Innostuin pilkinnästä ensimmäisen kerran kun luin Erä lehden 2008 vuosikerran made ja kuhapilkki numerot. Sitten se kesän aikana unohtui, mutta kun kuulin naapurin komeasta viime viikkoisesta pilkkisaaliista ja itse olin kalaan himoinnut jo pitkän aikaa (kun täällä pohjosessa tuo uistelukausi loppu jo aikaa sitten), niin ei kait sitä jäänyt muita vaihtoehtoja kuin suunnata kauppaan ja ostaa omat vermeet!
Vermeet ostettiin ja auton nokka suunnattiin kohti mökkiä. Järvelle lähdin intoa ja optimismia täynnä, kaira olalla ja pilkkivehkeet muovipussissa. Kun ensimmäiset reiät oli kairattu ja pilkitty, niin aloin miettimään, että onkohan näiden pilkkien uittoon joku tietty tekniikkakin? Hakeutuvatko kalat eri paikkaan näin talvella kuin kesällä? Kelpaako niille samat värit talvellakin? Ja monta muuta kysymystä tuli mieleeni ensimmäisellä pilkkireissullani. Into ja optimismi alkoi laskea.
Kysymyksiinhän ei ollut vastaajia mailla halmeillakaan ja pilkki saalis jäi yllättäen nollaan! Takaisin mökille jäältä talsiessani meinasi masennusta pukata päälle, kun tajusin, että ei minulle sitä kukaan tule opettamaankaan. Tämä oli mielestäni suuri harmi, koska aikaisemmin pilkintä taito ja esim. mateen kutupaikat olivat asioita jotka siirtyivät sukupolvelta toiselle perimätietona, mutta isääni ei kalastus kiinnosta tippaakaan ja isovanhempani ovat jo liian vanhoja lähtemään opettajaksi mukaan. Eli siis tämänkin asian opetteluun vastuu jäi kokonaan itselleni ja työtähän tähän pitää tietenkin nähdä paljon enemmän kuin jos joku ne "valmiina" antaisi. Nyt olenkin etsinyt internetistä ja kirjoista tietoa pari viimeistä päivää hyvin aktiivisesti, jotta kalattomat reissut mahdollisimman nopeasti jäisivät harvemmalle... Vaikka olisihan se paljon mukavampaa, kun esimerkiksi se isäukko olisi opastamassa hommaan!
Tulipas ikävän kuulostaista tekstiä...
Onneksi heti seuraavalla pilkkireissulla sattui kokemus, joka nosti pilkintä intoni potenssiin sata! Kävin mökkijärvemme viereisellä pikkulammella - pahalammella pilkillä ja jo toisella reiällä pilkkiä kävi jokin nykäisemässä niin, että jarru huusi! Samalla hetkellä kun sydän pomppasi kurkkuuni, niin kalakin irtosi. Jatkoin kuitenkin pilkin värisyttelyä ja todennäköisesti sama kala iski uudeestaan!
Siiman päässä oleva otus syöksähteli hirveää kyytiä suuntaan jos toiseen ja minulla oli hirveä kiire vavan päässä jotta kala ei katkaisisi siimaa. Muutaman minuutin hurjan taistelun jälkeen kädessäni oli siiman pää, josta oli pilkki ja leikari hävinnyt kalan mukana

Minulla oli 7 kiloon asti kestävä siima käytössä ja mielestäni väsyttelin kalaa kohtuu onnistuneesti ensikertalaiseksi pilkkijäksi ja silti kala onnistui katkomaan siiman! Harmi kun kala pääsi karkuun, mutta olen erittäin kiitollinen siitä, että tämä tapahtui, muuten varmasti koko harrastus olisi unohtunut lopullisesti osaltani!
Eli nyt siis edessäni on vuosien opettelu ja syventyminen pilkinnän maailmaan. Varmasti tulevaisuudessa tulen kokemaan tuskaisia hetkiä, kun sormet on jäässä, kalaa ei tule ja kypyttää! Mutta toivottavasti sitä tulostakin alkaisi tulla ja saisi kalaa pöytään näin opiskelijalle talvellakin. Keskiviikkona edessä on kirren pilkintä reissu kemijoelle

Kyseisestä reissusta varmasti tilitän tai hehkutan tänne sit
