| Joella
Päätimme lähteä pikkuveljen kanssa kalalle, kun itselläni oli menossa viimeinen siviiliviikonloppu pariin viikkoon ennen huomenna alkavaa varusmiespalvelusta.
Kalapaikaksi valikoitui tällä(kin) kertaa eräs pienehkö joki, jossa asusti mukavasti isoa turpaa, ahventa ja haukea.
Päivä oli lämmin, joskaan ei niin lämmin kuin kaksi edellistä olivat olleet. Kalakeli oli siis melko otollinen, ja pelipaikoille päästyämme totesin veden värin olevan huomattavasti parempi viikon takaiseen kahvimaitoon verrattuna. Suhteellisen korkealla joen pinta oli yhä, mutta se oli vain positiivinen asia.
Raivasimme rantaan kalapaikat ja rupesimme kokoamaan vehkeitä. Pikkuveli päätti onkia, itse valitsin kevyen avokelasetin ja siiman päähän tällä joella tutun ja turvallisen Bete Loton värissä PU. Haukivaara oli oleellinen ja pari uistinta olin huolimattomuuttani jättänyt hauen kitaan tällä joella, joten uistimen ja viehelukon väliin päätyi G.T.R:n laadukkaaksi todettu 20-senttinen peruke.
Pikkuveli alkoi onkia loppuliu'un jälkeisellä miedommalla virralla, itse olin parisenkymmentä metriä ylempänä, josta oli oiva heitellä myötävirtaan loppuliukuun ja vastavirtaan varsinaisen koskikohdan viimeisiin kuohuihin. Yläjuoksun puolelta tuli pari kevyttä, ilmeisesti pienen turvan aikaansaamaa töytäisyä, mutta muuten kalastin tyhjää. Pikkuveljellä sen sijaan iski matoon hyvänkökoinen, ehkä noin puolikiloinen turpa. Aikansa teutaroituaan se kuitenkin pääsi irti, vaikka velipoika oikeaoppisesti piti siiman kireällä ja väsytteli kalaa rauhallisesti. Turvalla on pehmeä suu johon koukku tarttuu yleensä hyvin, joten ihmettelin että se niin helposti pääsi irti. No, ei muuta kun uutta matoa koukkuun. Itse vaihdoin uistinta, ja siiman päähän valikoitui punahile Nils Master viisisenttisenä, luottopelejä sekin. Käväisin kosken niskalla, mutta muutaman kerran heitettyäni ja todettuani paikan kalojen ottihalujen olevan nollissa palasin takaisin vanhalle paikalle. Eikä kulunut montaakaan heittoa, kun alavirrassa uitettuun vaappuun iskettiin raivokkaasti. Kala tuli melkein samantien pintaan, ja näin että siiman päässä riehui hauki, arviolta yli puolikiloinen mutta alle kilon painoinen yksilö. Kala kuitenkin ravisteli koukut irti luisista suupielistään, ja vaappu palasi itsekseen takaisin.
Sen jälkeen päätin vaihtaa metodia ja kasasin perhovavan. Siiman päähän päätyi oranssi-musta kutoskoon liitsi.
Samaan aikaan pikkuveljellä oli taas turpa kiinni koukussa, tällä kertaa huomattavan vauras yksilö mitä itse sitä ehdin näkemään. Vapa oli mutkalla ja iso hopeinen kylki välähti pinnassa kunnon pyörteiden saattelemana – ja taas irti, ennen kuin ehdin hätiin. Ainakin kiloinen, veikkaisin.
Pian alkoi tulla jo aika lähteä pakkaamaan huomista varten, joten aloimme hiljaksiin pakkailla kamoja. Itselläni oli menossa se niinsanottu viimeinen heitto, kun tunsin että liitsiini käytiin kiinni. Kala pysyi kiinni, mutta ei ollut mikään jättiläinen. Noin vajaa satagrammainen pulleavatsainen (oli taidettu ahmia roppakaupalla töröä) ahven oli ihan mukava lopetus sille reissulle, joka uhkasi jäädä kokonaan kalattomaksi.
Luettu 175 kertaa
Reissussa mukanaVastarannankiiski |
| | Piilota kommentit | | |
|
|
| |
|
