Hei!
Olen aika tuore lajin harrastaja, innostuin vasta myöhään tänä kesänä kalastamisesta toden teolla ja nyt olisikin kiikarit jo kohti ensi vuotta. Tiedättekö hyviä kalavesia, nimenomaan heittokalastusta ajatellen, Oulun tietämiltä, minne voisi ihan päiväreissujakin lähteä tekemään? Lohikalat olisivat pääasiassa tähtäimessä, mutta kyllä hauet, ahvenet ja kuhatkin ovat mieluisia

Ongelmana on sekin, että en omista venettä, niin täytyy tyytyä rannalta heittelyyn. Nautin kyllä rannalta heittelystäkin suunnattomasti, vaikka kalaa ei aina ole tullutkaan
