Markku Korhonen ja 5.3kg kuha.

Kolmas kuva: Kuha ennen ylös ottoa ja ottipeli suupielessä.





Luettu 1407 kertaa

Reissussa mukana

Kim Nikolskij

Piilota kommentit

Kommentit

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy lisätäksesi kommentin.
20.03.2011Ahven 2 kgTaisi pikkaisen pelottaa. :)
20.03.2011Kim NikolskijJoo kyllä se vähä jännitti että jos ois siimat menny poikki.
21.03.2011mikaelOn oikeasti todella komeita kuhia. Etenkin pilkkisaaliiksi. Kiva rapsa ja ainakaan ei ollut kalaton. :)
22.03.2011Kim NikolskijKiitos =)
23.03.2011fisustaja92Hyvin onnistunut reissu komeine kaloineen eikä rapsakaan huono ole :)
31.03.2011kandeHyvän reissu on ollu!!!!!!
KuvaLajitteleAikaKalaPainoPituusPisteetKalastusmuotoVesistö
Kuha 2,40 kg19.03.2011
15:50
Kim Nikolskij
Kuha
(2 kpl)
2,40 kg
ka. 1,20 kg
- - Pilkintä
Kuha 1,10 kg19.03.2011
14:00
Kim Nikolskij
Kuha 1,10 kg - 80p Pilkintä
Kuha 750 g18.03.2011
14:00
Kim Nikolskij
Kuha 750 g - 55p Pilkintä